sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pientä materialismionnellisuutta

Piti jo eilen kirjotella tämä postaus mutta, mulla oli suoraan sanottuna ollut paska päivä. Suureksi osaksi se johtui siitä, että mun niskat oli vetänyt edellisen yön aikana törkeeseen jumiin ja enkä pystynyt kääntämään päätä tuskitta vasemmalle. Huono päivä selätettiin saunassa rentoutuessa ja niska on nyt muutenkin parempi.

Palataampa nyt kuitenkin pari päivää taaksepäin, jolloin sain pitkästä aikaa lillua vähän materialismionnellisuudessa:

Hiusjuttuja! Nyt koen olevani valmis punaiseen tukkaan kun on Color Mask hankittuna. Värjäämisprosessin aloitan kuitenkin vasta valintatilaisuuden jälkeen, ettei kirkuvan punaisesta tukasta tule ainakaan sanomista. Sitten hiusten ensiapupakettia, eli hiuksiin jätettävää hoitoainetta ja hoitoöljyä, sillä haluan olla valmistautunut siihen miten vaalennustökötti voi tappaa hiuksia.

En voi itsekään uskoa, etten löytänyt ainoastakaan vaatekaupasta (eli H&M, Gina yms) mitään, mutta Stadiumista kyllä löytyi muutama juttu, mitä olenkin kuollaillut jo aiemmin:
Meillä ei pääsiäistä vietetä, mutta koen itseni pääsiäistivuksi tuo kirkuvan keltainen Soc:n huppari päällä. Viimeinkin mulla vetoketjullinen, sopivan kokoinen huppari!
Kesää ja yhdistelmäkorttia silmällä pitäen ostin jo innostuksissani Under Armourin shortsit, jotka ovat ehkä maailman mukavimmat päällä! En jaksaisi odottaa, että pääsen BodyCombattiin loikkiin näillä saatika lenkille nämä päällä.. Noh, lenkkeilyä nämä päällä saan kyllä odottaa pari kuukautta.

Tänään otetaan suunta kohti Pirkkalaa ja käydään kahvilla Miksun kasvattajalla ja samalla nähdään kasvattajalle syntyneet n. 5 viikon ikäiset pennut. Ihana päästä kyllä paijaan sellasia marsun kokoisia palleroita, vaikka kyllä näissä meidän kahdessakin on aivan tarpeeksi paijattavaa.

3 kommenttia:

  1. Suosittelen värinpoistoksi ehdottomasti Live Colour XXL blondea jos haluat saada tummasta tehokkaasti vaalenemaan. Vaatii varmaan sen kaks värinpoistoa, mutta on se kyllä tehokaskin. Nimimerkillä 3-4 värinpoistoa takana ja tuo oli parhain ehdottomasti. Ja itellä siis on punaset hiukset. Sitte kannattaa ostaa siihen päälle jotain shokkiväripunasta, koska se ainakin tarttuu hyvin itellä ei ainakan tuosta maskista ollut mitään hyötyä juurikaan. http://bellefantaisie.net/wp-content/uploads/2011/01/LIVE_ColorXXL_00A_Absolute_Platinum_L00_194430_web_425H_425W.jpg Tuossa on vielä kuva siitä väripakkauksesta :)Onnea värjäysprosessin kans se saattaa olla hermoja raastava, mutta lopputulos on sen arvonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, just tollainen värinpoisto on hyllyssä hankittuna! :) Ihan hiusten jo nykyisen kunnon takia oon päättänyt, että yhdellä värinpoistolla mennään, mutta luulen sen olevan täysin riittävä, sillä mulla ei ole aikomusta hankkia täysin shokkipunaisia hiuksia. Oon kans kuullut tuon color maskin tehokkuuden vaihtelusta, mutta ajattelin, että lähdetään koittamaan miten toimii omalla kohdalla, kun saattaa se toimiakin

      Poista
  2. Juu toki se kirkastaa sitä punasta väriä ja hoitaa hiuksia mukavasti :)

    VastaaPoista