tiistai 24. huhtikuuta 2012

Kettutyttölook

Tänään on huomattavasti parempi fiilis kuin eilen! Johtuen ehkä siitä, että liukkaanajo on ohi. Täytyy kyllä myöntää, että olin ihan tohelo, varsinkin kun alla oli eri auto jolla oon ajanut. Noh, nyt pitää vaan elää siinä toivossa ettei hirvet hyppele mun auton eteen kun on liukasta.




Kettutyttölook nimitys tuli porukoitten suusta, sillä niitten mielestä mun nää housut on jotenkin hippimäiset kuulemma.
Noi housut ostin viime torstaina Tampereelta Gina tricotista. Kyseisestä puljusta mukaan tarttui myös neonkeltainen toppi ja samanvärinen tissirättitoppi. Huivi on ostettu Jack & Jonesista. Tuntuu muuten siltä, että mulla on jokin shoppailuaddiktio tai jotain.. H&M:n meinaan lähti tilaus sunnuntaina ja pyörin muutenkin nettikaupoissa kaikki illat.. Suhteellisen ikävää, varsinkin kun seuraava tili tulee joskus kaukaisuudessa.

Loppuun on vielä pakko hehkuttaa sitä, kuinka ihanaa on, kun kevät on vihdoin tullut! Ulkona voi pomppia kuvaamassa ilman välitöntä hypotermian vaaraa ja päivät on jo pitkiä ja lumesta on enää pieniä muistoja siellä täällä. Saa nähdä jäänkö huomenna tekeen enkun itsenäisiä kirjotushommia koululle vai tuunko kotiin, sillä on luvattu hienoa ilmaa huomiselle!

1 kommentti:

  1. Ihanan piristävä postaus, ensimmäiset tekstit sai hyvälle tuulelle. :--3 Hienoja kuvia !

    VastaaPoista