Näytetään tekstit, joissa on tunniste muuta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muuta. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Rentoilua

Tänään päästiin poikkeuksellisesti jo kahdeltatoista, kun opettajalla oli menoa. Kotimatkalla pyörähdin Triossa vain katselemassa, mutta mukaan tarttui pari pientä kivaa sisustusjuttua. Kotiin päästyäni siivoilin jonka jälkeen päivä sujui rennoissa tunnelmissa: 

Peter pan -kompleksin iskiessä tuli katseltua Mulan 2, joka ei ikinä tule vetämään vertoja ykkösosalle, niin kuin ei missään muissakaan leffoissa, joista on tehty kaksi tai enemmän "lisäosaa"
Lisäksi tänään tuli pitkästä aikaa syötyä kunnolla, kun oli ensimmäisen kerran nälkä sitten viime viikon. Jauhelihaa, herkkusieniä, rae- ja fetajuustia ja riisiä ja pisteenä iin päällä sweet chili -kastiketta omnom. Lisäksi tänään oli oikeasti aikaakin panostaa ruuanlaittoon ja täytyy myöntää, että hyvää tuli!

Nämä kynttiläkipot löysin Tigerista. Rakastan syksyä, kun saa taas alkaa polttelemaan kynttilöitä, ehkäpä paras asia syksyssä heti kerrospukeutumisen jälkeen. 

Muutoinkin päivä on sujunut mukavasti, tuli pidettyä venyttely ja rentoutumishetki, jonka jälkeen oli äärimmäisen mukavaa pulahtaa lämpimään kylpyyn. Tällä hetkellä olo ei ole kovin mukava, kun lätkin kylmägeeliä hartioihin, mutta lihakset kiittävät.

Nytpä meen keitteleen iltateetä ja sen jälkeen ajoissa nukkumaan!

lauantai 24. elokuuta 2013

Päivän aktiviteetti

Peruslauantai, herään myöhään ja sit koko päivä menee ihme väsymyksen kourissa. Tänään ruuanlaitto ja tiskaaminen tuntui ylivoimaiselta. Kaikesta huolimatta päätin lähteä uhmaamaan infernaalista nuutumisen tunnetta ulos, laudan kanssa:

Jep, löysin itteni Launeen skeittiparkilta, oli muuten tosi kiva rullailla tonne, kun koko matka loivaa alamäkeä! Olin lonkkuni kans jätkille ihan kuin joku maailman kahdeksas ihme. Ja kyllä, paikalla oli tolkuttomasti porukkaa, vaikka ei siltä näytäkkä. 
Huom. Ostin uuden tositosi kivan topin Carlingsista!

Rakastan laudalla rullaamista, ei lisättävää.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Maanantai

Sori viimeviikon hiljaisuus. Vappuviikko oli oikein mukava, kulta tuli meille tiistaina ja oli perjantaihin asti. Eipä tehty mitään erityistä, väriteltiin värityskirjaa, koottiin palapelistä reunat, kun hermot eivät riittäneet pidemmälle ja tietenkin syötiin hyvin (paljon)

Mutta nyt takaisin tähän päivään. Heräsin melko aikaisin ja kahdeksalta olinkin jo lähdössä lenkille. Lenkki ei ollut kovin pitkä, sillä pitkää lenkkiä en olisi ehtinytkään tehdä, sillä piti kiitää Vammalaan rokotukseen. Joka tapauksessa oli kiva happihyppely aamutuimaan, voisi oikein ottaa tavaksi. 
Samaisella reissulla, kun kävin ottamassa rokotteen niin poikkesin myös kirjakaupassa. Graafisen suunittelun pääsykokeita varten piti ostaa A3 kokoinen lehtiö. Kaupassa iskikin paniikki, kun en muistanut paperin paksuutta. Onneksi ostin kaksi lehtiötä, sillä joutsenlehtiön paperi olisikin ollut liian ohutta. Lisäksi ostin tussin ja uudet vesivärit. 

Tämä päivä on sujunut ennakkotehtävän piirtämisen (en toki ole viimetipassa) ja POTC:n katsellessa. Huominen kuluu varmaan jota kuinkin samalla kaavalla. Keskiviikkona olisi sitten pääsykokeet ja kumma kyllä, mua ei jännitä vielä yhtään. Lisäksi tällä viikolla saattaa postiin tupsahtaa pieni Fitnesstukun tilaus, mutta siitä sitten enemmän kun se on saapunut. 

Tulevina viikkoina kalenterista löytyy enemmän menoa kuin kuluneen parin kuukauden aikana, joten saattaapi olla, että tulee kirjoiteltua useammin (tosin se nyt ei paljoa vaadi) Nyt loppuun on ihan pakko vilauttaa kuva mun kengistä jotka laitan YO-juhliin:
En kyllä tiedä kenkien mukavuudesta, jotenkin toinen kenkä puristaa varpaita vähän ikävästi tai sitten tää on tottumattomuutta, lenkkarit on mulla useammin jalassa kuin korkkarit. Mukavuudesta voi mielestäni tinkiä jos kengät maksavat 20 euroa, eikö niin?

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Kaakao kermavaahdolla, kiitos

Tänään pyörähtelin Vammalassa, kun olin vapautunut psykologin luota (juhuu, puhuttiin vähän että voisin lopettaa käynnit tämän vuoden jälkeen, jos tilanne pysyy hanskassa) Vaatteiden osalta iski aamulla pienimuotoinen paniikki, kun tajusin, että suuri osa mun perusvaatteista on pyykissä, joten jouduin vähän soveltamaan:





Kaivoin aamulla ikuisuuden vanhoista housuista tehdyt shortsit ja vetäisin päälle Ginan teepparin jolle oli käynyt repeämisonnettomuus ja kaulaan Jack & Jonesin huivin. Ihmeen kivalta tämä paniikkikokonaisuuskin näytti!

Vammalassahan ei oikeastaan ole juuri mitään kauppoja, joissa voisi pahemmin harrastaa shoppailua. Päätimpä kuitenkin pyörähtää seppälässä, mutta eipä sieltä tarttunut mukaan kuin rintsikat ja ruskea kajali. Iskää odotellessa poikkesin Pyymäkeen kaakaolle ja munkille ja en voi muuta sanoa kuin että rakastan kyseisen paikan kaakaota!

Loppuun vielä muutama kuva, jottei kukaan luule minua liian aikuiseksi:

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kun ottaa päähän..

Niinpä niin, en päässyt teoriakokeesta kerrasta läpi. Kuvakysymyksissä oli 9 virhettä, eli yksi, YKSI virhe liikaa, vähän oli sen jälkeen sellainen ei helvetti -fiilis, mutta loppuen lopuksi sekin oli taltutettavissa! Vaikkakaan juoksulenkki sateessa ei kuulosta kamalan luksukselta vetisine lenkkareineen ja läpimärkine juoksuhousuineen niin suosittelen kokeilemaan! Päivän muut murheet unohtuu viimeistään siinä vaiheessa, kun alkaa ottamaan kupoliin juokseminen läpimärissä vaatteissa. Tosin, jos haluaa välttää lisämurheet, kannattaa luvata itselleen kuppi kaakaota. ITselläni tämä toimi vallan mainiosti, varsinkin kun musta on kuoriutunut pikakahviaddiktin lisäksi myös kaakaoaddikti.

Toinen juttu, mikä saa mut unohtaan kaiken ärsyttävän, on tanssiminen! Yksin kotona, kun kukaan ei ole sitä todistamassa. En osaa tanssia sitten tippaakaan, mutta väliäkös sillä, kun ei ole yleisöä! Nyt ajattelin esitellä tähän loppuun mun tän hetkisen reivauslistan, joka poikkeaa lähes täysin mun musiikkimausta:

DUO - Panisin

Akcent - King of Disco

Velvet - Dejá vu

LORD EST feat. Petri Nygård - Reggaerekka

Velvet - Queen

Reckless Love - Dance

Tata Young - Sexy, Naughty, Bitchy


Ps. unohdin soittaa parturiasiasta serkulle hupsista, en taas saa aikaiseksi.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Mökkeilemässä

Sinne sujahtikin viikonloppu rennosti Humppilassa Sonjan kummien mökillä.
Henkilökohtaisesti en tykkää lukea tälläisiä postauksia, saati kirjoittaa niitä, mutta ei näin hauskaa viikonloppua voi vaan sivuuttaa ohimennen jossain lauseessa. En kuitenkaan ala yksityiskohtaisesti selittämään mitä teimme, joten lykkäänpäs kuvia jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa:






Ilman vettä ja sähköä tulee hyvin toimeen viikonlopun, varsinkin jos hallitsi tulen teon, joka oli yllättävän haastavaa tuulisella säällä. Lisäksi piti käyttää luovuutta miettiessä, miten korvata jääkaappi.

Viikonloppu tosiaan kului rennoissa merkeissä, mutta nyt on pitäny jo palata todellisuuteen. Huomenna on pakko soittaa autokoululle ja kysellä viimeistä ajotuntia ja teoriakoetta. Lisäksi ensiviikolla on pakko ottaa itseään niskasta kiinni töiden ja kirjoituksiin luvun kanssa.
Palaillaan!

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Helsingin shoppailut

Nyt kun käy Helsingissä "useemmin", ei tule fanaattista pakko shopata aivan helvetisti -fiilistä. Aina kuitenkin rahaa kuluu, niin kuin tälläkin kertaa.



Tällä kertaa mukaan tarttui paitoja, niin kuin olin vähän suunnitellutkin. Vaatekaappi kyllä pursuaa paidoista, mutta osa on jo niin venähtäneitä ja rikki että joutais pois. Nyt sainkin muutaman kivan paidan lisää ja Mötleyn keikalta ostin niitten paidan ja hiat vetäsin kankaan suiruilla tolleen, koska muuten hiat roikkuivat lähes kyynerpäässä.

Jätkäsaaren verkkokauppa.comista tarttui mukaan Ipodiin kaijuttimet, joita olin kuolannut aiemmin. Maksoivat 30 euroa ja ei voi muuta kuin olla tyytyväinen! Ääni on ihan mahtava näissä, näppärän kokoinen.. Lisäksi kun ottaa virran seinästä niin Ipod lataakin tästä ja tämä toimii pattereillakin.
Sain myös hommattua itselleni kesähajuveden! Aluksi suunnittelin jotain Escadan tuoksua, mutta en nyt löytänyt omaa nenää miellyttävää tuoksua kyseisen merkin valikoimasta. Sitten löysin Puman Yellow:n joka on ihanan raikas ja sitruunainen!

Kamalaa kun nyt kalvaa kamala sellainen "haluan mm. kaiken" -fiilis, vaikken varsinaisesti edes tarvitse mitään. Fiiliksen ohi menoa odotellessa ei voi muuta kuin paiskia kesätöitä.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Juon kalamiesten kanssa madeiraa

Hyvää tiistai-iltaa!
Sen lisäksi, että hurahdin taas Skandinavian Music Grouppiin, olin tänään myös Kaisan kanssa kuvailemassa pitkästä aikaa. Ajattelin tähän kuvien lomaan listata asioita joita haluaisin tehdä \tulen tekemään aivan kohta alkavan kesän aikana.


Nukkua kaikki univelat pois vain saadakseni lisää univelkaa, herätä aamulla morkkiksessa ja päässä ajatus "mitä ihmettä tuli tehtyä", lukea kesken olevat bändikirjat loppuun, tehdä paljon töitä, jotta saan rahaa, valokuvailla paljon.



Olla paljon muualla kuin kotona, autoilua kavereitten kanssa, kirjoittaa novelli tai pari, saada uusia kavereita, mennä Tampereen prideen, lautailla paljon ja opetella slaidaamaan laudalla, olla stressaamatta turhista



Löytää vihdosta viimein sen oman tyylin, nähdä paljon kavereita, tehdä sponttaaneja asioita, juhlia aamunkoittoon, lukea Nälkäpelin, tehdä jotain, joka tekee tästä kesästä parhaimman tähän astisista.


Ps. Laittakaas lisää kysymyksiä tulemaan, ettei vastauspostaus jää aivan tyngäksi! Kysyä voit täällä!

perjantai 25. toukokuuta 2012

Koeviikon henkireikä

Jettblack - Two Hot Girls


Tämä koeviikko on ollut aivan kamala! Tai stressaava, mutta oma vika, koska en oo hoitanut hommiani ajoissa. Onneksi on enää kaksi koetta jäljellä. Ilman koeviikkoakin mulla olis vissiin ollut kurja fiilis, mutta Jettblack -nimisen bändin löytämisen lisäksi on tässä viikossa ollut muutakin hyvää:



Oon käynyt lähes joka päivä lautailemassa! En osaa tehä mitää spesiaalia, enkä uskalla laskea alikulkuunkaan vielä, mutta meno alkaa olemaan vakaampaa ja nopeampaakin kuin aiemmin, joten meno alkaa oleen mielekästä. Lisäksi ilmat ovat suorastaan huutaneet ulos edes hetkeksi, niinpä eipä muuta kuin lauta alle ja menoks!



Oon tylsä ja oon lautaillut vaan samaa reittiä, mutta oon ihan totaalisen ihastunut yhteen rantaan mikä on vähän pusikossa. Vaikka pidän kaupungeista todella paljon ja oon jo fiiliksissä kun parin viikon päästä on Mötley Crûen keikka Helsingissä, niin rakastan jokea tai siis vettä todella paljon. En tiedä mikä siinä on, mutta vesi elementtinä saa mut rauhoittuun.
Mua jollain tasolla ahdistaa se, että on sateita tulossa. Tykkään sateesta ja sateen jälkeisestä tuoksusta, mutta karmii että jos on kamalan sateista monta päivää niin ei pääse lautaileen. Viilenevä sääkin vähän harmittaa, vaikka kyllähän sen tiesin ettei sää tällaisena voi pysyä. Noh saanpahan lievästi venähtäneen jalan kuntoon ja eiköhän kevyesti kärähtäneet hartiatkin toivu.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Se on täällä taas!

Tiistai-iltaa kaikille!
Täytyy myöntää, että kevätväsymys painaa pahasti päälle. Oon koittanut tässä koko illan väsätä englannin tiivistelmää, mutta enpä ole saanut juuri mitään aikaiseksi. Noh, onneksi on enää huomenna koulua ja sitten on 4 päivää vapaata (...jotka tosin kuluu melko koululäheisissä merkeissä)
Eilen multa toivottiin asupostausta ja tässäpä se tulee:




Täytyy myöntää, että mulla on ollut ikävä rikottuja sukkahousuja! Rikoin nämä tosin vasta koulussa, kun turhauduin matikan tunnilla, mutta joka tapauksessa.

Kevätväsymyksen lisäksi jokakeväinen vaatekriisikin on saapunut! Olisin vaihteeksi valmis uusimaan vaatekaappini sisällön lähes kokonaan. Oon selaillu nyt jonkin aikaa lookbookkia ja etsinyt grunge, rock ja hippi -henkisiä juttuja. Lisäksi oon kyyläilly nettikaupoista tosi himmeitä vaatteita.. En oikeesti uskalla lähtee kaupoillekka enää, tiedä mitä sieltä raahaan kotiin!

Tuleeko muillekkin keväisin vaatekaapin ja tyylin uudistusvimma?