maanantai 31. toukokuuta 2010

"Voitte lopettaa ton leikkimisen saatanan kakarat"

Terveisiä bussikuskilta jolla meni hermot meihin tänään.

Tänään tosiaan starttasi viimeinen peruskoulu viikko. Koulussa nyt lepsuillaan lähes joka aineessa. Onneksi lepsuus oli levinnyt myös kotsan opettajaan joka ei pakottanutkaan tekemään perunamuusia ja lihapullia vaikka olimmekin niin suunnitelleet.
En ole sisäistänyt että koulu loppuu ihan just, ja powerikin on jo yli huomenna, eli sillon Lintsi kutsuu ! Seuraavana päivänä onkin jo sitten ysien päivä, ja hupsista vaan kohta onkin päätös. Ihan hassua ihan kun just pääs ala-asteeltakin ja nyt pääseekin pois peruskoulusta aika vinkeetä.

Tänään oli kiva sää ja lähdettiin Kaisan kanssa Malvanojalle kameran kanssa. Malvanojalla me ollaan käyty joka kevät tosin nyt hieman myöhemmin kuin yleensä, mutta kuitenkin. Kuvasaldo oli ihan mukava josta nyt murto-osan jaan teidän kanssa. Kuvissa myös vilahtaa kynsien nykyiset lakkaukset.








Katkeroiduin kun Mari ei tippunut Huippumalli hausta, sillä koska minusta hänen käytös on oikeasti epäammattimaista kun menee ja vinkuu ja valittaa joka asiasta. Tällä kaudella mulle ei ole muodostunut suosikkia, mutta jos omasta mielestä paras pitäis valita niin sitten Saara.

Sori vähän nihkeä tekstin tuotanto tältä osin.
ps. uusi lukija kiitos !

lauantai 29. toukokuuta 2010

Operaatio pelastetaan kynnet

Arvakkaas ku heräsi tänään jo seitsemältä ? Onneksi kuitenkin torkahdin tunniks ja sitten nousin ylös. Ei olis ollu kivaa nousta seittemältä ku ei olis ollu mitään tekemistä.
Aamulla siivoilin jo vähän mun huonetta, ja huomenna pitää siivota loppuun yh vihaan siivoamista.
Tänään kuitenkin leivoin..


Mokkapaloja ! Pitkästä aikaa, viime kerrasta on vierähtänyt ainakin puolivuotta. Melkein hävetti ku jouduin katsomaan ohjetta niinkin tarkkaan koska joskus osasin sen ulkoa. Hyviä näistä tuli.


Niin kuin olen jo maininnutkin, yllä olevan kuvan oriflamen nailfood on pelastanut kynnet liuskottumiselta. Nyt on vielä yksi juttu, mikä pelastaisit kynnet lohkeamisilta ? Tänäänkin viilasin jo ihanan pitkiksikin kasvaneet peukalon kynnet lyhyiksi sillä ne olivat lohkeillet sivuilta inhasti. Koitin ettiä netistä vastausta tähän mutta mitään selkeää ei löytynyt. Monessa paikassa sanottiin että lohkeilu johtuu kynsien kuivumisesta, joten rasvauksen pitäisi auttaa. OK lähdin etsimään nyt rasvaa millä poistaisin lohkeilu ongelman. Aqualania ehdoteltiin sekä punaista (eli rasvaisempaa kuin sininen) bebanthenea näin esimerkiksi. Aqualania meiltä löytyy ja rasvasinkin sillä nyt kädet, mutta tietääkö joku että onko se punainen bebanthen parempaa kuin aqualan ? Jos tietää niin voisi vinkata.

Loppuun kuva mikä tuli kuvailtua kun iski tylsyys tänään:

inspiraatio tähän kuvaan lähti eräästä nuken kuvasta

Ps. uusia lukijoita, kiitti !

perjantai 28. toukokuuta 2010

Oi minne olet kadonnut, itsehillintäni ?

Hanoi rocks - You Make the Earth Move


Tänään käytiin Kaisan kanssa Huittisissa, ja tarkoituksena oli ostaa vain parijuttua, mutta kuinkas kävikään:


Ostin ripsiä ! Toiset ovat ensi viikolla olevaa ysienpäivää varten (eli nuo modelsownin) ja toiset laitan ehkäpä kevätjuhlaan. "Normit" maksoi 2,95€ ja modelsownit 6,95€


Ja sitten kynsilakkoja ! Valkoinen ja musta olivat päässeet kuivahtamaan ja loppumaan joten uusia oli saatava, molempien hinta oli 2,95 €
Tuo sininen missä on pienehkö metallikiilto on aivan upea ! Hinta oli 3,95 €
Ostin seppälästä myös valkoisen kajalin, mutta unohdin kuvata sen. Lisäksi seppälässä oli ota 3 maksa 2 päivä, mikä koski kaikkia tuotteita joten siittäkin tulin jonkinlainen alennus.


Mä ostin lätsän vapaa valinnasta hintaan 7,95 € Oon suurin piirtein menettänyt sydämeni tälle, vaikkakin porukat hieman kommentoivatkin tätä.
Ostin myös uuden puuterihuiskun jonka unohdin (myös) kuvata, sen hinta oli 3,95€

Ja nyt sokerina pohjalla asia mitä nyt tekisi vain käännellä käsissä kokoajan:



Eli This is one's for rock'n'roll - the Best of Hanoi rocks 1980 - 2008
Tämä sisälsi 2 CD:tä joista löytyy upeita kappaleita, ja yhden itseni mielestä tosi hyvän liitin myös postaukseen. Tämän löysin vapaa valinnasta, ja hinta ei todellakaan kirpaissut 12,95 €

Rahaa kului taas ihan kiitettävästi, ja ihmettelen minne mun itsehillintä on nyt taas kadonnut joskus kun mulla sitä oli. No jaa, pitänee vaan tehdä ahkerasti kesätöitä.

Saatiin tänään vielä yhdet kokeet ja ne oli terveystiedon kokeet, jotka oli mulla menny aivan perseelleen - tai ainakin luulin niin. Sillä ysi sieltä tuli ja olin kyllä ylpeä itsestäni.
Nyt on enää viikko päätökseen ja oon niin iloinen mutta samalla haikea sillä peruskoulu loppuu, ja luokka hajoaa. Onneksi melko suuri osa meidän luokasta jää Äetsän Sarkia-lukoon, mutta osa lähtee muualle. Mutta ens viikosta vielä nautitaan !

torstai 27. toukokuuta 2010

Mä vain tahdon pitää hauskaa


ingooratkaa ei mustavalkoinen pienehkö slaissi

Pitkästä aikaa jonkinasteista kunnollista naamakuvaa. Tuntuu siltä ettei ittestä nyt oikein tuntuisi irtoavan mitään tekstiä, mutta silti on halu bloggailla. Tuntuu että pihtaisi tekstiä siihen asti kun koulu loppuu, sillä tiedän että kesälomalla tulee postailtua useammin, välillä tosin ehkä pelkkiä kuviakin mutta silti.

Tänään oli mulla ja Kaisalla aamunavaus. Itte olin kyllä ihan hermona sen takia, ja tärisin ihan hirveesti sielä kopissa, ja oli täystyö siitä ettei tärinä siirtynyt ääneenkin. Loppuen lopuksi koko homma meni ihan jees. Ainiin, aiheena meillä oli meidän leirikoulu, ettei aiheen kanssa ollut mitään ongelmia.
Meillä yseillä on nyt koulussa vähän trafiikkia ysienpäivän kanssa koska meillä on armottomasti jotkin asiat kesken ja joitain ei ehditty ollenkaan, esimerkiksi ei saatu sitä ruokaa mitä oltais haluttu mutta onneksi sentään kakkua saadaan. Lisäksi diplomien kanssa on vielä armoton pikkusäätö edessä.
Kevätjuhlakin on jo vähä reilun viikon päästä ! Tänään harjoteltii ysienbiisiä, joka tänä vuonna on klamydian pilke silmäkulmassa. Mun mielestä oiva valinta, vaikkakaan en niin välitä siitä että sanoja muuteltiin niitten ei-niin-asiallisen-sisällön takia. Olen ihan varma kuitenkin siitä, että jokainen joka laulun tuntee laulaa kevät juhlassa sen oikeilla sanoilla.

Kun tulin kotiin, mua odotti mun huone joka kipeästi on siivouksen tarpeessa:


..tosin en asialle tänään juuri mitään tehnyt, vein vaatteita vaan pyykkiin.. Vihaan siivoamista. Ehkä huomenna ?

Netti-ikkunashoppailua harrastin tänään ginatricotin sivulla:

..Etenkin noi shortsit olis tosi kivat ! Valitettavasti uskoisin että porukat ei varmaankaan sponsoroisi tätä ostospakettia eurollakaan, vaikka olisi mulla ittellänikin rahaa varmaankin ostaa nämä mutta olen nuuka.

Taidan tästä mennä tekemään englannin läksyt ennen kuin House alkaa.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Outoja tapoja

Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä

1. Pesen hampaat _aina_ saunalla. Meillä siis pestään hampaat kylppärissä ja siitä sitten aina pujahdan saunan lauteille istuskelemaan kun pesen hampaita. En muista ees mistä tällainen tapa lähtöisin, mutta pari vuotta mulla on tällainen jo ollut.

2. Mulla on kamala pakkomielle tarkistaa että oonhan varmasti ottanut suoristusraudan irti seinästä. Aina iltaisin ennen kun meen nukkumaan totean äänen ”ei oo seinässä” ja meen nukkuun, sitten unenrajamailla saatan nousta vielä varmistamaan asian. Aamuisin tarkistan asian pariinkin otteeseen, pari kertaa olen melkein myöhästynyt bussista tämän takia.

3. Lähes aina iltaisin sovitan seuraavan päivän asukokonaisuuden. Alkunsa tämä tapa sai siitä, että ennen mietin iltaisin asukokonaisuuden, mutta en ole löytänyt aamulla jotain vaatetta tai sitten homma ei oo pelittänyt ja mulle on oikeasti tullut joskus kiirekin. Iltaisin sovittamisella varmistan että vaatteet on puhtaana ja asu näyttää ihan ookoolta.

4. Vastaan tai jatkan toisen kysymykseen tai juttuun laulun sanoilla. Tähän ei ole mitään upeaa syytä miksi teen näin, mutta musta se on hupaisaa ja nykyään tämä tulee multa jo luonnostaan. Esim ”Miten olis?” -> ”Hei miten ois, mä ootan vielä hetkisen, se miten ois saat päättää” Yleensä tosin tämän jälkeen vastaan kysymykseen.

5. Mulla on kauhea tarve selittää muille mitä teen seuraavaksi. Mesessä saatan kertoa että nyt bloggaan ja sitten meen kattelemaan telkkaa. Jollei koneella ole ketään jolle asiaa selittäisi selitän sitä sitten yksin ääneen itselleni. Selitän myös kokatessani ja koiraa harjatessani koko ajan.

Enkä haasta ketään, sillä en oikein tiedä ketkä kaikki tämän haasteen ovat saaneet.