Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynnet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynnet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kevään projekti

No höh, ei päästy Samin kanssa kuvailee ku se jäi mummulle istuskeleen vähän pitemmäksi aikaan. Ei se mitään, sainpahan luettua kerran maantiedon koealueen läpi, mutta tekemistä riittäisi vaikka kuinka paljon.

Päätin tänään, että loppukeväästä mulla on taas pehmoset kädet näitten kuivien tilalla sekä että kynnet on siinä kuosissa, että kehtaa lakkailla.

Ja mulla on jo sotasuunnitelma valmiina:

Eli kaikkia kynsien hoitojuttuja sekasin, niin kyllä kynnen pitäs pysyä ainakin ehjempänä kuin se nyt on. Ja käsille rasvaa, jonka sain joululahjaksi, mutta avasin vasta.

Ja nyt lohdutonta kuvaa lähtötilasta:
Ikävää, kun tietää että joudun leikkaamaan vielä toisesta kädestä kynnet kun ne on vähän kasvanut, että saa tuon yltiö liuskottuneen osan pois. Jotain positiivista: kevääseen tuntuu olevan pitkä aika, niin eiköhän nämäkin tästä tokene.
Onko teillä kädet ja/tai kynnet talven jälkeen ruokottomassa kunnossa?

Nyt täytyykin rientää tekemään pari koulujuttua, hyvää sunnuntai-illan jatkoa!

maanantai 25. lokakuuta 2010

Tosi huono päivä

Näin positiivisena viikon aloituksena voinkin kertoa, että kaikki on perseestä :) Voinkin luetteloida miksi on huonopäivä:
1. Koululiikunta. Olin kuolla tänään kun oltiin sauvakävelemässä ja juoksemassa purulla.
2. Fysiikan open sijainen. Mä voisin kuristaa sen, se luulee jo että me ollaan ihan professionaaleja fysiikassa ja sen lauseet alkoi tänään varsin usein "kyllä teidän pitäis tietää jo.." Onneksi mein fysiikan ope tulee takas jo ens viikolla (jos ei ni sitten lentää päitä)
3. Matikanläksyt. Käytiin tänää koulus koko kurssin tärkein asia ja olin tunnilla ihan omenoissani ku tajusin sen. Noh nyt kun aloin tekeen niitä kaikki meni väärin vaikka kaava ja esimerkki oli vieres. Turhauttavaa ehkäpä?
4. Juhani Ahon Juha-kirja. Tää pitäis olla luettuna torstaina ja oon lukenut ehkä 20 sivua, mutta ei kiinnostais lukea yh.
Siinä olikin pari juttua mitkä ottaa mua suunnattomasti nyt päähän.


Legginssit - Ginatricot, Paita - Only, Liivi - H&M, Huivi - Vero moda, Kaulakoru - Seppälä

Pahoittelen kuvien heikkoa laatua, mutta tänään oli tuo valo melko kortilla. Lisäksi olemus oli hieman latistunut raivostuttavien liikkatuntien jälkeen. Muuten kylläkin itse pidin tän päivän asusta.

Eilen innostuin lakkaamaan kynnetkin muullakin kuin yhdellä värillä! Nää on jotenkin tosi kivat. Kynnet tosin itsessään ovat melko lyhkäiset vielä 8<

Mutta hei, mä taidan nyt mennä lukemaan sitä Juhaa, palaillaan toivottavasti iloisemman mielen kanssa!

tiistai 28. syyskuuta 2010

Kuuma ilta

Vaikka puhuinkin eilen etten postailis ennen torstaina niin kuinkas kävikään. Tänään oli itteni mielestä niin kiva asu, ja hyvin tässä ruotsin lukemisen ohella ehtii niin mikäs tässä sitten.



Liivi - Seppälä, Tunika - Only, Huivi - H&M, Sukkahousut - Seppälä, Koru - Seppälä
Tää pöllö -kaulakoru vois tuottaa onnea, ainakin tää huokuu hyvää fiilistä. Huomenna selvitetään onko tällä moisia kykyjä tuoda mulle onnea kun on ruotsinkoe. Kuvassa näkeekin kynsien nykyisen lakkauksen mutta otan niistä sitten erikseen kuvan kunhan jaksan siistiä vierustat tai jos yli päätään muistan.
Tänään oli varsin ratkiriemukas päivä koulussa, vaikka äikän kokeen jälkeen olo olikin vähän sellainen että mitä ihmettä. Ruotsin pohjatunnit oli melko hupaisia, koska ruotsinopettajalla on hauskoja lausahduksia kuten "tulee kuuma ilta jos ei ole opetellut sanoja joka kerraksi." Se ei nyt näin kirjotettuna kuullosta niin huvittavalta kuin livenä. Pohjatuntien jälkeen mentiin Kaisan taas vapikseen josta löysin sitten mun äikänaineen. Aloin miettii vaa et ei hitto,mahtaa joillain muilla lukioalaisilla ollu hauskaa sikäli on sen lukeneet. Syvästi tosin toivon että siihen ei oltais ees koskettu. No jaa, nyt kyseinen aine on mukavasti kansiossa.
Eilen piipahdin ulkona vähän kuvailemassa, koska oli mukavan aurinkoinen päivä ja jotenkin ihanan syksyistä:






Ps. uusi lukija, kiitos! Huomasin että teitä on pian viisikymmentä, sitten kun lukijamittari näyttää viittäkymppiä lupaan tehdä jotain spesiaalia. En kyllä tiedä mitä keksin silloin, mutta kattellaan sitä sitten kun se tulee ajankohtaiseksi.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Kuinka paljon ihminen voi niistää päivän aikana?

Zen cafè - Antaa vituttaa

Moikka mooi! Oon saanu kamalan flunssan ja tänään en ookka paljoo muuta tehnykkä kuin niistäny Syvästi toivon etten oo nyt tulossa järjettömän kipeeks kerran koeviikkokin tulossa.
Tässä parit hieman ei-niin-loistavat asukuvat:

Tänään: Liivi - H&M (ei erotu kamalan hyvin), Toppi - Seppälä, Housut - H&M

Eilen: Liivi - H&M, Toppi - Seppälä, Housut - H&M

Huomasin muuten äsken että mulla oli molempina päivinä oli "samat" vaateet päällä. Tai siis että ostopaikat oli samat tai siis nii :’D
Tänään pakoilin historian lukemista väkertämällä kynsien kanssa, ja tällaista sain aikaiseksi:

Oon tyytyväinen lopputulokseen. Tarkoitus oli kyllä saada enemmän seeprakuvion näkönen mutta harjoittelua vain. Kynnet on kyllä vieläkin hivenen lyhyet, mutta ne kasvaa nopsaan. Näitä kynsiä voinkin toljotella jos kokeessa tulee umpikujaan.

Tänään oli kiva koulupäivä! Päivä meni ihmeen nopeesti, ja äikän tunti oli varsin mukava. Meillä oli sellainen keskustelu harjoittelu siten että jaettiin luokka ryhmiin ja annettiin aiheet siten ettei saatu jutella ryhmän kesken siitä. Tämän jälkeen mentiin luokan eteen ryhmässä keskustelemaan. Mulla jäi siittä sellanen fiilis että' se meni oikeesti hyvin. Muutenkin jotenkin tosi positiivinen olo!

Todella positiivista on vielä: huomaan että uusia lukijoita on taas tullut! Kiitos paljon!

lauantai 18. syyskuuta 2010

Miks en syntyny merirosvoksi

Mötley crüe - Too young to fall in love





Oho, on tääkin päivä taas vierähtänyt nopsaan näin historian parissa. Tosin pidin mä siinä lähes 3 tunnin tauon kun katselin ton Pirates of the Caribean - Maailman laidalla. Täytyy sanoo että on se on kaikista huonoin noista kolmesta. Noh tuli sekin sitten katsottua toiseen kertaan. Eilen tuli vietettyä iltaa taas tuon kuolleen miehen kirstun parissa. Miks en voinut syntyä merirosvoks?
Mun kynnet on tässä kunnossa nyt. Uskokaa pois, ne on ollut tän syksyn aikana kurjemmassakin kunnossa. En ymmärrä mikä muhun meni jossain välissä kun aloin taas mystisesti pureskelemaan kynsiä, onneksi pystyin irtautumaan siitä tavasta nopsaan. Tää viikko on ollu kynsille oikein tehohoitoviikko, oon rasvaillut niitä ja laittanut kaiken maailman kynsimömmöt ja nyt ne on jotakuinkin kuosissa. Kyllä mä viimeistään joulun jälkeen kykenen nuukuudeltani ostamaan NailTekin hoitolakan jolla laitan kynnet lopullisesti kuntoon.


Mun yhdelle kaulakorulle kävi vähän köpelösti tänään. Tosin, totesin että ton saa hyvinkin korjattua, kunhan saisin vaan aikaiseks.

Ens viikolla hiljenen blogin puolella hivenen sillä mulla starttaa eka koeviikko. Oon kylläkin kehitellyt parikin postausjuttua jotka ajattelin tänne laittaa viikonaikana, ettei tää ihan näivety. Kuitenkin jos jollain teistä sattuis oleen jotain ideaa mitä muuta voisin postailla sillä viikolla, niin ehdotelkaa ihmeessä!

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Viimeiset synttärilahjat

En tainnut mainita edellisessä postauksessa että vietettiin triplasynttäreitä kun Sonja oli täällä. Nytpä esittelen lahjat mitä sain Sonjalta:





Tuollainen suloinen käsihelmikoru jonka ympärille oon jo rakennellu mielessä parikin asua.
Ihana huivi, mikä on taatusti käytöstä kun kylmät ilmat taas koittavat.
Tuo Nuuskamuikkunen killutin on jotenkin sympaattinen :'D pitää kehitellä joku paikka mihin laitan sen roikkumaan.

Tässä pari päivää sitten ja eilen lakkailin vähän kynsiäkin:

Tykkään näistä, vaikka pari kohtaa on vähän tuhruinen. Alla on models ownin jade stone (ah tykkään tosta nimestä) lakkaa ja vailkoiset pilkut tein wild'n crazyn lakalla.

Unohdin ottaa tästä lakasta kuvan kun viimeksi lakkasin tällä. Sävy ei oikeasti ole ihan noin oranssi. Musta tää on sulonen jotenkin kesäinen. Kyseisen lakan nimi baffin bay.

Vielä pari sanaa eilisestä. Olin eilen Samin kämpillä auttamassa siivoomisessa koska se muuttaa Helsinkiin nyyh, sit nään sitä harvon. MUTTA HYVÄ PUOLI pääsen joskun käymään siellä, ja sitten pääsee tsekkaan stadin shoppailu tarjontaa, että sillain hyvä.

Lopuksi pari kuvaa missä näytän astetta enemmän emolta. Älkää huomioiko mun ylihaalistunutta hiusväriä.

lauantai 29. toukokuuta 2010

Operaatio pelastetaan kynnet

Arvakkaas ku heräsi tänään jo seitsemältä ? Onneksi kuitenkin torkahdin tunniks ja sitten nousin ylös. Ei olis ollu kivaa nousta seittemältä ku ei olis ollu mitään tekemistä.
Aamulla siivoilin jo vähän mun huonetta, ja huomenna pitää siivota loppuun yh vihaan siivoamista.
Tänään kuitenkin leivoin..


Mokkapaloja ! Pitkästä aikaa, viime kerrasta on vierähtänyt ainakin puolivuotta. Melkein hävetti ku jouduin katsomaan ohjetta niinkin tarkkaan koska joskus osasin sen ulkoa. Hyviä näistä tuli.


Niin kuin olen jo maininnutkin, yllä olevan kuvan oriflamen nailfood on pelastanut kynnet liuskottumiselta. Nyt on vielä yksi juttu, mikä pelastaisit kynnet lohkeamisilta ? Tänäänkin viilasin jo ihanan pitkiksikin kasvaneet peukalon kynnet lyhyiksi sillä ne olivat lohkeillet sivuilta inhasti. Koitin ettiä netistä vastausta tähän mutta mitään selkeää ei löytynyt. Monessa paikassa sanottiin että lohkeilu johtuu kynsien kuivumisesta, joten rasvauksen pitäisi auttaa. OK lähdin etsimään nyt rasvaa millä poistaisin lohkeilu ongelman. Aqualania ehdoteltiin sekä punaista (eli rasvaisempaa kuin sininen) bebanthenea näin esimerkiksi. Aqualania meiltä löytyy ja rasvasinkin sillä nyt kädet, mutta tietääkö joku että onko se punainen bebanthen parempaa kuin aqualan ? Jos tietää niin voisi vinkata.

Loppuun kuva mikä tuli kuvailtua kun iski tylsyys tänään:

inspiraatio tähän kuvaan lähti eräästä nuken kuvasta

Ps. uusia lukijoita, kiitti !

maanantai 24. toukokuuta 2010

Hammastahna kynsilakka

Tänään starttasi sitten toisiksi viimeinen peruskoulun kouluviikko ! Onneksi tämäkään viikko ei ole enään kauhean rankka. Saadaan vaan armoton kasa kaikkia kokeita, joiden saaminen hieman stressaa sillä en jaksanut enään lukea niihin kamalasti. Tehty mikä tehty ja meni miten meni, en stressaa enään niistä.

Eli siis, eilen lakkasin kynnet models ownin jade stone nimisellä lakkalla. (oonko ikinä sanonut että tykkään kynsilakkojen nimistä?) Kuvassa hieman tunkkasen värinen lakka on kuitenkin oikeasti nätti, vaalean mintun värinen minusta kesäinen lakka. Oon itte kehitellyt tämän, ja parin muun lakan ympärille liukulakkaus idean minkä toteutan jos/kun kynnet ovat kasvaneet.


Sarjassamme kaikkia kiinnostaa seuraamme nyt kuinka otin pari juttua ovesta irti jotta saisin Miialta synttäri lahjaksi saadut kuvat siihen. Ps. taiteellisesti hieman vinohko kuva

H&M - paita, liivi, shortsit Ginatricot - legginssit, käsikorut Kappahl - huivi Seppälä- niittipanta Pieces käsikorut Nomination

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Miksi aina pyörit ympyrää?

Tervehdys, mun piti blogata eilen, mutta äikän aineen kanssa meni niin myöhään että se nyt kuitenkin jäi. mutta asiaan:


Lakkasin jo viikonloppuna kynnet näin, siksi ne ovat jo ehtineet hieman kulahtaa. Lakka on luonnossa vaaleempi ja harmahtavampi. Päällä on sinfulin hilelakkaa ja joku pyysinkin kertomaan mielipiteeni siitä: paljon parempaa kuin se selenen hilelakka, hileet eivät jää törröttämään eivätkä irtoille. Eli hintalaatu suhde kohdillaan.


Tiedättekö kun ootte jo illalla päättäny mitä laitatte päälle aamulla, ja sitten ette meinaa löytää niitä vaatteita ? Mulle käviniin, ja sain ettiä näitä pitkään:

T-paita - H&M
Housut - jotku vanhat
Panta (joka tosin ei näy juurikaan?) - Seppälä
Koru - H&M

Hui näytänpä oudon leveeltä täs O.o

Syyttäen aamullista vaatekriisiä mulle tuli hieman kiire, mutta jostain kummasta repäsin aikaa väännellä naamaa. Tästä voi todeta että mun hiusten väri alkaa muistuttaa huolestuttavasti ruskeaa.


Tässä illalla olen koittanut perehtyä biologian ihmeellisiin saloihin kuitenkaan onnistumatta siinä järin hyvin. En ymmärrä kromosomeja vieläkään, mutta onhan tässä vielä alle 12 tuntia ennen kuin koe alkaa 8'D


Tämän kuvan saattelemalla lähden tekee fysiikan läksyjä ! Kirjoittelemisiin

perjantai 19. maaliskuuta 2010

"Mä hyppäsin tähän juttuun ihan pää edellä"


Keskiviikkona olin kattomassa ton Pää edellä teatteri esityksen. Täytyy sanoa että oli ihan mahtava, eikä harmita ollenkaan et lähti sinne. Matkatkin sujui rattoisasti. En selittele tästä muuta, koska kerrottavaa olisi tooooooosi tosi paljon enkä jaksa kirjoittaa nyt kaikkee. Mutta iha sairaan upee ja mahtava reissu oli !


Huomista ajatellen lakkasin kynnet mustalla, ja päälle mustaa hilelakkaa. Kynnet näyttää epätarkoilta, mutta se johtuu siittä että hilettä on PALJON. Aloin nyt miettiin, miten saan nää tullevaisuudessa pois...


Tosiaan, huomenna meen Tampere kupliiseen, ja mulla on laukus mun galleria nick, saa tulla moikkaan jos itse eksyy paikalle. Voi että mä odotan huomista ! (huomisesta tulossa bloggausta joko huomen iltana tai jossain vaihees sunnuntaina)

Lopuksi haluan jakaa kanssanne kuvan joka ei näytä multa:

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Ei kestä totuutta

Heipsan, ja anteeksi pieni katko mun tässä on ollu vaikka mitä ja ei oo ollu inspis blogata alku viikosta mutta joo. Tänään oli enkunkoe joka ei todellakaan mennyt mitenkään kehuttavasti, mutta kai siit ainaki kuuspuol tulee (oon turhan pro enkussa)


Jee ! Posti ilahdutti tänään kun mun the GazettE:n LEECH sinkkutuli *__* Ostin tän huuto.netistä 10 eurolla. Aluks olin vaan sillain jaha ok, onhan se tosi halpa sinkuks mut taidan jättää.. Hetken päästä ajattelin, että se on vaan kymmenen euroa ja tuskin kauhean usein löytää sieltäkään noin halvalla. Kuntokin on erinomainen.

Maanantaina..


Lakkasin kynnet sinisellä ja laitoin selenen hilelakkaa (joka näkyy aika heikosti)
sekä..

Kävin kirjastossa pitkästä aikaa. Oon jo lukenut ton saranapuolelta mikä oli kyllä tosi sulonen kirja, harmi vaan että se oli niin lyhyt. Seuraavaksi vuorossa on toi Sateenvarjo, joka vaikuttaa vähän häiriintyneeltä. Jos jaksan/ehdin luen vielä Kobraveljekset.

Vielä tänään lähden oppilaskunnan järjestämälle teatteri reissulle Tampereelle, katsomaan Pää edellä esitystä. Toisaalta mua ei kiinnostais lähtee ollenkaan mutta saapahan sitten joskus ilmaisutaidosta jonkun kerran vapaaksi.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Terveisiä optikolta

Tosiaan, tänään tuli käytä näöntarkastuksessa optikolla. Kylmän väreet meni kun optikko sanoi "näyttää siltä, että tarvitset silmälasit" olin ihan apua, koska olin odottanu vaan lukulaseja. Lopuksi kun se meni sanomaan asiasta porukoille ni se sano lukulasit. Ei sitten voinu mua informoida et vaan lukulasit ettei kokoaikaislaseja. Noh, tässä 3 viikon päästä on silmälääkäri vielä.


Iskä osti mulle eilen vihon, ja mulle tuli eilisiltana mieli tehdä sen kannelle jotain, ja tämmönen tästä sitten tuli. Leikkelin aamulehteä ja sitten liimailin. Aamulla liimasin Fame biisistä lainatun säkeen sanat tuohon. Mun mielestä tää on kiva, vaikka toiselta sivulta keltaine hohtaakin hippusen.


Opettelin piirtään käsiä ! Harjoituksen varaa löytyy.. En jaksanu skannailla, joten kärsikää tästä. Ps. anteeks noi houkutus kädet tuolla.


(Anteeksi kynsien epäsiisti olemus)
Pakko oli testata sitä punaista lakkaa. Aluksi kauhistuin, kun huomasin että se on ihan pinkkiä mutta toisen kerroksen kanssa se muuttu kivan punaiseksi. Tänään laikkaillessani mustaa osuutta kävi kömmähdys jos toinenkin ja tulos on hieman epäsiisti mutta ei se mitään !

Huomenna suuntaan Tamperetta kohti, joten siitä sitten huomenna !