lauantai 18. joulukuuta 2010

Hiusnaamiosta & kuppi kaakaota

Tänään luvassa yhdellä kämäsellä kuvalla höystetty postinki. Eli niin, tänään olen mm. siivonnut ja siivonnut ja pitäis kai vielä porukoita auttaa siivoomaan. Tästä johtuukin kuvien huikea määrä.


Täytyy sanoa että päivän suurin ilo on ollut kuppi kaakaota. Mulla on taas menossa jokin kaakaokausi. Kyllästyn helposti, mutta oon vähän kehitellyt eri variaatioita kaakaoista, milloin heitän sekaan kardemummaa, kanelia ja joskus cappucinojauhetta tai vaniljasokeria. En ole ainakaan kyllästynyt vielä.

Nyt kun olen kokeillut pariinkin otteeseen XZ:n hiusnaamiota, niin ajattelin että voisin kertoa mielipiteeni. Tukka tuntuu nyt pehmeämmältä, eikä hiukset ole ihan niin sähköiset. Plussana vielä aivan mielettömän hyvä tuoksu. Ensimmäistä kertaa naamioita hämmennystä aiheutti koostumus, sillä olin odottanut vähän tämäkämpää ainetta, mutta riittäähän ainakin pidempään. Ainoana miinuksena tai oikeastaan huonona puolena voi sanoa sen, että kun suoristaa hiuksia niin alkaa haista palanut suklaa. Kokonaisuudessa ihan jees tökötti, ja hintalaatusuhde on kohdillaan, sillä tämän hinta oli siinä vitosen kieppeillä.

Huomenna olis tarkoitus piipahtaa mummun synttäreillä, ostaa porukoille joululahja ja leipoa jotain. Koitan saada huomennakin kirjoiteltua suuremman kuvamäärän kanssa.

Ps. Tuli mieleen, että kiinnostaisiko teitä kuulla minkälaista musiikkia oon kuunnellu vuosien varrella? Ajattelin vaan ihan siksi koska on täs neljän viiden vuoden aikana tullut kahlattua tavallisen monta musiikkigenreä läpi.

2 kommenttia:

  1. TEE MUSAPOSTAUS KYLLÄ KIITOS JOO

    VastaaPoista
  2. Musiikkipostaus olis tosi kiva. :)

    Ääh, alko tekee mieli kaakaota. D: Täytyy muistaa ostaa seuraavan kerran, ku meen kaupassa käymään !

    VastaaPoista