sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Liikunta + Sini = ?

Liikunta + minä olisi vielä puoli vuotta, ei, vielä 4 kuukautta sitten ollut suhteellisen mahdoton yhtälö. Totta puhuakseni, mun ”liikunta” koostui monen monta vuotta yläkerrasta alakertaan jääkaapille ja vessaan ja takaisin koneen eteen kyhjöttämään. Harrastin liikuntaa viimeksi ala-asteella kun kävin uimassa (olen yhäkin katkera itselleni siitä, etten alkanut kilpauimariksi vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus), pelasin sählyä ja tuli lentopalloakin pelattua huikeat puoli vuotta. Kaikki tämä jäi, kun siirryin yläasteelle.
Jos jotakin voi syyttää itseni lisäksi mun liikkumattomuudesta on koululiikunta. Ala-asteelle liikunta oli kivaa, yläasteella se menetteli välillä, mutta lukiossa koululiikunta sai kaiken mun sisällä patoutuneen vihan päällensä. Voisi sanoa että koululiikunta tappoi musta pienetkin liikkumishalun rippeetkin. Toisaal
ta on huvittavaa, että innostuin liikunnasta nyt, kun se loppu koulun puolella.

Nyt on sitten paikallisen liikuntakeskuksen jäsenkortti, hyvät kengät ja muutenkin jumppakuteet. Täytyy sanoa, että jos mulle oltaisiin vuosi sitten sanottu, että omistan kyseiset asiat, luultavasti olisin nauranut sen henkilön suohon. Syitä siihen, miksi loppukesästä tein päätöksen, että alan liikkua oli monta. Taustalla oli mm. se että haluan tehdä jotain mun lähes olemattomalle peruskunnolle sekä eräänlainen lapsellinen kilpailuvietti. Tarkoitus ei oo tulla miksikään superfitness tyypiksi tai terveysintoilijaksi - sipsit ja cola maistuu yhä hyvin.

Vaikkakaan en ole vielä ryhmäliikuntatunneilla ravannut paria kertaa enempää, niin olen huomannut että mun ruokahalu on kasvanut (tämä olikin ihan toivottavaa) joka taas on johtanut mun painon nousuun, joka onkin mun tavoite. Mukavana extrana olen päässyt lähes kokonaan eroon niska ja hartiasäryistä. Ryhmäliikuntatuntien lisäksi teen pienimuotoista lihaskuntojumppaan (lähes) joka ilta ja koitan muistaa venytelläkin.

Tässä oli vähän normaalista poikkeava merkintä, mutta palaillaan takaiseen arkeen huomenna, kun koulunpenkki kutsuu jälleen, hyvää sunnuntai-illan jatkoa!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Lomalla

Tänään nousin ennen yhdeksää, joka kelpaa jo urheilusuorituksena. No ei vaan, olin luvannu äitille että lähden sen kanssa mummulle kyläileen. Toisaalta ihan kivakin juttu, koska tuntu kivalta laittaa jotkut fiksut vaatteet, kun muuten näin lomalla liihotan t-paidalla ja legginsseillä päivät pitkät.
Toppi - Jennifer, Kauluspaita - H&M, Housut - Kappahl, Kengät - Citymarket

Tänään kokeilin ekaa kertaa kunnolla Isadoran ripsiväriä ja täytyy sanoa, että on hyvää tavaraa! Ei ole rapissut silmien alle eikä paakkuja tai muuta yhtä mukavaa. Omin silmin katsottuna näyttäisi myös siltä että lopputulos on pidempi kuin Lumenen ripsivärissä, muttei tälläkään ihmeitä tee lyhyiden ripsien kanssa.

Piirsin collien sheltin kuonolla! Tää ei ihan menny niin hyvin putkeen, mutta oli niin kova hinku piirtää grafiittikynällä ettei kiinnittänyt huomiota anatomiaan. Grafiittikynällä piirtäminen on luksusta verrattaessa normilyikkäril suhraamiseen, eli suosittelen lämmöllä grafiittikynän hankintaa jos yhtään enempää piirtää lyijykynällä.

Päivän suurin saavutus oli kun vaihdoin Rimakauhu Kompleksiin ulkoasun! Nyt saattaa jopa näyttää siltä että sen tekoon on mennyt enemmän kuin 5 minuuttia. Lisäksi lisäsin keskeneräisen Oikotie Helvettiin - novellin jo luettavaksi, sillä saattaa kestää että saan sen lopullisesti valmiiksi. Pieni esittely saattaa olla paikallaan tämän novellin kanssa: eli, Oikotie Helvettiin, kertoo 17-vuotiaasta Sirasta jonka harteille elämä kasaa tuhottomasti paineita, eikä tyttö pysty olemaan taipumatta. Sira sairastuu tarinan aikana ja Oikotie Helvettiin onkin tarina siitä kuinka pään sisällä voi olla todellinen Helvetti valloillaan vaikka päälle päin kaikki näyttää normaalilta. Pääset lukemaan novellia suoraan tästä.

Nyt meen katteleen Aladdinin & varkaiden kuninkaan loppuun, jonka jälkeen voisin uhrata keskiviikko illastani pienen tovin maantiedon lukemiselle. Palaillaan!

maanantai 17. lokakuuta 2011

Rahan tuhlaamista ei voi estää

Sonja lähti tänään ja nyt yläkerta on siisti, ainakin hetkellisesti. Mitenkään tarkkaan en selosta viikonlopun tapahtumia, mutta välillä tuli hämmennyksen hetkiä ja piirrettyjen musiikki raikui lähes aamuyöhän asti.
Eilen olin Tampereella yksikseni, kun Sonja, Kaisa ja Jenni meni katsomaan TYK:in musikaalia. Kaupungilla kierrellessä tuntui että ei mitään hätää, en ole ostanut mitään ja rahaa on, mutta kuinkas kävikään:
IsaDora Build-Up Mascara Extra Volume n. 14 €, Anttila
Gina Tricot, 14.95 €
Gina Tricot, 7.95€

Reckless Love: Animal Attraction 19.90 €, Anttila

Grafiittikynät 6 € Suti 2-3€ & Öljyväri n. 5€, Akateeminen kirjakauppa

Puma Jam 25.50 €, Anttila

Reebok treenikengät 49.95€, Stadium

Näin minulta sitten kuluikin lähes 200 euroa, mukaan lukien matkat ja syömiset sekä topin, sukat ja alusvaatteet joita en nähnyt tarpeelliseksi esitellä. Noh, nyt ainakin helpompaa löytää työmotivaatio jälleen. Tällä kerralla vältyin shoppailumorkkikselta, sillä lähes kaikki tulevat tarpeeseen, lukuun ottamatta kaulakorua, levyä ja hajuvettä..

Nyt uppoudun hetkeksi katsomaan muutamat ohjelmat Areenasta irttarien kera ja jos vaikka sitten palailisi töiden pariin.
Hyvää viikon alkua kaikille!

perjantai 14. lokakuuta 2011

Taiteilua

Tänään ollaan jo lomailtu, tai oikeastaan siivoiltu.
Eilen illalla hyvin syvällä sisälläni oleva taiteilijasielu heräsi horroksesta ja innostuin maalaamaan jälleen:

Alun perin tästä piti tulla monimutkaisempi, mutta sitten taidot loppuivatkin kesken ja vedestä tuli vahingossa enemmän lumimaista.
Illalla meni hermot siihen kun päivystin vaan mesessä, joten päätin lopettaa odottamisen ja kaivaa piirrustusvihon esiin!
En ole siis piirtänyt realistista koiraa ennen ja oli yllätys että tästä tuli näin hyvä. Mallia tokin käytin, en pysty piirtämään omasta päästä sitten yhtään mitään, ainakaan niin, että siitä tulis yhtään sopusuhtainen.
Eiliselle suunniteltu jumppaan meno vähän sitten kun jäin kotiin maalaileen ja piirteleen, mutta eiköhän tässä loman aikana sinnekkin ehdi.

Huomenna Sonja tuleepi, joten mahdollisesti koittaa parin päivän blogihiljaisuus. Palaillaan viimeistään maanantaina!
Ps. Kiitos sille joka piristi mua eilen formspringissä!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Odottelua

Tuntuu, että mun päivä on koostunut odottelusta ja sanakokeeseen luvun pakoilusta. Lisäksi oon koittanut ymmärtää etteivät kaikki ihmiset roiku mesessä 24/7 niin kuin mä, miten niin oon kärsimätön? Syyslomakin saisi alkaa, mutta ei huomenna vielä 7 tunnin repäisy ennen kuin pääsen lomalle. Hassua miten odotankin lomaa niin kamalasti, vaikka juuri olin viikon kotona kipeänä, mutta se ei kyllä ole sama asia.

Paita - Seppälä, Housut - Jim & Jill, Huivi - Jack & Jones
Huomenna on taas aika palata liikunnan pariin! Mulla on odotellut lähes kolme viikkoa senkin päällä kuntoilukeskuksen jäsenlappu mikä lie, vailla porukoitten allekirjotusta, mutta huomenna saan sen sitten vietyä sinne! Kummallista, miten oon kaivannut jumppaa, vaikkei siitä olekkaan pitkä aika kun mulle olis saanut maksaa että mut saa liikkumaan.

Tänään oli yksi erittäin iloinen juttu: iskä kävi ostamaan mulle lipun Sykerockkiin! Pääsen keikalle pitkästä aikaa, edellinen kerta taisikin olla viime vuoden Sykerock. Esiintyjinä siellä on joku suhteellisen nobody räppäri, jonka nimeä en tähän hätään muista ja sitten Antti Tuisku, jota meen sinne katteleen! (Kyllä, minä tykkään Antin musiikista)

Nyt voisi vielä ruotsin sanojen vilkaisu olla paikallaan, palaillaan!