Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaaminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Ei ihan riemuvoitto

Oon tolkuttoman väsynyt! Vaikka yritän mennä aikasin nukkuun, niin ei siitä tule mitään. Eilen olin ylpeä kun pääsin nukkuun jo puoli kaksitoista, mutta herätys on seitsemältä. Pakko alkaa päästä nukkuun aikasemmin, muuten oon ihan kuollut koeviikolla, joka lähestyy kovaa vauhtia.
Tänään oli koko päivän kamalan sumuista ja jotenkin ankeaa. Onneksi sentään oli lyhyt päivä koulussa.
Kaivoin öljyvärit taas esille eilen kun inspiraatio iski:
Mun piti tehdä unisiepparista isompi, mutta se ei jotenkin sopinut tähän. Haluan kyllä tehdä vielä sellaisen vähän prameamman.. sitten joskus. Huomasin kuvan oton jälkeen että tuossa on tuollainen tummempi läntti, mutta nyt se on peitetty. Innostuin unisieppareissa siinä määrin, että nyt on suunnitteilla kangaskassi johon olisi tarkoitus väkertää unisieppari.

Palaillaan perjantain nurkilla, nyt työt kutsuu.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Loistava sää - kiville

Lady Gaga - Marry The Night

Täytyy todeta, että helle on pehmittäny mun pään totaalisesti tai sitten tärpätin katku en tiedä, mutta mulle iski joka tapauksessa Lady Gaga jumi kun helteet alko. Lisäksi oon toheloinu entistä enemmän ja ollu huolimattomampi kuin yleensä, voiko kaikki tää johtua helteestä?
Kun kerran helteestä aloin jauhaan, niin jos haluatte kokeilla jotain huimaa, testakkaa tätä: jättäkää auto, jossa ei ole ilmastointia aurinkoon pariksi tunniksi ja lähtekää sit vaa ajeleen sillä. Takaan, että Helvettikin kalpenee sen rinnalla, tuli testattua äitin kanssa tänään kun kävin lääkärissä Vammalassa.

Tän päivän "selviän helteestä" varustus näytti tältä:Olin ulkona ehkä 10 minuuttia ja tapoin varmaan 5 paarmaa. En kestä kun tästä kesästä on tulossa kuulemma paha paarma kesä.

Sain tänään maalauttua sen taulun valmiiksi mikä vilahti viime postauksessa:
Näyttääpä noi kalliot ja puut tökeröltä kuvassa, mutta oikeesti ne on ihan kivat. Nyt lupaan että en kirjottele mitään "jee maalasin" postauksia... Sanotaanko nyt että viikkoon? :D

Huomenna nään kavereita "pitkästä aikaa" kun meen kaverin mökille päiväksi. Vihdoin mullakin on jotain muutakin elämää kuin kesätyöt!
Näillä näkymin seuraavaa postausta onkin luvassa sitten perjantain maissa, palaillaan!
Ps. Kaksi uutta lukijaa, kiitos!

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Työnarkomaani hunningolla

Moi vaan kaikille ja hyvää alkavaa viikkoa!
Tämä ja eilinen päivä on mennyt aika lailla näin: töitä, töitä, töitä ja vielä vähän töitä. En ole juuri ehtinyt muuta tehdäkään kuin töitä ja missähän merkeissä tämä ja vielä seuraavakin viikko taittuu: no töitä tehdessä! Ei pitäis valittaa kun niitä on, mutta kun niitä saa paiskia sillä mitalla että sormiin tulee naarmuja. Töitten lisäksi en ole jaksanut oikein muuhun panostaakkaan, olen ollu aika hunningolla juhannuksen jälkeen: hiukset takussa, naamassa oli vielä eilenkin perjantailta peräisin olevia meikin rippeitä.
Tänään kuitenkin koitin peittää hampuusiolemukseni sisään ajamalla hameen ja pyöräilyshortsit:Huomenna taas alkaa oikeesti lämpöset ilmat ja sääennustusten mukaan ne jatkuvatkin hyvän tovin. Nyt hypin lähes riemusta kun helteet palaavat, mutta voin vannoa senkin, että manaan jo parin päivän päästä lämpöasteet maan rakoon.

Vaikka töitä olenkin paiskinut monen monta tuntia tänäänkin niin ehdin myös aloittemaan jälleen yhtä maalausta:
Sikäli ehdin, niin huomenna pitäs tasotella noi värit vähän paremmiksi ja sitten alkaa tekemään tuota pikkupiiperrystä.

Nyt vähän ohi aiheen: onko kenelläkään muulla mesessä sellasta että se ei ota mesekutsuja vastaan? Huomasin eilen, että mun mese ei ota niitä vastaan. Ei sillä, että mua kauhee lauma olisi pyytämässä mesekaveriksi, mutta silti. Eli, onkos jollain muullakin samaa ongelmaa?

Nyt suihku kutsuu, palaillaan ehkäpä huomenissa!

torstai 23. kesäkuuta 2011

Inspiraatiotulva

Onneksi en tullut luvanneeksi kunnollista postausta, sillä sitä ette nyt saa. Saatte vain kuvia siitä, mitä mun pari päivää kestänyt inspiraatiohyökyaalto on saanut aikaiseksi:Lohikäärmeen piirsin tänään illan rattona kun ei oikein ollut muuta tekemistä, musta siitä tuli yllättävän hyvä vaikka mallia käytinkin.
Joutsenesta olen erityisen tyytyväinen, se onnistui hyvin! Aluksi meinasi epätoivo iskeä, sillä en ole kovin hyvä maalaamaan eläimiä, mutta tämä olikin helppo maalata.
Maanantaina puhuinkin, että ostin kangaskasseja ja eilen sitten innostuin "tuunaamaan" toisen. Teksti on Sixx: A.M:n Life Is Beautiful -biisistä, jossa on mun mielestä on parhaat sanat ikinä.

Tänään maistoin mansikoita ekaa kertaa viiteen vuoteen ja täytyy sanoa etten vieläkään tykänny: happamia ja kirpeitä. Ja ei, ei johtunut siitä että ne olisivat oikeasti happamia vaan mun makuaistista, sillä porukat sano että nää on tosi makeita. Voisin syödä mansikoita kermavaahdon kanssa - ehkä.

Huomenna juhlitaankin sitten juhannusta! Itse vietän juhannukseni kotosalla perheen kesken syöden hyvää ruokaa koko päivän. Koitan otella jotain asukuvaakin ja sen sellaista sais välillä sellaistakin materiaalia tänne.

Loppuun laitan alun tarinasta, joka on jo hyvällä mallilla, sillä oon saanut sitäkin kirjoitettua inspiraatiotulvan aikana:
Oikotiet, ne lyhentävät matkaa, jos kulkija tietää oikean reitin. Joskus taas ne pitkittävät matkaa ja päättyvät umpikujaan jos kulkija on tehnyt väärän valinnan. Suuri osa meistä tietää edes yhden oikotien, kuten mitä kautta pääsee nopeimmin kouluun tai lähikauppaan. Minäkin tiedän yhden oikotien: oikotien suoraan Helvettiin.

Eipä mulla muuta, viettäkäkää hauska juhannus, palaillaan

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Kotipäivä

Tänään on ollut kiva, vaikkakin tylsä päivä: aamupäivällä oli upea ilma ja olihan se pakko hyödyntää hyppimällä kameran edessä vaikka päällä olikin vain kotivermeet:Oon kehittäny riippuvuussuhteen tohon hattuun! Pelastaa huonon hiuspäivän, hyvä niin koska leikkasin tossa äsken hiuksia ja näistä tuli ihme lirut. Onneksi mun hiukset kasvaa nopsaan ja nää on varmaan viimestään kuukauden päästä jo ihan jees!

Tänään mun oli tarkoitus tehdä kesätöitä koneen lailla, mutta kuinkas tässä kävikään.. Vaikka vähän jo jotain teinkin, homma heitti enemmän haaveilun puolelle. Hyvä uutinen kuitenkin on että mä löysin viime yönä hyvän työmotivaattorin, josta sitten myöhemmin kun tilaan sen joskus tässä.
Aloittelin eilen taas maalaamaan (miten niin innostuin?) ja nyt halusin koittaa missä mun osaamisen rajat menevät. Pakko sanoa että löysin ne ja nyt on pakko todeta ettei hyvältä näytä:
Tämä on oikeasti kesken. Ehkä pystyn pelastamaan tilanteen vielä tai sitten en, saa nähdä.

Vasta tänään sain aikaseks lykästää päähäni XZ 2-vaikutteisen öljyhoidon, vaikka tökötti onkin lojunut pöydällä kuukauden päivät. Zen Cafén Mies jonka ympäriltä tuolit viedään biisiä lainatakseni hiukset niin kuin heinäpelto talven jälkeen huhtikuussa, pitää hyvin paikkaansa mun hamppupehkon kohdalla. Voin kirjoitella parempaa kommenttia kun oon parisen kertaa käyttänyt.

Ps. Uusia lukijoita on tupsahdellut kuin sieniä sateella tai ainakin melkein! Kiitos paljon kaikille!
Btw löysin mun nominationin eilen, ei se ollukkaa hukassa ku 3-4 kuukautta, pitäis kattoo useemmin patjan alle.