keskiviikko 29. toukokuuta 2013

2010-2013

Näin paria päivää ennen kun saan lakin, ajattelin tehdä täillaisen yhteenvetopostauksen lukiovuosista.szxdx
xdasF
Itse lähdin lukioon takki auki. Nyt kun muistelee, olin silloin melko naiivi ja pieni. Suunnitelmissa oli pitkä matikka ja laaja fysiikka ja kemia. Pitkä matikka jäi pois 3. kurssin jälkeen, fysiikka 2. kurssin jälkeen ja kemiaa en käynytkään kuin sen yhden pakollisen kurssin verran. Tilalle tuli lyhyt matikka, uskonto ja psykologia, jotka olivat mulle hyvä vaihtoehto.   

Sen lisäksi, että ainevalinnat heittivät aivan uusiksi, muistan lukion ykköseltä sen, kuinka syksyllä olin kamalan väsynyt ja opiskelu tuntui kauhean raskaalta kun joka päivä oli 8 tunnin päiviä. Onneksi niihinkin tottui alkujärkytyksen jälkeen.

Lukion toinen luokka oli mielestäni kauhean mukava! Vuosi lähti käyntiin, kun ilmottauduin opintoretkelle Ranskaan, Strasbourgiin, jonne suunnattiin muutamaksi päiväksi Euroscolapäivään ja muutenkin näyttämään turisteilta. Reissu oli mahdottoman mukava, vaikka olinkin sen jälkeen viikon todellla kipeänä.
Toinen ihan jees juttu oli wanhojentanssit, vaikken itse tanssinutkaan, mutta olin järjestelyissä mukana ja päivän aikana tuli hilluttua kameran takana. 
Myös muutamat lukiobileet piristivät opiskelun keskellä, joka oli hieman löysempää kuin ykkösellä, vaikkakaan kaikki lukiopippalot eivätkän menneet aivan suunnitelmien mukaan. 

Abi-vuosi oli lukiovuosista ehkäpä se mieleen jäävin kaikkine lukioperinteinee, kuten penkkarit ja abiristeily. Tätä kolmatta vuotta varjosti kirjotuksista johtuva infernaalinen stressi ja pakko myöntää, välillä iski epätoivo ja itsetuntopula, mitä kirjoituksiin tulee. Keväällä panikoin jo sitäkin, että tuleeko musta ylioppilasta, mutta niin kävikin, että lakkihan se sieltä tulee! :)

Millään huippupapereilla en valmistu, mutta itse olen tyytyväinen omaan 7,5 keskiarvoon ja kirjoitusten tuloksiin: pitkä englanti A, lyhyt matikka B (tämä jäi vähän kaivertamaan...), psykologia C, uskonto C, historia C, maantiede M ja äidinkieli M. 

Kokonaisuudessaan lukio oli itselleni juuri sopiva koulu, vaikka ykkösellä opiskelutahti vähän karmaisikin. Itse vedin loppuen lopuksi sieltä, mistä aita oli mahdollisimman matala ja voin sanoa, että jos olisin vain jaksanut panostaa edes pikkuriikkisen enemmän opiskeluun, niin tulokset olisivat olleet parempia. Etenkin abivuonna tuli laiskoteltua...

Edessä on vielä parin AMK:n pääsykokeet ja sitten alkaa jännääminen, että pääsekö mihinkään kouluun..

1 kommentti: