sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Lukiolaisen jännittävä elämä

Eikun miten se nyt menee. Tänään olen mm. lukenut ja lukenut vähän lisää. Nyt on pakko vaa pitää taukoa, tuntuu siltä että pää ei ota yhtään lisää informaatiota vastaan.
Ainii, lukemisen lisäksi olen mussuttanut after eightejä ja sipsejä minkä olen kerennyt.
Eilen olinkin Tampereella ja voin sanoa että rakas vr, vihaan sinua. Kuljin uudella junavuorolla ja se tuli vähän puskista kun asemalle saapui intercity eikä perustaajama juna. Niinpä maksoin lipusta 6 euroa enemmän koska en tiennyt että se olis pitäny ostaa siitä pömpelistä. Muuten oonkin ylpee itteeni, en ostanut ittelleni paljoakaan mitään, vain hiusvärin, t-paidan, hupparin ja alusvaatteita sekä koulujuttuja. Rahaa kuitenkin meni enemmän kuin piti, mutta onpahan nyt kaikki joululahjat ostettuna!

Ylihuomenna on vuorossa sitten hiustenleikkuu ja mua jännittää! Ei sillä muuten oo väliä, sillä hiusmalli on hieno ja mun serkku on hyvä parturi, mutta siitä on jo 5 vuotta aikaa kun mun hiukset on ollu oikeasti lyhyet ja nyt niistä on tulossa vielä hieman lyhyemmät kuin silloin.. Oon muuten päättänyt, että ensi kesänä mulla on oikeesti vaaleat hiukset!

Nyt palaan jälleen psykologian pariin, palaillaan viimeistään keskiviikkona!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti