perjantai 5. marraskuuta 2010

Fiilistelyilta

Gwen Stefani - 4 in the morning

Heipparallaa! Mulla on aivan loisto fiilis, mutta siitä lisää merkinnän lopussa. Tänään lähin heti koulun jälkeen käymään äitin kanssa Vammalassa ostaan kässään sen kankaan. Varsin mukava kangas sitten päätyikin minulle, koitan muistaa kuvata sen sitten huomenna. Käväisinpä sitten myös seppälässä, josta ostin 3 euron (!!) (hieman _pienen_) t-paidan lisäksi pari muuta juttua:


Ihastuin syyslomalla Sonjan super sympaattiseen pöllösormukseen, ja halusin sellaisen kanssa itselleni. Tämä on vaan hippusen iso kun S kokoa ei löytynyt. Mutta sormethan voi paksuta eikö? (4.95€)
Sitten ostin superepäsinimäisen rusettipannan. Tämä on kai niihin päiviin, kun hiukset saa hyvin pystyyn ja on söpöstely fiilis. Vaikkei tulisikaan paljon käytettyä, ei rahallista tappioo tuli juuri lainkaan, sillä tämä oli alennuksessa 2 euroa.

Tänään olen herkutellut:


Löysin kaupasta vadelmajogurttikuulia, ja aa ne on hyviä. Makeita muttei liian makeita, parempia kuin karkit. Ainakin melkein.
Sitten mun yksi suuri herkku: suolakeksejä joiden päällä on appelsiinituorejuustoa! Olin joskus aika skeptinen tästä yhdistelmästä mutta nykyisin tykkään tästä kovasti.

Nyt tähän loistofiilis osuuteen: oon tänään jaksanut hemmotella itteeni! Oli aivan mahtavaa käydä perjantai saunassa, ja jaksoin varmaan ekaa kertaa kahteen kuukauteen laittaa hiusnaamion. Lisäksi oon fiilistellyt pitkästä aikaa Gwen Stefanin tahtiin.

Mukavaa perjantai-illan jatkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. PERKELE MULLE VADELMAJOGURTTIKUULIA..... :D:D:D mut mul on kuivattuu ananasta ja papaijaa ja öö.. jotai en muista =D

    VastaaPoista
  2. vadelmajogurttikuulat ja pöllösormus ♥ sini är den bästa vännen.

    VastaaPoista
  3. ihanan kuulonen päivä sul ;) tosi söpö sekä toi sormus että toi panta! :))

    Luna

    VastaaPoista
  4. Kaisa: mene ostamaan :'D

    Sonja: nii onkin!

    Luna: kiitos :)

    VastaaPoista