sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Nihkeää

Katsos vaan, jälleen lähes viikko mennyt siitä kun viimeksi kirjoitin. Tosin, viikko oli mitä oli, jos en nukkunut pommiin (näin pääsi tapahtumaan 2 kertaa) niin sitten olin iltaan asti koulussa. Ja jos joutilasta aikaa löytyikin, se meni koirien kanssa touhuamiseen tai vaihtoehtoisesti työn tekoon..
Viikonloppukin sujui melko koulun ja työn täyteisissä merkeissä. Äikkään pitää lukea pari kirjaa ja seitsemän veljestä alkaa oleen voiton puolella, samaa ei voi sanoa puhdistuksesta, jota en ole aloittanutkaan. Jostain syystä epätoivo meinaa pukata pintaan koulun suhteen, vaikkei lukeminen olekkaan mahdoton tehtävä. Oikeastaan tällä hetkellä joka asiasta meinaa iskeä epätoivo - en tiedä miksi. Mulla ei oo motivaatiota kouluun, ei pukeutumiseen (mun vaatekaapin sisältö saa luvan uusiutua joulun jälkeen), bloginkin kanssa on nihkeää ja jostain mulla ei oo inspiraatiota valokuvata, piirtää eikä suurremmalti enää kirjoittaakkaan.
 Oikeastaan multa löytyy motivaatiota tällä hetkellä vain treenaamiseen. Oon jo ihan innoissani miettinyt, että koska seuraavan kerran voin mennä bodypumppiin, vaikka siellä juuri tänään olin ja tiedän että oon ihan jumissa huomenna. Oon tosin elänyt liikunnanpuutteessa viikon kaksi, joten jos nyt liikunnan myötä mielenkiinto kaikkeen muuhunkin palaisi. 

Palaillaan mahdollisimman pian!

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä koulun kanssa !

    VastaaPoista
  2. mulla on meneillää toi sama äikän kurssi :-------------D meiksi luki kalevalan ja puhdistuksen

    VastaaPoista