tiistai 27. maaliskuuta 2012

Inspiraatiota odotellessa laitetaan Daughtry soimaan

Keskellä koeviikkoa mennää ja jo nyt on sanomattakin selvää, että ruotsin koe menee uusintaan, niin huonosti se meni. Sanaston hallinta oli omalta osalta aivan hakoteillä, lisäksi kokeessa ollut essee tehtävä meni saman sananparren toistamiseksi. Noh, pitää toivoa, ettei perjantaina oleva englannin koe mene niin huonosti, ettei oo sitten kahta koetta uusittavien listassa.



Tänään kävin fiilistelemässä ekaa kertaa tänävuonna aurinkolaiseilla pihalla. Tykkään hurjan paljon noista Lady Gaga tyyppisistä aurinkolaiseista, jotka ostin H&M:ltä muutama vuosi takaperin. Tiedän, että osan mielestä ne ovat sangen hirveät, mutta mua jotenkin kiehtoo niiden friikkeys.

Tänään koin kauhun hetkiä autokoulussa kun takanani istunut henkilö sai epilepsiakohtauksen. Mua ahdistaa Housea katsellessa kun jollekkin tulee jokin kramppi tai vastaava ja nyt sitten tuli nähtyä sellainen lähietäisyydeltä. Ahdistavuutta lisäsi vielä se, että tiesi ettei voi muuta kuin odottaa. Olisi toki voinut olla rauhallisempikin tunnin lopetus..

Loppu-ilta meneekin sitten inspistä odotellessa, kun tuota huomista äikän luovan kirjoittamisen "koetta" pitäisi suunnitella. Itselläni on sellainen aihe, että siitä voi tulla joko todella hyvä tai sitten homma voi mennä täysin metsään. Noh, jos tekstistä tulee hyvä, niin voisin sen tänne blogin puolellekkin tunkea. Sitä ennen kuuntelen kuitenkin Daughtry nimistä bändiä, jonka löysin tuossa toissa päivänä.

Loppuun vielä havainnollistava kuva siitä, kuinka meidän pihalla on pieni kokoinen Antarktis.
..ja lisää tuota lunta on luvassa kuulemma viikonloppuna - great!
Ps. suklaarasia oli tarjouksessa ____2 euroa, joten sorruin, vaikka koitankin nyt fiksuuntaa syömisiäni.

2 kommenttia:

  1. Onpa siellä paljon lunta. :-----------C Mutjoo, onnea siihen ruotsin uusintaan + enkunkokeeseen !

    VastaaPoista
  2. ja sä ku sanoit, että meillä on vielä ihan talvi :----------D

    VastaaPoista