maanantai 11. heinäkuuta 2011

Fiilistelypäivä

Moikka vaan kaikille!
Viikonloppu kului lauantaina ukkosta kuunnellessa ja sunnuntaina serkkupojan rippijuhlia viettäessä. En ottanut eilisestä asustakaa kuvaa, koska sama vaatekombo oli päällä kevätjuhlissa enkä viitti täysin samaa asukokonaisuutta postata kuukauden välein.

Lauantaina en pitänyt fiilistely päivää ja eipä se olisi onnistunutkaan sillä pelkäsin ukkosta. En muuten pelkää moista, mutta ääni oli helvetinmoinen ja pistorasiat kipinöi..
Tänään oli kuitenkin oiva päivä fiilistelylle:
Hyvän fiilistely päivän ainekset: rennot vaatteet, sadekuuro, jonka aikana voi mennä ulos ilakoimaan. Ukkonen, joka pakottaa sammuttamaan koneen ja antaa inspiraatio piikin piirtämiselle ja pilvinen, mutta lämmin ilta jolloin voi mennä ulos kuvaileen. Oli mukava piirtää ihmisiä pitkästä aikaa, viime kerrasta taisikin vierähtää pari kolme kuukautta ja sen kyllä huomaa piirtojäljessä mutta mitä pienistä. Pahoittelen tuota maata järisyttävää juurikasvua, mutta onneksi SATU (tämähän ei ole muistutus) tulee toivottavasti keskiviikkona värjäämään mun hiukset ja sitten elämä voi jatkua mielekkäänä.

Palailen luultavasti jo huomenissa, sillä mulla on asiaa mitä en viitsinyt tähän postaukseen lykkiä. Ilta jatkuu telkkarin ja sipsipussin merkeissä, hyvää viikon alkua kaikille!

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Sini & värikäs päivä

Suunnattiinkin Sonjan kanssa jo tänään Tampereelle kauppoja kierteleen. Täytyy sanoa, etten ollut aivan tulessa tänään neljän tunnin yöunien jälkeen ja nyt väsyttää aivan ällistyttävän paljon! Väsymys ei kuitenkaan (valitettavasti) estänyt rahan kulumista, joten pitemmittä puheitta ostoksiin:
Gina tricot 4,95 €
Gina tricot 7,95€Gina tricot 29,95 €
Suomalainen kirjakauppa 19,95 €

Näiden lisäksi ostin myos, perus valkoisen topin, keltavalkoraitasen "topin", joka kuitenkin on oikeasti mekkopituutta. Raitatoppimekkon tulette näkemään myöhemmin päällä, sillä se oli mahdoton kuvata henkarissa, molemmat topit siis ginasta.
Hyi mua, en ostanut mistään muualta vaatteita kuin ginasta, ehkäpä seuraavalla kerralla löydän vaatteita myös muualta.

Ja kerrankin mulla on viikonloppusuunnitelmia! Huomisen saan kaitsea koira äidin kanssa ja ajattelin pitää huomenna fiilistelypäivän! Sunnuntaipäivä meneekin serkun rippijuhlissa. Koitan silti kirjoiteltua jotain, hyvää viikonlopun alkua!

Ps. Oli mukava yllätys kun formspringiin oli tullut kysymyksiä pitkästä aikaa!

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Huivipäivä

Moi vaan kaikille!
Tänään sain itteni ylös sängystä jo puoli kasi ja raahauduin äitin mukaan Vammalaan. En ostellut mitään kummempia: sateenvarjo ja maalauspohjia. Säästelin vähän rahaa koska näillä näkymin otan lauantaina suunnan kohti Tamperetta Sonjan kanssa.
Pitkästä aikaa asukuvaa kehiin:
Mekko - Only, T-paita - Vero moda, Huivi - Lindex, Vyö - Seppälä, Legginssit - Gina tricot
Jostain syystä keräsin paheksuvia katseita vanhemmilta ihmisiltä Vammalassa, lie johtuiko se että mul oli maiharit jalassa. Sorruin Starbucksin kahviin, vaikka viimeks kerroin että olin pettyny siihen. Tää latte oli oikeesti hyvää, voisin ostaa uusiksikin.. Joskus.

Tasasin väliajoin multa on pyydetty kuvia aiemmista tyyleistä. Noh, onneksi valitettavasti mun superernu ajoilta ei oo asukuvia, mutta eilen löysin koneelta jotain niiin järkyttävää että huhhuh:

Voiko itseään kohtaan tuntea myötähäpeää? Jos voi, niin tunnen sitä parhaillaan. Toivottavasti en traumatisoinut ketään... Ainut helpottava tieto on se että näistä kuvista on kohta 2 tai 3 vuotta..

Nyt koitan ahkeroida musiikkipostauksen parissa (tulossa on mun kesän soittolista), että saan sen vielä kesän ainaka julkaistua, palaillaan!

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Meikkijuttuja

Hyvää viikon alkua kaikille!
Niin vierähti viikonloppu kirjoittelematta ja en voi tehdä muuta kuin syyttää omaa saamattomuuttani. Maanantai jatkui aika samalla kaavalla kuin viikonloppukin: hyvä kun jotkut vaatteet jaksoin päälleni kattoa, mutta jaksoimpahan kuvata meikkipussin sisällön! Aattelin että tällänen vois olla kiva ku en oo juurikaan meikeistä täällä blogin puolella vouhottanutkaan:

L u o m i v ä r i tYlhäältä vasemmalta: Gosh quattro: Tropicl Beach, Aquarius, Jamaica, Glamour Girl & Gosh Trio: Metallic Rose
Näitten nimiä en jaksanut luetellakkaa, kysykää jos kiinnostaa
L u o t t o m e i k i t Ripsari: Lumene Blueberry Curl Waterproof Mascara, Puuteri: Lumene, Kajal (käytän kulmakynänä), Poskipuna: Rimmel London 3 in 1 Powder Blush (Autumn Catwalk)

H u u l i p u n a t
Lumene Natural Code Smile Booster: Sweet Pink & Satin Coral

Jätin kuvaamatta ns. hylkiömeikit mitkä oikeastaan on vain meikkipussin pohjalla lojumassa.
Meikkipussiin kaipailisin paria kesäistä huulikiiltoa ja peitevoiteen joka neutralisoi punaisuutta.
Ja jos vielä pari sanasta vielä meikeistä: kuten huomata saattaa, en ole mikään kauhean merkkiuskollinen, mutta on merkkejä joita suosin erityisen paljon. Lumenelta ostan perusmeikit, eli ripsiväri, puuteri ja meikkivoide (mikä multa nyt puuttuukin) ja luomiväreissä luotan suurimmaksi osaksi Goshiin jotka pysyvät luomissa pitkäät eivätkä varise.

Tässäpä päivän meikkiannostus! Vielä sellane asia joka ei liity meikkeihin: jotkut saattoivatkin huomata sivupalkissa olevan linkin We Heart It:iin ja ton kuvaboksin. Eli nyt mut löytää myös sieltä :)
Koitan kirjoitella ennen Tampereen shoppailureissua, palaillaan!

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Ukkostaa

Heippa vaan kaikille!
Eilinen kului siis kaverin kesämökillä uimisen, saunomisen ja olemisen merkeissä. Mulla ei ollu mukana kameraa, mutta eipä sille olisi ollut paljon käyttöäkään. Nyt näytän kyllä siltä miltä aina kesällä: nenä on punainen kuin Petterillä ja olkapäillä hento punoitus. Tämän takia elänkin tällä hetkellä symbioosissa bepanthol-rasvan kanssa (suosittelen rasvaa kaikille kohtalotovereillekin) ja liikuin tässä kaavussa tän päivän:
Jatkuvan ukkosen takia meillä oli jatkuvasti kaikki johdot irti seinästä ja mulle tuli aavistuksen tylsää. No sitten muistinkin, että mulla on yhdet housut jotka on ollu pitkään käyttämättä ja päätin tekasta niistä lähinnä kotikäyttöön tulevat shortsit:
Muhun on jälleen iskenyt valtava shoppailuhimo ja oonkin roikkunut kaiken maailman nettikaupoissa vaikka millä mitalla. Olen myös saanut todeta, kuinka ihastun kerrassaan kummallisiin vaatteisiin: tällä kertaa vuorossa oli gina tricotin hame:
Se on vaan niin kummallinen että se on mun mielestä jo hieno! Vaikka tällä hameella hintaa onkin 30 euron pintaan aion ostaa sen jos se näyttää mun päällä siistiltä, ehkäpä ensi viikolla pääsen testaileen kun suuntaan Sonjan kanssa shoppailemaan.

Viikonlopun suunnitelmat ovat hyvin yksinkertaiset: töitä. Ajattelin että voisin tehdä jonkun "erikoispostauksen" kuten musiikki tai meikkipussin sisältö postauksen, miltä kuulostaisi?
Hyvää viikonloppua kaikille, palaillaan!