keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Kaikki tai ei mitään

Innoistuin kirjotteleen :'D

Epäilen, että tämä aihe ei välttämättä kiinnosta kaikkia, sillä tuossa syksyllä tästä aiheesta jauhettiin vaikka kuinka paljon. Ajattelin että kerron oman mielipiteeni homojen avioliitoista, tai paremminkin siitä kysymyksestä hyväksytäänkö moinen Suomessa vai ei. Voisi luulla, että mun mielipide on melko yksiselitteinen tämän asian suhteen (sillä tykkään myös tytöistä) mutta asia ei olekaan niin yksiselitteinen kuin voisi olla.

Toinen omakohtainen fakta on se, että mun mielestä kirkko on jo valmiiksi naiivi kaikkine sääntöineen ja ajatukseen että kukaan ei ole paha ja aina kaikki voi kääntyä parhain päin. En halua loukata kenenkään vakaumusta, mutta mun mielipiteeni kirkosta voisi kiteyttää siihen, että kirkko on naiivi, ristiriitainen ja nykyisin myös hyvin rakoileva instituutio. Ristiriitaisuus tulee siitä, miksi ihmeessä homoliittojen vihkimisestä keskustellaan jos ja kun Raamattu moiset kieltää harvinaisen selkeästi. Lisäksi tuossa taannoin telkkarista tuli melkoisen kuuluisaksi noussut homoilta, jota en itse katsellut koska koin sen turhaksi, sen sijaan seurasin sitä, mitä sen jälkeen tapahtui. Ohjelmasta lähtikin liikkeelle melko massiivinen kirkosta eroamisen aalto, mutta mikäs olikaan kirkon ensimmäinen ongelma? Raha. Kirkkohan - ainakin mun käsityksen mukaan - ei pitäisi välittää juurikaan mistään maalisesta? Vai onko kirkon arvot muuttunut ja en ole kuullut asiasta. Rakoilevalla tarkoitan sitä, että osa kirkon väestä olisi valmiit vihkimään homoja ja osa ei, missä se yhteinen instituutio mihin ihmiset turvaavat?

Nyt varsinaisesti siihen mun mielipiteeseen. Eli mun mielestä pitäisi olla niin tämänkin asian kanssa, että kaikki tai ei mitään, eli joko koko Suomen kirkko hyväksyy homojen avioliitot tai on kokonaan hyväksymättä. Jos tehtäisiin niin että vain osa hyväksyisi ja osa ei niin sitten kirkon toiminta olisi ainakin mun mielestä melko kaoottista eikä homma toimisi. Vaikka oonkin sitä mieltä, että kirkko on perseestä niin jotain rotia sentään.

Itse en kannata homoliittoja itse sen avioliitto asian takia vaan paremminkin sen takia, että mun mielestä yhteiskunnan pitäisi olla täysin tasa-arvoinen, sukupuoleen, seksuaalisuuteen tai ikään katsomatta. Eikö kirkon ”loistokkaasta” ohjenuorassakin sanota, että kaikkien tulisi olla tasa-arvoisia keskenään?

Itse en jää katkeraksi, vaikka Suomessa ei hyväksyttäisi homoliittoja, sillä itse pidän avioliittoa jotenkin turhana arvona, mutta onhan siinä toki jotain hienoakin. Ainut syy, miksi minun mielestä homoliitot pitäisi hyväksyä, on se että kaikkien pitäisi olla oikeuksiltaan tasa-arvoisia. Musta on vaan väärin, että jotkut oikeudet evätään jos satutkin pitämään samasta sukupuolesta.

3 kommenttia:

  1. Oon samaa mieltä että pitäis saada tasa-arvoa tohon homojuttuun! Ihanaa että kirjotat tämmösiä mielipiteitä!:)

    VastaaPoista
  2. Vaikka olenkin itse ateisti niin pakko kommentoida, että homoliittojahan ei siis kielletä kuin vanhassa testamentissa, jonka jälkeen kirja (as surprising as it is) jatkuu. Jeesushan opetti rakastamaan lähimmäistään ja kääntämään vihollisille toisen posken.

    PERIAATTEESSA raamattu hyväksyy siis homot, mutta jotku "viisaat" himouskovaiset onnistuu tulkitsemaan senkin kirjan ihan päin ttua.

    Itsehän en usko kyseiseen eepokseen juurikin sen naiviuuden takia ja uskoon, jonka mukaan katumus antaa kaiken anteeksi. Kyseisen logiikan mukaanhan meitä olis vastassa mm Saddam Hussein jota on PIKKUSEN voinu kaduttaa siinä hirttolavalla...

    Mutta juu, ymmärrän sinun pointin tekstissä. Oli vaan pakko tarkentaa.

    VastaaPoista
  3. Tää on tosi hyvä teksti ja täyttä asiaa kyllä!
    Itse olen samaa mieltä kirkosta ja sen toimintaperiaatteista. Ehkä tällasten kirjotusten avulla ihmisten maailmankatsomus avartuis..

    VastaaPoista