keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Vaatepölinää

Tämä viikko on kulunut tähän aika tillintallin tunnelmissa, lähes samoissa vaatteissa hengailussa - aika luksusta. Tästä syytän pahuksen yskää ja siihen määrättyä lääkettä mikä väsyttää koko kropan, kolmiolääke kun on.
Nyt kun en oo ollu sillä mallilla, että itse olisin voinut kameran edessä hyppiä, ajattelin pälpättää vaatteista. Tietenkin pakollisen vaatekollaasin kera.

Itse en ole vaatteiden suhteen mikään syyssesongin suurkannattaja. Tämä siksi, etten oikein välitä maanläheisistä/murretuista  väreistä vaan olen enemmän kirkkaiden, puhtaiden värien ystävä - siis silloin kun laitan päälleni muutakin kuin mustaa tai valkoista. Syksyä odotan taas siksi että voi laittaa pipon ja huvin näyttämältä lumiukolta Saharassa.

Itseasiassa en välitä juurikaan siitä vuodenajasta mikä on menossa, paitsi kesä on toki poikkeus, mutta muuten on samantekevää on alkusyksy vai keskitalvi - kauluspaita ja housut oli sitten + 20 tai -20 astetta. 

Kokosin joitain vaateita ja asusteita joita olisi mukava saada ostaa. Päätin, että teen banzai-iskun lastenosastolle ja ostan parit poikien housut. Oon pitempään halunnut rennot farkut/housut, muttei ole ennen tullut mieleen katsoa poikien housuja lastenpuolelta - kerrankin on ihan mukavaa olla kropaltaan tällainen "ei laaksoa, ei kukkulaa" -tyyppinen. Ginan sivuilta poimin nuo pillit, jotka ovat äärimmäisen hienon väriset, ainut vaan että tiedän sen, että mokomat ovat liian väljät vaikka ostaisin koon 24' 
Nyt on paras selittää, miksi kollaasissa on laukku, mikä on niin ei mua. Noh, syy on se, että tarviin baarilaukun. Tähän asti oon kuskannut laukkua tai melkeen voisi sanoa kassia, johon mahtuu puolielämää. Muuten ihan kätevä, mutta tanssiessa se on tiellä. 
Jostain syystä oon tykästynyt juuri tuollaiseen harmaaseen. En ole tykännyt harmaasta väristä koskaan, mutta nyt olen alkanut lämpeämään juuri tuolle värille. Oon maalaillut jo toivekuvia, että yhdistäisin tuon kauluspaidan noihin keltaisiin housuihin... Musta, kietaisumallinen paita on kuin tehty juurikin baarireissuille ja musta väri ei ikinä petä, mokoma menee hienommissakin juhlissa (..en kylläkään harrasta hienoja juhlia)
Tarviin uuden vakkarikorun. Se voi olla kaulakoru tai rannekoru, mieluiten sellainen joka menee jota kuinkin joka asukokonaisuuden kanssa. 

Ennen kesäloman loppua (joka alkaa jo uhkaavasti häämöttään) pitäisi jaksaa siivota vaatekaappi perusteellisesti. Heittää pois ne vaatteet jotka ovat aikansa eläneet ja muut hyväkuntoiset vaatteet voisin rahtaa jonnekkin, varmaan vinttiin, koska täällä päin kirpparikulttuuri ei ole kukkeimmillaan. Oon vaan niin kamalan huono raakaan mitään pois, kun aina ajattelen "voin käyttää tätä vielä joskus, vaikkei tää nyt ole mun tyyliä" tai sitten "ei tää paljon tilaa vie"

Tänään pitäisi uhrata vielä hetki historian lukemiselle.. Hoi, missä olet motivaatio?  

5 kommenttia:

  1. ihania noi paidat c: Itekki haluisin kyseiset.

    VastaaPoista
  2. Toki sä voit pari paitaa mullekki lähettää postissa, ostan ne muutamalla eurolla ! Ainakin sen sun sateenkaaripaidan. :----D

    Ihana tuo musta paita kollaasissa !

    VastaaPoista
  3. Tuntuu hassulta miten sä huutelet motivaation perään kun kuitenkin näytät opiskelevan aika paljon : D terveisin eräs, joka ei ole edes aloittanut syksyn kirjoituksiin lukemista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niih, mut vaikka vannotan "nyt luen paljon" ni luen vaan ehkä 30 sivua :Dd Nyt alkaa vähän karmiin, kun on 3 historian kirjaa lukematta, uskontoa en oo ees alottanut ja englannille en oo uhrannu ajatustakaan :D

      Poista
    2. okei, välillä vaan täällä sun blogissas tulee sellanen kuva että opiskelet koko ajan ja että oot lukenut vaikka kuinka ja paljon kirjotuksia varten :P

      Poista