lauantai 29. lokakuuta 2011

Sykerock 3

(Fanityttöily varoitus)
Tänään oli siis Sykerock 3. Vammalassa. Esiintyjinä oli paikallinen Eleonora bändi ja Mikael Gabriel jotka nyt jätti mut suht kylmäksi ja kuvatkin olivatkin sen verran heikkolaatuisia etten niitä tohdi tänne laittaa, JOTEN HYPÄTÄÄNPÄ SUORAAN ANTTI TUISKUUN

Päällimmäinen fiilis tällä hetkellä: taisin elää elämäni yhden parhaista
hetkistä tänään.


Vaikka kuinka haluaisin selittää Antin keikasta perusteellisesti, tuskin pystyisin siihen nyt, koska taidan leijua euforiapilvessä..
Mutta, en ole koskaan ollut keikalla näin edessä! Olin 1½ rivissä (ei ollut toinen rivi, muttei ensimmäinenkään) eikä tarvinnut ees väkipakolla tunkea, tarvittiin vain hieman oveluutta ja ehkä aavistus röyhkeyttä.


Ennen tätä keikkaa, olin nähnyt Antin kerran aikaisemminkin livenä, tosin vain yhden biisin verran elämä lapselle -konsertissa. Tiesin tosin, että Antti on ihan uskomaton livenä, ja sitähän tämä pohjosen poika oli! Koko keikan ajan oli sellainen tunne, että olisin voinut itkeä onnesta.
Syvät pahoittelut sekavasta tekstistä ja kaikesta, mut I feel so amazing! Nyt taitaa olla aika rauhoittua jotta pääsen joskus nukkuunkin. Palaillaan!

5 kommenttia:

  1. Ihana Antti! Mie oon nähny Antin kaks kertaa, mutta siitä on jo aikaa :D

    http://jeihoou.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Ihana blogi ja toi banneri on UPEE !!! :) miten oot tehny sen? mäki haluun ! ;D

    VastaaPoista
  3. Fanny: kiitos! Bannerin oon tehnyt photoshopilla lähinnä lätkimällä eri brusheja päällekkäin.. eli osittain sattumalla siitä tuli tuollainen :)

    VastaaPoista
  4. Hienoja nuo kuvat Antista! :)

    http://atc24h.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Haha. : D Eka kuva oli ihana! Oon samaa mieltä ku Iida.

    VastaaPoista