tiistai 25. tammikuuta 2011

Kevättä odotellessa

Tiistaita kaikille, tää viikko on alkanu melko vinkeesti. Huomasin tossa viime yönä, kun en saanut unta, etten ole juuri nyt juurikaan stressaantunut mistään, vaikka koeviikko on ensi viikolla. Lisäksi mulla on epätavallisen paljon opiskelumotivaatiota.
Fiilistä on nostatellut pari muutama juttu: ensiksi pääsin matikan uusinnasta läpi! Enpä olisi ikinä uskonut, että 6- numero saisi mut iloiseksi. Toisena juttuna oli selkeä ilta, ja aurinkokin pilkahti.
Pari postausta taaksepäin, ihmeteltiinkin miksen jäädy ulos, kun meen ottamaan kuvia.. Nyt voin sanoa että 6 asteen pakkanen sai mut jäämään sisätiloihin ottaan kuvia:
H&M tyttö

Tänään piti myös esitellä vähän meikkiä, mutta naamataulu ei tuntunut oikein olevan yhteistyöhaluinen. Kuvat kyllä tällä kertaa otin, mutta... suoraan sanoen näytin niissä seinään lentäneeltä linnulta.

Koitan saada aikaiseksi kirjoiteltua loppuviikosti, mutta nyt psykan kirja kutsuu.
Palaillaan!

1 kommentti: