Minä, paino ja syöminen

Koska edelliseen postaukseen oli tullut mun painosta kommenttia, niin ajattelin ihan omistaa oman postauksen moiselle seikalle.

Syöminen on ollut mulle aina, jo tarhaikäisestä asti vaikea ja stressaava asia. Ehdin olla tarhassa muistaakseni puoli vuotta, kunnes mut lähetettiin ruokaterapeutille, syystä etten syönyt kasviksia, hedelmiä tai muuta vastaavaa jonka voisi laittaa kanin ruoka nimikkeen alle. En nykyäänkään syö mitään ”kanin ruokaa”, koska en vain tykkään mistään.

Mun maha on muutenkin ollut sangen kummallinen, joten oon rampannut koko ikäni kaikenlaisissa tutkimuksissa (allergiatesteistä gastroskopiaan) eikä mitään syytä ole löytynyt miksi maha on koko ajan kipeä. Kipu ei juurikaan ainakaan näin muutaman vuoden aikana ole vaikuttanut syömisiini, mutta pienempänä se vaikutti. Taisin olla viiden vanha kun lopetin syömisen ja söin tosi vähän, mahdollisesti tästä syystä jäin 155 senttiseksi vaikka vanhempien pituuskeskiarvon mukaan mun pitäisi olla noin 174 senttiä.

Painon takia olen käynyt koko ikäni kaiken maailman kasvukontrolleissa. Yläasteellakin mun piti käydä punnituksessa kerran kolmessa kuukaudessa mutta kasilla jätin aina menemättä koska pidin sitä täysin turhana. Vielä viime vuonnakin kävin terkkarilla paristakin syystä, mitkä eivät tosin liittyneet painoon, mutta aina mut passitettiin vaa’alle.

En ole ikinä painanut 43 kiloa enempää ja tällä hetkellä paino kiikkuu siin 37-39 kilon akselilla. Eli vuosi sitten painoin 42 kiloa ja sitten viime syksynä se laski varmaan kuukaudessa 36 kiloon. Ei, minulle ei iskenyt syömishäiriö vaan mulle ajoittain tuleva syömisongelma. Eli periaatteessa mulla on syömishäiriö muttei sellainen josta käytetään nimitystä syömishäiriö. Nykyisin moinen iskee ani harvoin useimmiten 2-3 vuoden välein, mutta viimevuotinen kesti 2 kuukautta: aina kun söin ihan mitä vaan, tuntui siltä että oksentaisin (selvennys: mulla on järjetön oksennuskammo) Mun päivittäinen ruoka koostu 3-8 haarukallisesta ruokaa, puolikas leipä ja jotain juomista lasillinen, että ei ihme että paino laski.

Nykyisin syön hyvin, mutta painon nousu on kamalan hidasta, sillä mulla on imeytymishäiriö, joten vaikka söisin enemmän kun kuluttaisin, niin painonnousu ei oo taattua. Vaikka paino oli alimmillaan 36 kiloa, en siltikään näyttänyt anorektikolta, sillä oon sirorakenteinen ja tosiaan pituutta huikeat 155 senttiä. Nykyisin seuraan painoa ettei se vaan pääse tippumaan, varsinkin nyt kun oon saanut sen nousemaan.

Tämä teksti siksi ettei kenenkään tarvi epäillä mun painoa ja ettei kellekkään jää mitään epämääräisiä epäilyksiä. Palaillaan ehkäpä huomenissa kuvien kanssa!