lauantai 29. toukokuuta 2010

Operaatio pelastetaan kynnet

Arvakkaas ku heräsi tänään jo seitsemältä ? Onneksi kuitenkin torkahdin tunniks ja sitten nousin ylös. Ei olis ollu kivaa nousta seittemältä ku ei olis ollu mitään tekemistä.
Aamulla siivoilin jo vähän mun huonetta, ja huomenna pitää siivota loppuun yh vihaan siivoamista.
Tänään kuitenkin leivoin..


Mokkapaloja ! Pitkästä aikaa, viime kerrasta on vierähtänyt ainakin puolivuotta. Melkein hävetti ku jouduin katsomaan ohjetta niinkin tarkkaan koska joskus osasin sen ulkoa. Hyviä näistä tuli.


Niin kuin olen jo maininnutkin, yllä olevan kuvan oriflamen nailfood on pelastanut kynnet liuskottumiselta. Nyt on vielä yksi juttu, mikä pelastaisit kynnet lohkeamisilta ? Tänäänkin viilasin jo ihanan pitkiksikin kasvaneet peukalon kynnet lyhyiksi sillä ne olivat lohkeillet sivuilta inhasti. Koitin ettiä netistä vastausta tähän mutta mitään selkeää ei löytynyt. Monessa paikassa sanottiin että lohkeilu johtuu kynsien kuivumisesta, joten rasvauksen pitäisi auttaa. OK lähdin etsimään nyt rasvaa millä poistaisin lohkeilu ongelman. Aqualania ehdoteltiin sekä punaista (eli rasvaisempaa kuin sininen) bebanthenea näin esimerkiksi. Aqualania meiltä löytyy ja rasvasinkin sillä nyt kädet, mutta tietääkö joku että onko se punainen bebanthen parempaa kuin aqualan ? Jos tietää niin voisi vinkata.

Loppuun kuva mikä tuli kuvailtua kun iski tylsyys tänään:

inspiraatio tähän kuvaan lähti eräästä nuken kuvasta

Ps. uusia lukijoita, kiitti !

3 kommenttia:

  1. Eikä, vähänkö siisti toi sun kuva :D<3

    VastaaPoista
  2. ah toi ihana eka kuva... tahon kans mokkiksia... nam namannanamanmansmanm! Oot soma!!

    VastaaPoista