sunnuntai 31. lokakuuta 2010

"Tässä vaiheessa sun olis hyvä vetää muovipussi päähäs"

Satu kun värjäs mun hiuksia.

Niin, eilen oli Sykerock 2! Oli aikaslailla mahtavaa! Asteesta otin huikeasti kaksi kuvaa, ja molemmat olivat kaiken huipuksi hyper usvaisia etten niitä viitsi tänne laittaa. Chisusta sen sijaan otin enemmän kuvia, josta osasta sai jopa selvää:



Oli siistii kun porukka lähti mukaan aivan loistavasti, ja itsekkin lauloin (=huusin) niinkin paljon että ääni oli aluksi kauhea kimitys, ja sitten se jo melkein muuttui normaaliksi kunnes katosi vallan. Eilisen jäljiltä on kurkku kyllä vieläkin hivenen kipeä, mutta tulipa otettua kaikki ilo irti!

Tänään oon saanut vaikka mitä aikaseksi, thanks for kellojen siirtämisen. Hoidin suurimman osan hommistani aamupäivällä. Mun siivoaminen muuttui oikeastaan perusraivauksen jälkeen kaappien siivoukseksi:



1) Löysin tuollaisen puisen pikkulaatikon mihin päätin asuttaa mun "pikkumömmöt" jotka ovat ennen ajelehtineet missä sattuu.
2) Käteeni osui myös kynttiläkippolyhty mikä lie, ja olin heti aivan intopiukassa ripustamassa sitä.
3) Eräästä laatikosta löysin mun nalle puh muistikirjan josta tämä kansi repsotti miten sattui. Päätin leikata sen irti, sillä minusta se oli huisin suloinen.


Tää päivä on muutenkin kulunut melko letkeästi, L-koodin ja datauksen ohella oon ehtinyt hivenen leikellä hiuksia, ja sain laiskan perseeni raahattua kaupallekin ostamaan uusimman Ellen ja jäätelöä. Ennen tätä päivää luulin että ihmiset pysyy visusti kotona sunnuntaina kello 14:00 mutta erehdyin. Kaupassa oli lössiä tuhottomasti, eli mitä tästä opimme? Älä mene kauppaan sunnuntaisin.

Tällainen viikonloppu mulla. Mitenkäs teiän viikonloppu onpi sujunut?

3 kommenttia:

  1. iiiiiiihan jees mut väsyttäää

    VastaaPoista
  2. Mä just lopetin Ellen tilauksen kun tulee muutenkin liikaa lehtiä niin eikös sitä tullut haettua toi uusin lehti sit kaupasta :D. Toisaalta kyllähän sitä voi lehtiä joskus ostella, että eihän niitä joka kuukausi ole pakko hakea. Elle on mun mielestä ihan kiva lehti, mutta välillä tosiaan tuntuu ettei ehdi oikein kaikkia lukea vaikka haluaisikin.

    VastaaPoista
  3. I'm Lacking: Mulle ei tuu juurikaa mitään lehtiä (ok, aku ankka ja koiramme lehti) pitäis sanoo varmaan iskälle et tilais mulle jonkun oikeesti kivan lehden :'D

    VastaaPoista