keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Hektinen lukiolaiselämä

Piti oikein miettiä mikä päivä tänään olikaan, mutta hauskaa keskiviikkoa kaikille!
Oon lipsunut tästä kirjoittamisesta nyt parina päivänä tai oikeastaan voisi sanoa että viime aikoina, mutta on ollut paljon tekemistä ja on pitänyt säntäillä paikasta A paikkaan B. Oikeastaan nytkin pitäisi olla lukemassa englannin kokeeseen, se kun on huomenna edessä.
Nyt on kuitenkin ihan hyvä syy postailla, sillä näytin tänään ihmiseltä, toisin kuin edeltävinä päivinä:
Huomasin kuvia ottaessa etten vieläkään ollut leikannu etuhiuksia, mutta ei hätää: nyt olen! En kuitenkaan myönnä, että niistä tuli vähän hassut, sillä ne ovat jo muutaman viikon päästä sen näköset ettei niihin olisi koskenut saksilla aikoihin.
Ainiin! Kävi tuossa pieni kämmi formspringin puolella, eli poistin vahingossa yhden "kysymyksen" eli en jättänyt sitä julkaisematta, tiedoksi vain sen lähettäjälle.

Nyt on pakko syventyä englantiin, että olisi edes pieni toivo päästä siitä läpi, palaillaan ennen viikonloppua!

Ps. Laittakaas vielä kysymyksiä, koska mitä enemmän kysymyksiä sitä runsaamman postauksen saatte reilun viikon päästä. Laittakaa vaikka ihan anonyyminä, jollette nimimerkillä viitsi laittaa. Laittakaa kysymyksiä!

4 kommenttia:

  1. Ihana toi sun mekkos! Saaks kysyy mist se on? :)

    VastaaPoista
  2. ews: mekko on mun itte tekemä :)

    VastaaPoista
  3. Mäkin olin kehumassa mekkoa ja kyselemässä mistä se on. Löyty sitten vastaus valmiina täältä. IHANA! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana mekko. Ja vie omatekemä. *omg* Ei ois arvannu et oot pari vuot sitte pukeutunu iha eri taval. : D Oot kauniss. ♥

    VastaaPoista