Kun on enää vuosi ennen lähtöä, alkaa jo pelottaa. Sen takia, kun katsoo missä mennään. Treeni ja painonkehitys eivät ole sitä tasoa mitä niiden kuuluisi olla. Tuntuu, että nyt parin kuukauden aikana on tipahdellut yllättäviä esteitä eteen. Pahin oli se, kun paino oli kuukausi sitten hyvässä nousussa ja sit tulin flunssaan ja sit se tippui ja tuntuu että sinne se on jäänyt. Ja nyt kuukauden aikana on tullut jalkakipua, jonka takia lenkit ja jalkojen treenaus salilla on jäänyt. Jalkojen kipuilulle toivottavasti saan selityksen ensi viikolla!
Lisäksi omilleen muutto tuo oman jännitysaspektin tähän juttuun: jos kotonakin on välillä vaikeaa syödä tarpeeksi ja usein, niin mitä tapahtuukaan kun asun omillani ja ruoka on opiskelijabudjetille sopivaa? Toivottavasti koulu ainakin rytmittäisi päivää paremmin. Itse treenaamisesta en ole niinkään huolissani, sillä koulun tiloissa on kuntosali, jossa on todennäköisesti kaikki mitä tarvitsenkin, eipähän tarvitse huolehtia kalliista kuntosali maksusta. Toki käyn taatusti tutulla vakkarisalillani aina kun olen käymässä kotona. Lisäksi uudessa paikassa on mielenkiintoista lähteä lenkille (ja tuloksena on pian eksynyt lenkkeilijä..) Toisaalta omilleen muutto ja yksin asuminen opettaa oma-alotteisuutta itsenäisyyttä ja sitä, ettei koko ajan porukat ole hyysäämässä.
Sitten kun saan mun jalat taas lenkkeily kuntoon, niin aloitan varovasti, ettei tule mitään kummallisia kipuja ja siitä sitten lähen lisäämään liikunnan määrää. Uskon, että kyllä se painokin siitä alkaa nousemaan, kun saa taas treenirytmistä kiinni. Vuosi on lyhyt aika ja välillä meinaa iskeä uskon puute: ehdinkö valmistautumaan tarpeeksi? Ainakin aion yrittää parhaani ja nähtäväksi jää, riittääkö se. Toivottavasti!
Näissä tunnelmissa kun palvelukseen aikaa vuosi. Seuraavan kerran palataan tunnelmointiin kuin STJ sataset paukkuu! Nyt itse itseäni komentaen: salille mars!
Ps. on aika huimaa, kun alkaa pian näkymään oman lähtemiserän päivälaskuri aamukammassa... hui!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti