Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. toukokuuta 2012

Juon kalamiesten kanssa madeiraa

Hyvää tiistai-iltaa!
Sen lisäksi, että hurahdin taas Skandinavian Music Grouppiin, olin tänään myös Kaisan kanssa kuvailemassa pitkästä aikaa. Ajattelin tähän kuvien lomaan listata asioita joita haluaisin tehdä \tulen tekemään aivan kohta alkavan kesän aikana.


Nukkua kaikki univelat pois vain saadakseni lisää univelkaa, herätä aamulla morkkiksessa ja päässä ajatus "mitä ihmettä tuli tehtyä", lukea kesken olevat bändikirjat loppuun, tehdä paljon töitä, jotta saan rahaa, valokuvailla paljon.



Olla paljon muualla kuin kotona, autoilua kavereitten kanssa, kirjoittaa novelli tai pari, saada uusia kavereita, mennä Tampereen prideen, lautailla paljon ja opetella slaidaamaan laudalla, olla stressaamatta turhista



Löytää vihdosta viimein sen oman tyylin, nähdä paljon kavereita, tehdä sponttaaneja asioita, juhlia aamunkoittoon, lukea Nälkäpelin, tehdä jotain, joka tekee tästä kesästä parhaimman tähän astisista.


Ps. Laittakaas lisää kysymyksiä tulemaan, ettei vastauspostaus jää aivan tyngäksi! Kysyä voit täällä!

perjantai 16. syyskuuta 2011

Oi aurinko!

Tänään se näyttäytyi! Aurinko nimittäin. Oli selkeästi pirteämpi fiilis, vaikka koulun puolesta olikin aika säätämistä aamusella. Lähes kokonaisen poutapäivän kunniaksi lähdettiin Kaisan kanssa kuvailemaan voimalaitokselle.
Pakko myöntää että nyt on syksy! Kun mentiin, oli vielä ihan lämmin ja tarkeni hyvin, mutta heti kun aurinko meni pilveen/alkoi laskea tuli kamalan kylmä, sormet jääty kun pyöräiltiin kaupan kautta meille ja matka ei ollut edes huikaiseva.
Mulla on kerrankin jotain viikonloppusuunnitelmia! Oikeastaan vaan huomiselle, eli meen huomenna meen Kaisan kanssa jumppamaratonille, toivon syvästi että selviän jotenkin hengissä. Lisäksi pitää lukea historiaa, koeviikko kun alkaa jo ens viikolla. Noh sitten kun se on ohi, niin sitten Ranska kutsuu pariksi päiväksi.

Hyvää viikonloppua kaikille!

perjantai 19. elokuuta 2011

Ei pidä vangita vapauden lasta

Spirit - You Can't Take Me (Finnish)


Olin kuvailemassa pitkästä aikaa Kaisan kanssa, joten tässäpä hieman kuvasaldoa:
Huomenna luvassa olisikin sitten sukupippalot, mahdollisesti jotain pientä juttua sieltäkin tulossa, sillä otan kameran mukaan. Palaillaan ehkäpä huomenissa tai sitten sunnuntaina. Hauskaa viikonloppua kaikille!

torstai 23. kesäkuuta 2011

Inspiraatiotulva

Onneksi en tullut luvanneeksi kunnollista postausta, sillä sitä ette nyt saa. Saatte vain kuvia siitä, mitä mun pari päivää kestänyt inspiraatiohyökyaalto on saanut aikaiseksi:Lohikäärmeen piirsin tänään illan rattona kun ei oikein ollut muuta tekemistä, musta siitä tuli yllättävän hyvä vaikka mallia käytinkin.
Joutsenesta olen erityisen tyytyväinen, se onnistui hyvin! Aluksi meinasi epätoivo iskeä, sillä en ole kovin hyvä maalaamaan eläimiä, mutta tämä olikin helppo maalata.
Maanantaina puhuinkin, että ostin kangaskasseja ja eilen sitten innostuin "tuunaamaan" toisen. Teksti on Sixx: A.M:n Life Is Beautiful -biisistä, jossa on mun mielestä on parhaat sanat ikinä.

Tänään maistoin mansikoita ekaa kertaa viiteen vuoteen ja täytyy sanoa etten vieläkään tykänny: happamia ja kirpeitä. Ja ei, ei johtunut siitä että ne olisivat oikeasti happamia vaan mun makuaistista, sillä porukat sano että nää on tosi makeita. Voisin syödä mansikoita kermavaahdon kanssa - ehkä.

Huomenna juhlitaankin sitten juhannusta! Itse vietän juhannukseni kotosalla perheen kesken syöden hyvää ruokaa koko päivän. Koitan otella jotain asukuvaakin ja sen sellaista sais välillä sellaistakin materiaalia tänne.

Loppuun laitan alun tarinasta, joka on jo hyvällä mallilla, sillä oon saanut sitäkin kirjoitettua inspiraatiotulvan aikana:
Oikotiet, ne lyhentävät matkaa, jos kulkija tietää oikean reitin. Joskus taas ne pitkittävät matkaa ja päättyvät umpikujaan jos kulkija on tehnyt väärän valinnan. Suuri osa meistä tietää edes yhden oikotien, kuten mitä kautta pääsee nopeimmin kouluun tai lähikauppaan. Minäkin tiedän yhden oikotien: oikotien suoraan Helvettiin.

Eipä mulla muuta, viettäkäkää hauska juhannus, palaillaan

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Photoshoot: Kovempi sydän ja kovemmat kädet häneen ovat takertuneet


Palaillaan huomenna normaalin postauksen merkeissä, hyvää keskiviikkoiltaa kaikille!

torstai 9. kesäkuuta 2011

Kuvavyöry

Mötley Crüe - You're all I Need


Niin kuin aiemmin mainitsin, nyt tulis tää tämän päiväinen photoshoottailu. Kuvia on aika paljon, joten saattaa kestää hetki latautuessa.Kuvien lisäksi käteen jäi monta hyttysen pistoa ja pari nokkosen polttamaa. Palaillaan!

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Aakkosia

Sain inspiraation tähän postaukseen Life starts now! -blogista. Eli ideana se, jokainen aakkonen kuvastaa joitain asioita musta, eli mikä on mulle tärkeää, mistä pidän, mitkä asiat ovat osa mua ja niin edelleen. Kuvapuolesta sen verran että jotkut kuvat ovat voineet olla blogissa ennenkin.


A - Aamut, aurinko, avautuminen, auringonnousu, aamukaste, aforismit, aistillisuus

B -
Blogi

C -
Converset, cdon, cd-levyt

D -
Deviantart, draama

E - Elämä, elokuvat, eskapismi

F - Festarit, fobiat, farkut,

G - the GazettE

H - Helsinki, haaveet, hiukset, hampaat,

I -
Inspiraatio, iskä, ideat

J - Junamatkat, joet, julisteet, järjenvastaisuus

K - Kesä, kaverit, koira, koti, kalliot, kirjoittaminen, kahvilat, korut, ketjut, kaupungit, kynsilakka, kevät

L - Laiskuus, lukio, loma, leopardikuvio, lyriikat

M - Metsä, musiikki, mekot, mielikuvitus, myytit

N -
Naiivius, nahka, neuroottisuus, niitit, nurmikko

O - Onnistuminen, odottaminen

P - Piirtäminen, paljetit, päteminen, pakkomielteet

Q -


R -
Rock-musiikki, raha, ristiriitaisuus,

S - Sumu, sisko, suunnittelu, spontaanius, shoppaaminen, sinnikkyys, sade, seeprakuvio,
Satakielilattia -kirja, salaisuudet, sulat


T - Tampere, tulevaisuus, tytöt, tumblr, tarut, tähdet

U -
Unet, ukkonen

V - Valokuvaus, veli, vaihtoehdot, vapaus, valoisuus

X -

Y - Ystävät, ylireagointi, yksilöllisyys, yrittäminen

Z -


Ä -
Äiti

Ö - Öiset pohdinnatKaikkiin en kyllä keksinyt mitään ja eniten vierasperäiset kirjaimet jätin suosiolla pois.
Palaillaan alkuviikosta