Tänään

Tapeltuani pari päivää pöytäkoneeni kanssa, sain sen toimimaan jotenkin! Koneen jumiutumisesta johtuen, en ole kirjoitellutkaan pariin päivään, sillä kaikki mun kuvanmuokkausjutut ovat sillä koneella. Täytyy kyllä myöntää, että luulin jo jossain vaiheessa etten saa konetta enää laisinkaan toimimaan.

Okei, nyt koneen toiminnasta tähän päivään. Oon ollut tänään melko aikaan saava, vaikka huomiseen jäi juttuja, jotka piti tehdä jo tänään. Noh, onhan päivä vielä huomennakin! Nyt kuitenkin pari kuvaa tältä päivältä:

Jokseenkin aneemisesta värityksestään huolimatta, yllä oleva safka oli hyvää! Kastike, joka tosin näyttää enemmänkin joltain epäilyttävältä liemeltä lautasen pohjalla, oli hyvää! Kastikkeeseen tulee kaikessa yksinkertaisuudessaan, tippa vettä (jota itse laitoin vähän liikaa) vähän koskenlaskijajuustoa, ruokakermaa ja tietenkin mausteet. Ihan ok, nopea välipalasafka.

Tarvitsisi kyllä alkaa panostaa taas enemmän syömiseen. Aamupalasta on mysli tippunut vallan pois, ei sen takia ettenkö jaksaisi syödä vaan sen takia etten jaksa/viitsi istua sen kauempaa aamuisin ruokapöydän vieressä. Oikeastaan syömisen suhteen kaikki on mun omalla kohdalla kiinni viitsimisestä. Nyt täytyy kyllä ottaa itseään niskasta kiinni, etten jää junnaamaan ikuisiksi ajoiksi siihen 41,5 - 42 kilon vaiheille. 

Näytän ylemmässä kuvassa siltä, että olisin lähdössä kouluun... Oikeasti olin ihan vain lenkille lähdössä ja ajattelin, että voisin jo alkaa pikkuhiljaa totutella siihen, että kannan jotain. Reppu oli kevyt, vähän päälle 6 kiloa ja lenkki lyhyt, noin 3 kilometriä, mutta turha sitä on itteensä hajalle riuhtoa. 

Lenkin jälkeen vedin proteiinijuomat naamariin, ihan eilisen rankahkon salirupeamankin takia ja sen jälkeen jäätelöä. Kaikki terveysintoilijat varmaan saavat tästä yhdistelmästä vähintäänkin jonkin kohtauksen, mutta väliäkös tuolla. 

Päässäni pyörii tällä hetkellä muutamakin postausidea, joten jos mun koneeni ei lahoa uudelleen käsiin, niin postaustaukojen ei pitäisi venyä kovinkaan pitkiksi.  

Huovinrinteellä & Fitnesstukkujuttuja

Tänään siis lähdettiin varuskuntavierailulle Säkylään! Jo heti voin sanoa, että päivä oli upea! Saatiin tutkia pasia ja päästiin me ajelullekin. Aamupäivään kuului myös kierros Porilaismuseossa, joka omasta mielestäni oli päivän tylsin osuus. Ruokailun jälkeen saimme katsauksen varusmiesten arkeen ja esiteltiin meille tupakin.Viimeiseksi meille esiteltiin taisteluvarustus, joka itselleni oli jo ennestään tuttu. Tällä kertaa uskaltauduin kokeilmaankin sirpaleliiviä, tetsaria, kypärää ja rynnäkkökiväärinkin sain kaulaan ja yllätyinkin, ettei 20 kiloa lisäpainoa tuntunutkaan niin pahalta kuin aluksi kuvittelin, tosin kun siihen lisätään vielä reppu ja parikymmentä marssittavaa kilometriä niin voi olla eri ääni kellossa.. Onneksi on vuosi aikaa treenailla. Vierailusta jäi hyvä fiilis ja hommasta sainkin motivaatiota jatkaa treenailua hyvillä mielin.

Se niistä armeijajutuista tältä erää (ja lupaankin olla kirjoittamasta aiheesta hetkeen), siirrytäänpä Fitnesstukun pakettiin, joka saapui alkuviikosta:

Eli tuli tilattua proteiinijauhe ja siihen samaan shakeri, kun en entuudestaan omistanut. Heti alkuun voin todeta, että olen tyytyväinen näihin hankintoihin. Okei, shakeria moittisin siltä osin että kannen siiviläosa on hieman hankala saada puhtaaksi, mutta toisaalta, eipähän tullut paakkujakaan.

 Itse jauhe vaikuttaa ihan pätevältä. Ensinnäkin, hyvä maku! Itsellä makuna on siis minttusuklaa, joka maistuu aivan siltä frezza mocca mintulta ja näin makean ystävänä arvostan sitä, että tämä on makeaa, muttei kuitenkaan imelää. Palauttavuus joutuu huomenna tulikokeeseen, kun luvassa on jalkatreeni, jonka jälkeen on ollut lihakset kohtalaisen kipeät. Palataan siihen tehokkuuteen sitten kun on enemmän käyttökertoja takana (:

Pääsykokeissa jälleen

Tänään mulla oli herätys aamutuimaan, koska piti kiitää Lahteen pääsykokeisiin. Unta kertyi yön aikana huikeat 3 tuntia kellon lopettaessa lyhyet unet jo 04.00. Yllättävän pirteänä lähdin kohti pintakäsittelijän pääsykokeita. Täytyy kyllä sanoa, että olisin todella onnellinen jos pääsisin sinne opiskelemaan, paikka oli niin kivan oloinen mun mielestä! 

Vaikka reissu oli pitkä, niin jaksoin vielä napsia muutamat kuvat asusta, joka aiheuttaa mulle jostain syystä vähän lehmityttövibat.

On muuten tosi mukava, ettei enää asukuvia napsiessa ole vaarana kuolla hypotermiaan. Ehkäpä näin ollen asukuvia tuleekin olemaan useammin ja ehkäpä jossain vaiheessa laitan pitkästä aikaa jonkin mekonkin päälle.

Huomenna saankin nukkua kunnolla! Mikään täysin lepipäivä ei ole kuitenkaan tiedossa, sillä tarkoitus olisi vähän tehdä töitä, jottei seuraava tili olisi ihan surku. Lisäksi huomenna on luvassa salitreeni ja mahdollisesti lenkki aamusella, sikäli saan aikaiseksi. Keskiviikkona suuntaan Huovinrinteelle, josta tulee ihan taatusti kirjoiteltua jotain ja esittelyä odottaa Fitnesstukun tilauskin, vaikka se olikin pieni.

Nyt suihkuun ja aikaisin nukkumaan, väsyttää ihan hirveästi. 

19

Happy birthday for me! En kyllä edes viettänyt synttäreitäni mitenkään. Sen sijaan lähdettiin mummulaan syömään, joten päälle tuli laitettua muutakin kuin kollarit ja jokin kulahtanut t-paita: 

Huh, näytämpä vähän tuimalta! Aurinko vähän häikäisi, enkä halunnut ottaa kuvia aurinkolasit päässä. Reippaana ihmisenä menin mummulle laudalla porukoiden mennessä autolla. Myönnettäkööt, että takaisin tulin auton kyydissä, sillä oli alkanut käymään ikävähkö tuuli (ja menomatkalla onnistuin venäyttämään jalkapöydän.. oon hyvä) Lähdin myöhemmin pikkusalillemme tekemään suht lyhyen yläkroppatreenin. Oli kyllä mukavaa treenata ylhäisessä yksinäisyydessä! On tämäkin ihan mukava tapa viettää synttäreitään, ei aina tartte olla riekkumassa yömyöhään missä sattuu. 

Ensiviikolla mulla on mukavasti ohjelmaa! Maanantaina olisi pintakäsittelijän pääsykokeet Lahdessa, keskiviikkona on varuskuntavierailu Säkylään ja perjantainakin on mukavaa ohjelmaa tiedossa. Lisäksi ensiviikolla tulevat tulokset YO-kokeista, ehkä ihan pikkuisen jännittää! 

Armeijaan, mutta miksi?

Mulle tuli kysymys, missä kysyttiin, miksi ylipäätään menen armeijaan, joten ajattelin avartaa kyseistä asiaa yhden postauksen verran.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun asiaa ollaa kysytty ja ymmärränhän sen, että ihmetystähän tämä aiheuttaa, etenkin koska olen pienikokoinen. Armeijaan lähtö päätös lyötiin lukkoon tammikuussa, kun kaverin kans sovittiin, että intti kutsuu. Pohjalla oli tietenkin "muutaman" vuoden mittainen halu lähteä armeijaan, mutta tuskin olisin päätöstä tehnyt, ellen olisi sitä kaverin kanssa sopinut, en olisi saanut aikaiseksi.

Kun paperit oli laitettu menemään, niin heräsi itsellekin kysymys, miksi? Mut saa kyllä helposti houkuteltua kaikkeen mukaan, mutta jokin raja siinäkin. Taustalla oli tietty "lapsuuden" haave ja ajatus siitä, että mun mielestä maanpuolustus kuuluu yhtälailla naisille kuin miehillekin, ei se ole ainoastaan niiden velvollisuus. Lisäksi asiaa vahvisti se, että oma pappa oli aikoinaan taistellut rintamalla. Päätin, että nyt oli aika tehdä loppu "olen liian pieni" -ajatuksesta, joka oli ainut asia, joka sai minut hieman empimään asian suhteen.

Kun kutsu valintatilaisuuteen oli tullut, motiivit lähteä armeijaan muuttuivat jonkin verran. Kiinnostuin eri koulutushaaroista ja etenkin johtajakoulutuksesta. Ymmärsin siinä vaiheessa paljon enemmän kaikista armeija-asioista kuin silloin, kun hakemuksen olin lähettänyt. Aloin kokea, että armeijasta, etenkin sen johtajakoulutuksesta, voisi olla hyötyä tulevaisuudessa ja tietenkin aloin pohtia armeijaa kasvattavana kokemuksena. 

Juuri ennen valintatilaisuutta kaveri ilmoitti, että ei lähdekään. Siinä vaiheessa se ei vaikuttanut muhun sitten tippaakaan, sillä mä jo olin tehnyt päätöksen, minähän lähden armeijaan, jos vain PAM:n käteen saan valintatilaisuudessa. Niinhän siinä sitten kävi, lähtökäsky annettiin, eikä ole alkanut jänistää ainakaan vielä, enkä usko että tulevan vuoden aikana niin tulisi edes käymään. 

Valehtelisin, jos väittäisin, etteikö yhäkin toisinaan kävisi "miksi?" -kysymys mielessä. Tämä kysymys liittyy lähinnä siihen, että mulla ei ole armeijasta todellakaan mikään romantisoitunut kuva, pikemminkin olen kuullut paskajuttuja kyseisestä asiasta. Koko ei aiheuta enää paniikkia, sillä en ole sortunut juurikaan itseni yliarviointiin ja tiedän, että pärjään.

Tiivistettynä vastaus kysymykseen miksi: kiinnostus armeijan antamaa koulutusta kohtaan ja tietenkin palava halu lähteä.

Pahoittelut viime aikoina turhan monesta armeijapostauksesta