keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Treeniä, treeniä, treeniä!

Treenipäivittelyä!
Kuukausi on kulunut siitä, kun aloitin liikkumisistani raportoinnin ja nyt on tilannekatsauksen aika: 

Tässä mennään! Olin ihan yllättynyt itse, mitä mun vatsalle on tapahtunut kuukauden aikana, enkä oo varsinaisesti vetänyt mitään vatsatehotreeniäkään. Yläselän alueella ei olekkaan kuvan mukaan tapahtunut juurikaan muutoksia verrattaen edelliseen kuvaan. Jos joku haluaa katsoa kuukauden takaisen kuvan, niin täältä löytys! 

Mitäs muuta? Noh, olen alottanut salilla treenaamisen! Itseasiassa olen löytänyt itseni yhtä usein tai useammin salin puolelta kuin ryhmäliikuntatuntien puolelta. Toki koitan käydä sh'bamissa ja bodypumpissa, mutta jotenkin sali vetää mua puoleensa tällä hetkellä.

On ollut muuten vinkeää huomata kuinka nopeaa kehittyminen on näin aluksi. Esimerkiksi jalkaprässillä  kuukausi sitten vedin kaikki 3 sarjaa 40 kilolla, mutta nykyisin teen kaksi ensimmäistä sarjaa 50 kilolla ja viimeisen sarjaan lykkään sen 60 kiloa niin että saan jaloista kaiken irti. Tietty treenaan kaikkia lihaksia, mutta jalkaprässin lukemat on helpoin muistaa, sillä mulla vaihtelee painot jonkin verran fiiliksen mukaan, varsinkin hartioita ja yläselkää treenatessa. Tänään sain kyllä hyvin treenattua edellä mainitut alueet.

Palaillaan taas, muistakaas kysellä vielä!  

10 kommenttia:

  1. sulle ei sovi vatsalihakset yhtään, kun näyttävät jo nyt ihan järkyttävältä |:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näytät nyt just hyvältä ! ei sun kannata vatsalihaksia hommatakkaa, ainakaan kunnollisia näkyviä ym. mut ihanan littee vatsa!:)

      Poista
    2. Kuten sanoinkin, en ole vetämässä mitää pakkomielteistä vatsatreeniä otsa kurtussa saadakseni järjettömän six packin. Treenaan vatsan seudun siinä missä muutkin lihakset ja jos ne on näkyäkseen niin näkyköön mun puolesta :D

      Poista
  2. ^ huoh, kadet vois mennä kotiin kasvamaan tai edes huudella omalla nimellä eikä anona. :)

    VastaaPoista
  3. Huomattava ero edellisiin kuviin, hyvä Sini !

    VastaaPoista
  4. Anonyymillä on varmaan paremmin "sopivat" vatsalihakset itsellään? ;)

    VastaaPoista
  5. En ymmärrä tätä että jos joku sanoo oman mielipiteensä eikä kommentti ole mitään 'ihanaa, hienoa söpöä' yms. Niin saa automaattisesti kaikki lukijat niskaansa ja mielipiteen kertominen tarkoittaa välittömästi että olet kateellinen VAIN koska mielipiteesi ei ollut myötäilevä. Ei kaikkien tarvitse olla samaa mieltä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Ei kaikki tykkää kaikesta ja musta on ihan ok, että jengi ilmaisee mielipiteensä :)

      Poista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Juu ei kaikkea tarvi ihkuttaa, mutta joillekkin vaan on sen verran opetettu, et jos ei oo mitään rakentavaa sanottavaa, niin kannattaa olla hiljaa. ;)

    Mikä tekee terveestä ja erottuvasta lihaksistosta niin "ruman"?
    Vaikuttaa peräti sairaalta ajattelutavalta, että laihuus ilman lihaksia olis jotenkin kauniimpaa.

    VastaaPoista