lauantai 19. tammikuuta 2013

Eilinen

Eilen oli (vihdoin!) perjantai. Oikeasti, tämä viikko on madellut niin hitaasti, etten muista koska viimeksi olisi viikko mennyt yhtä hitaasti. No kuitenkin, eilinen sujui hyvän ruuan merkeissä:
Eilen tein pitkästä aikaa kanaa kookoskastikkeessa ja tuli niin hyvää, että alan kyllä käyttämään kookosmaitoa useammin ruuanlaitossa. Kookosmaidon lisäksi laitoin kastikkeeseen vähän normaalia ruokakermaa ja eri mausteita: currya, mustapippuria, chiliä, valkosipulia ja hieman suolaa. Ylisuurehko annos johtuu siitä, että kukaan muu meillä ei syö kanaa kuin mä, joten heitän kaiken aina kerralla lautaselle. Enkä kyllä loppuen lopuksikaan tiedä siitä "ylisuuresta" sillä ei eilenkään lautaselle jäänyt kuin vähän pastaa.

Ja koska kookosmaitoa jäi ruuanlaitosta vähän yli, tein illalla kookossmoothien! Laitoin blenderiin ananasta, banaania, loput jäljelle jääneestä kookosmaidoista ja lorauksen ihan perusmaitoa. Mausteeksi laitoin pikkuisen vaniljasokeria ja hyvää tuli, sai porukoiltakin kehuja! :)
Ruuanlaiton lisäksi olin eilen liikkeellä toppavarustuksissa kuvailemassa, kuvasaldoa koitan saada tänne blogin puolelle tänään.

1 kommentti: