sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Kangaskasseilua & muuta

Hyvää sunnuntaita kaikille!
Okei, mun sunnuntai ei ole hääppöinen, ärsyttää huominen koulupäivä aivan järjettömästi. Jos nyt jätän kuitenkin sunnuntaivalitukset sikseen ja siirryn mukavampiin juttuihin: kävin perjantaina Huittisissa ja eilen kävin Vammalassa. Ostin pari kangaskassia ja Sisko tahtoisin jäädä leffan:

Kettua en piirtänyt itse, vaan otin kuvan netistä ja piirtelin vaan läpi, unohdin näemmä ottaa kassin sisältä paperin pois, joten siksi toi vaaleampi alue. Tänään väkertelin ton unisieppari kassin, joka onnistui yllättävän hyvin. Toi alinkin sulka on oikeesti ihan kivan näkönen, mutta kuvassa se näyttää hivenen kökköseltä..
Hong Kongista oli pakko saada toi Sisko tahtoisin jäädä, koska se makso alle kympin. En tiedä oikein vihaanko vai rakastanko tota leffaa, välillä se oli ällistyttävän ärsyttävä ja välillä taas tosi loistava.

Nyt päästään tähän Sini testaa - osioon:
Ostin perjantaina TRESemmén shamppoo ja hoitoaine pullot ja nyt parinkin käyttökerran jälkeen vaikuttaa hyvältä tavaralta. Tänään olisi tarkoitus laittaa nassuun Herbinan kosteuttavaa kasvonaamiota, jonka ostin kesällä, mutten ole vielä edes kokeillut. Näistä sitten enemmän juttua ehkäpä viikon jälkeen, kun on tullut käytettyä pariin otteeseen.

Ensi viikolla pitäisi ilman kylmetä, vihdoin! Enpä olisi uskonut että olisin kaivannut kylmempää ilmaa..
Palaillaan taas!

7 kommenttia:

  1. hei mistä sä löysit tyhjiä kangaskasseja? :c

    VastaaPoista
  2. Kangaskaupan askartelupuolelta, mutta käsittääkseni myös tiimareista pitäisi tyhjiä kangaskasseja löytyä(:

    VastaaPoista
  3. Oi, tulipa kivannäköisiä noista kangaskasseista (:

    VastaaPoista
  4. Ihania sinun kangaskassit! Minä sain tehtyä oman unisiepparikassin viime viikolla mutta toi sun kassi on kyllä parempi ko mun. pakko myöntää. >D

    VastaaPoista
  5. Noi kangaskassit on upeita!

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania nuo kangaskassit! Varsinkin tuo oikeanpulimmainen on tosi hieno! Piirsitkö vain jollain kangastusseilla sen?

    VastaaPoista
  7. Hanilo: joo, kangastusseilla ja sulkiin käytin kangasmaalia tussin lisäksi :)

    VastaaPoista