maanantai 6. elokuuta 2012

Mitä minulle kuuluu?

Vähän ehkä taas venähti, eikä nyt oo tulossa edes sitä asupostausta. Noh, joskus toisten ja kun koulu alkaa niin alkaa niitä asupostauksia tulemaan useammin. Nyt kuitenkin ajattelin vähän päivittää kuulumisia.
Olen autoillut pitkästä aikaa. On mukavaa huomata, että oma ajovarmuus on parantunut, mutta on sitä toivomisenkin varaa. No, eiköhän se siitä ja vaan ajamalla kehittyy.

Ostin hulavanteen! Nyt onkin kyljet ihan mustelmilla ja pitää odottaa, että pääsee taas pyörittämään. Oon taas saanut jo vuoden takaa tutun piristysruiskeen liikkumisen suhteen ja oonkin päättänyt, että lähden lautaileen tai lenkille aina kun on ihan jees ilma ja on aikaa tai siis yritän hilata perseeni ulos pari kertaa viikossa. Lisäksi koitan joka ilta jumppailla edes vähäsen.

Vimeisiä lomapäiviä viedään ja torstaina palataan taas kouluun. Toisaalta odotan koulun alkua ja toisaalta en. Hirvittää vähän reilun kuukauden päästä alkavat YO-kirjoitukset.

Nyt meen kuitenkin meen takaisin sohvan nurkkaan ja koitan selvitä päänsärystä, joka ei ole tarttunut edes särkylääkkeillä, palaillaan!

Ps. mulla on  yks siisti kuvausidea! Koitan toteuttaa sen ennen kun koulu alkaa.    

1 kommentti: