keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Huovinrinteellä & Fitnesstukkujuttuja

Tänään siis lähdettiin varuskuntavierailulle Säkylään! Jo heti voin sanoa, että päivä oli upea! Saatiin tutkia pasia ja päästiin me ajelullekin. Aamupäivään kuului myös kierros Porilaismuseossa, joka omasta mielestäni oli päivän tylsin osuus. Ruokailun jälkeen saimme katsauksen varusmiesten arkeen ja esiteltiin meille tupakin.Viimeiseksi meille esiteltiin taisteluvarustus, joka itselleni oli jo ennestään tuttu. Tällä kertaa uskaltauduin kokeilmaankin sirpaleliiviä, tetsaria, kypärää ja rynnäkkökiväärinkin sain kaulaan ja yllätyinkin, ettei 20 kiloa lisäpainoa tuntunutkaan niin pahalta kuin aluksi kuvittelin, tosin kun siihen lisätään vielä reppu ja parikymmentä marssittavaa kilometriä niin voi olla eri ääni kellossa.. Onneksi on vuosi aikaa treenailla. Vierailusta jäi hyvä fiilis ja hommasta sainkin motivaatiota jatkaa treenailua hyvillä mielin.

Se niistä armeijajutuista tältä erää (ja lupaankin olla kirjoittamasta aiheesta hetkeen), siirrytäänpä Fitnesstukun pakettiin, joka saapui alkuviikosta:
Eli tuli tilattua proteiinijauhe ja siihen samaan shakeri, kun en entuudestaan omistanut. Heti alkuun voin todeta, että olen tyytyväinen näihin hankintoihin. Okei, shakeria moittisin siltä osin että kannen siiviläosa on hieman hankala saada puhtaaksi, mutta toisaalta, eipähän tullut paakkujakaan.
 Itse jauhe vaikuttaa ihan pätevältä. Ensinnäkin, hyvä maku! Itsellä makuna on siis minttusuklaa, joka maistuu aivan siltä frezza mocca mintulta ja näin makean ystävänä arvostan sitä, että tämä on makeaa, muttei kuitenkaan imelää. Palauttavuus joutuu huomenna tulikokeeseen, kun luvassa on jalkatreeni, jonka jälkeen on ollut lihakset kohtalaisen kipeät. Palataan siihen tehokkuuteen sitten kun on enemmän käyttökertoja takana (:

4 kommenttia:

  1. Mutta eihän sirpaleliivi, tetsari, kypärä ja ase paina kun reilu 10kg :) näin ainakin mulle on sanottu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille kyllä kovasti kaikki jätkät sanoivat, että painavat 20 kiloa, koska sirpaleliiveissä oli ne "suojalaatat" (en nyt muista niitten hienompaa nimeä) paikoillaan.. Tiedä sitten, kuinka paljon ne vedätti meitä :Dd

      Poista
    2. Joo no tiedä sitten, mulla on vaan jääny sellanen muistikuva, että valintatilaisuudessa sanottiin sen täyspakkauksen painavan reilu 40kg josta 30kg oli pelkkä reppu. Mutta kuitenkin mielenkiinnolla seuraan blogias! :)

      Poista
    3. Tollaisia lukemia annettiin meillekin valintatilaisuudessa (:

      Poista