lauantai 5. tammikuuta 2013

Jälleen on kuun 5. päivä

Hyvää vuoden alkua kaikille!
Mulla on ollut tarkoitus kirjotella aiemmin, mutta se on vähän sitten jäänyt. Uudenvuoden olin kotosalla, mutta ei se haitannut, sillä vietin vuoden ensimmäisen päivän kullan kanssa Tampereella, käytiin kiinalaisessa syömässä ja käytiin extempore leffassa kattoon Koskemattomat, oli siis mahtava päivä!

Okei, back to business eli 5. päivän treenipäikkäykseen!
Mua vähän ärsyttää kun joka kuvista tulee erilaisia (ei voi nii hyvin verrata) mutta eipä voi mitään. Noh kuitenkin tässä on tilanne nyt! 

Mitään huikeaa eroa edellisiin kuviin ei oikeastaan ole ja eihän kuukaudessa paljon ehdi tapahtuakaan, etenkin kun jäi pari salikertaa välistä kun oli joulu. Ehkä selän kanssa ite huomaan joitain pieniä eroja, mutta vähän hankala kuitenkin sanoa kun kuvakulma on vähän eri kuin edellisissä kuvissa. 

Menneen kuukauden aikana keskityin takareisiin (= hankkiuduin ns. etureisidominanssista eroon) ja hartioihin/yläselkään. Nyt oon huomannut kuinka hartioihin/yläselkään on tullut lisää voimaa, kun on saanut lisätä salilla painoja, jotta saa mukavan polton tuntumaan. Hartioita treenatessa on hauiskin saanut osansa, eikä ole tarvinnut juurikaan erikseen tehdä mitää hauiskääntöjä. 

Nyt meneillään olevan kuukauden aikana aion kiinnittää enemmän huomioita niihin lihaksiin, joita en erityisemmin tykkää treenata, eli käsilihaksiin, hauikseen, ojentajaan ja olkalihakseen sekä rintalihaksiin. Liian usein jäävät nämä lihakset huomattavasti vähemmälle kuin muut lihakset.   

En tehnyt erityisempiä uudenvuodenlupauksia liikuntaa kohtaan, jatkan samoilla raiteilla kuin nytkin. Ehkä yritän syödä vähän terveellisemmin tai siis siten, että saisin hyvän määrän hiilareita, proteiinia, kuituja yms. Ja tietty mulla on ikuisprojekti tuo normaalipainon saavuttaminen! Tällä hetkellä painan n. 40,5 kg, vielä puuttuisi  4 kiloa niin sitten alettaisiin hipoa normaalipainoa, mutta siihen on vielä matkaa. Onneksi ei kuitenkaan niin paljon kuin viime vuoden alussa, jolloin painoin 35,5kg hrr.....  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti