Vaikka multa oltiinkin pyydetty postausta Huittisen reissusta, niin valitettavasti sellaista ette saa. Syyksi riittänee se, ettei siinä ollut paljoa kerrottavaa. Tai no, syötiin Sonjan kanssa paljon kaikkea hyviin, oikaistiin ojien ja nurmikon yli ja oltiin pussikaljalla tai paremminkin siiderillä ABC:n nurkan takana. Kun oltiin käyty ei-niin-luksus yksillä, mentiin Sonjan kanssa vielä kaakaolle Kaisan kanssa.
Olin niin tyytyväinen itseeni, sillä en tehnyt turhia ostoksia reissulta:
Ostin siis niitä juttuja mitä pitikin ostaa! Ensi kerralla ostan jotain kyllä toista hoitoainesuihketta koska tämä tuoksuu liian aikuiselta ja naiselliselta mun makuun.
Neutrogenan tuotteista on pakko sanoa, näin yhden käyttökerran jälkeen, että en voi olla muuta kuin tyytyväinen. Kerrankin kun paketissa lukee ettei kuivata, niin ei kuivata! Tosin, vähempää en olisi odottanutkaan, sillä kyseisiä tuotteita myydään myös apteekissa, eikä siellä tosiaan myydä huonoa tusinatavaraa.
Tänään mulla sitten oli inssi. Ennen inssiä mulla oli 3 ajotuntia jossa mokasin kaiken mahdollisen ja inssiin mennessä meinasin sanoa sille inssityypille, että mä en oo valmis tähän. Noh, joka tapauksessa sain kortin! Vaikkakin nipin napin mutta kuitenkin.. Takasin kotiin ajellessa autokoulun opettaja valitti koko ajan, ja sanoi kerran "tapat vielä ittes autolla" Tuosta lausahduksesta huolimatta, aion huomenna istua ratin taakse ja lähteä ajelemaan.
Nyt kun autokoulu homma on hoidettu pois alta, voin vihdoin keskittyä täysillä ylppäreihin lukuun, josta oon luistanut turhankin kanssa. Nyt kuitenkin lähden pienelle juoksulenkille.
Hyvää tiistai-illan jatkoa!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. heinäkuuta 2012
maanantai 4. heinäkuuta 2011
Meikkijuttuja
Hyvää viikon alkua kaikille!
Niin vierähti viikonloppu kirjoittelematta ja en voi tehdä muuta kuin syyttää omaa saamattomuuttani. Maanantai jatkui aika samalla kaavalla kuin viikonloppukin: hyvä kun jotkut vaatteet jaksoin päälleni kattoa, mutta jaksoimpahan kuvata meikkipussin sisällön! Aattelin että tällänen vois olla kiva ku en oo juurikaan meikeistä täällä blogin puolella vouhottanutkaan:
Ja jos vielä pari sanasta vielä meikeistä: kuten huomata saattaa, en ole mikään kauhean merkkiuskollinen, mutta on merkkejä joita suosin erityisen paljon. Lumenelta ostan perusmeikit, eli ripsiväri, puuteri ja meikkivoide (mikä multa nyt puuttuukin) ja luomiväreissä luotan suurimmaksi osaksi Goshiin jotka pysyvät luomissa pitkäät eivätkä varise.
Tässäpä päivän meikkiannostus! Vielä sellane asia joka ei liity meikkeihin: jotkut saattoivatkin huomata sivupalkissa olevan linkin We Heart It:iin ja ton kuvaboksin. Eli nyt mut löytää myös sieltä :)
Koitan kirjoitella ennen Tampereen shoppailureissua, palaillaan!

L u o m i v ä r i t
Ylhäältä vasemmalta: Gosh quattro: Tropicl Beach, Aquarius, Jamaica, Glamour Girl & Gosh Trio: Metallic Rose
Näitten nimiä en jaksanut luetellakkaa, kysykää jos kiinnostaa
L u o t t o m e i k i t
Ripsari: Lumene Blueberry Curl Waterproof Mascara, Puuteri: Lumene, Kajal (käytän kulmakynänä), Poskipuna: Rimmel London 3 in 1 Powder Blush (Autumn Catwalk)
H u u l i p u n a t
Lumene Natural Code Smile Booster: Sweet Pink & Satin Coral
Meikkipussiin kaipailisin paria kesäistä huulikiiltoa ja peitevoiteen joka neutralisoi punaisuutta.L u o t t o m e i k i t
H u u l i p u n a t
Jätin kuvaamatta ns. hylkiömeikit mitkä oikeastaan on vain meikkipussin pohjalla lojumassa.
Ja jos vielä pari sanasta vielä meikeistä: kuten huomata saattaa, en ole mikään kauhean merkkiuskollinen, mutta on merkkejä joita suosin erityisen paljon. Lumenelta ostan perusmeikit, eli ripsiväri, puuteri ja meikkivoide (mikä multa nyt puuttuukin) ja luomiväreissä luotan suurimmaksi osaksi Goshiin jotka pysyvät luomissa pitkäät eivätkä varise.
Tässäpä päivän meikkiannostus! Vielä sellane asia joka ei liity meikkeihin: jotkut saattoivatkin huomata sivupalkissa olevan linkin We Heart It:iin ja ton kuvaboksin. Eli nyt mut löytää myös sieltä :)
Koitan kirjoitella ennen Tampereen shoppailureissua, palaillaan!
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
Piristystä koeviikon ankeuteen
Kaksi koetta takana ja viisi edessä, huomenna luvassa maantieto.
Tänään iskä toi postista sokoksen paketin jonka sisällön testaamista joudun vielä odottamaan, sillä koeviikolla en jaksa meikkailla.

Tilaussuunnitelma meni uusiksi viimeisillä metreillä kun goshille oli läjähtänyt melkoiset tarjoukset. Goshin nelikot maksoivat 5 e/kpl, veden kestävä silmienrajauskestävä kynä oli alle 7 euroa ja goshin kynsilakka maksoi 3 euroa.
We Care Iconin luomivärit maksoivat vähän alle 6 euroa. Ovat muuten hankalia avata, varsinkin valkoinen vihoittelee mulle, jonka seurauksena tökkäsin kynnellä.
Pääsin kotiin tänään jo yhdentoista aikoihin, koska pohjatunnit oli peruttu. Sen kunniaksi sain siivottua huoneen ja kävin Samin kanssa kuvailemassa.
Nyt täytyy korjata runoanalyysistä parit virheet ja sitten täytyy vielä kertailla maantietoo.
PS. Mulle tuli hyvä fiilis, kun joku kyseli multa formspringissä, että kiitos vain jos luet tätä :)
Tänään iskä toi postista sokoksen paketin jonka sisällön testaamista joudun vielä odottamaan, sillä koeviikolla en jaksa meikkailla.
We Care Iconin luomivärit maksoivat vähän alle 6 euroa. Ovat muuten hankalia avata, varsinkin valkoinen vihoittelee mulle, jonka seurauksena tökkäsin kynnellä.
Pääsin kotiin tänään jo yhdentoista aikoihin, koska pohjatunnit oli peruttu. Sen kunniaksi sain siivottua huoneen ja kävin Samin kanssa kuvailemassa.
Nyt täytyy korjata runoanalyysistä parit virheet ja sitten täytyy vielä kertailla maantietoo.
PS. Mulle tuli hyvä fiilis, kun joku kyseli multa formspringissä, että kiitos vain jos luet tätä :)
lauantai 8. tammikuuta 2011
Vetoketjua & niittiä
Vammalassa sitä tuli sitten eilen poikettua. En löytänyt kaikkea mitä piti, mutta löysin kyllä jotain, jota ei pitänyt löytää:

Ihana bikertakki löytyi Seppälän alennusmyynnistä 15 eurolla. Aluksi pähkäilin vaikka kuinka kauan ottaakko vaiko eikö. Löysin itteni kuitenkin kassalta tämän kanssa, tultuani siihen johtopäätökseen, että tämä kuitenkin kummittelisi mielessä jollen nyt olisi ostanut. Kevät, tulethan pian?

Vaparissa kävin vaan pyörähtäen noukkimassa mukaani uuden clearasil pullon, ja nivean naamapesutököttiä joka vetelikin viimeisiään. Neonvihreä kynsilakka takertui mukaan, kun muistin, että multa uupuu vihreä lakka.
Tarkoitus mun oli ostaa poskipuna ja seinäkalenteri, mutta ne sitten vähän jäi, hupsista.
Tänään olin mun kaverilla kertailemassa matikkaa, sillä uusintakoe koettaa torstaina. Nyt on sellanen olo, että nyt mennään läpi, mutta kattellaan sitä sitten.
Yks tosi upee juttu: mulle on taas tupsahtanut jostain uusia lukijoita, kiitos tosi monta! Tuntuu tosi hienolta kun teitä on jo noin paljon, ainakin mun mittakaavassa paljon.
Nyt taitaa kuitenkin huoneen siivous kutsua, se on yhtä sekalainen kuin Kauna-leffassa oleva kämppä! Palaillaan!
(Sori vähän tökerölaatuiset kuvat, piti vähän ylimuokkailla että näykyis minkälainen takki oikeasti on.)
Ihana bikertakki löytyi Seppälän alennusmyynnistä 15 eurolla. Aluksi pähkäilin vaikka kuinka kauan ottaakko vaiko eikö. Löysin itteni kuitenkin kassalta tämän kanssa, tultuani siihen johtopäätökseen, että tämä kuitenkin kummittelisi mielessä jollen nyt olisi ostanut. Kevät, tulethan pian?
Vaparissa kävin vaan pyörähtäen noukkimassa mukaani uuden clearasil pullon, ja nivean naamapesutököttiä joka vetelikin viimeisiään. Neonvihreä kynsilakka takertui mukaan, kun muistin, että multa uupuu vihreä lakka.
Tarkoitus mun oli ostaa poskipuna ja seinäkalenteri, mutta ne sitten vähän jäi, hupsista.
Tänään olin mun kaverilla kertailemassa matikkaa, sillä uusintakoe koettaa torstaina. Nyt on sellanen olo, että nyt mennään läpi, mutta kattellaan sitä sitten.
Yks tosi upee juttu: mulle on taas tupsahtanut jostain uusia lukijoita, kiitos tosi monta! Tuntuu tosi hienolta kun teitä on jo noin paljon, ainakin mun mittakaavassa paljon.
Nyt taitaa kuitenkin huoneen siivous kutsua, se on yhtä sekalainen kuin Kauna-leffassa oleva kämppä! Palaillaan!
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
Sokoksen tilaus
Eilen se sitten tuli, nimittäin Sokokselta tilatut meikit! En olisi uskonut, että voin olla näin fiilareissa jostain meikeistä, mutta minkäs teet.
Gosh quattro luomiväripaletit Tropical Beach ja Glamour Girl sekä Goshin luomiväri trio Metallic Rose. Aluksi mun ei pitänyt tilata Glamour Girl palettia olenkaan, mutta tilaushetkellä tuli se klikkailtua ostoskoriin. Jos muuten joku haluaa, voin ottaa paremmat kuvat missä värit näkyvät paremmin.
Mun vakioiksi muodostuneet Lumenen Matte Harmony Mineral Powder -puuteri lähes loppuneen tilalle, sekä Lumenen Blueberry Curl Mascara - ripsiväri.
Lumene Natural Coden huulipuna, sävy 8, Sweet Pink. Oikeasti tämä ei ole aivan noin violetihtävä.
Lumenen syväpuhdistava kasvonaamio, voin tehdä tästä arvioinnin knhan oon parisen kertaa käytellyt.
Nivean värjätyille hiuksille tarkoitettu hiusnaamio tuli kaupanpäällisenä. Olin oikeesti tosi yllättyny, koska tää on oikeasti iso, 200 ml. Kaisan kanssa tosin tehtiin johtopäätöksiä että tää merkki on lopetettu ja sitä nyt tyhjennetään varastoista.
Ainiin, lähes kaikki mitä tilasin oli alennuksella, joten siksi raaskin tilata näinkin paljon tavaraa. Meikkipostausta tulossa kunhan oon saanut kunnolla testailtua nämä.
Ja sitten vielä, jos te tykkäisitte lukea jatkossakin mun mielipiteitä eri asioista, niin laittakaa ihmeessä ehdotuksia mistä voisin kirjoittaa.

lauantai 9. lokakuuta 2010
Lähes the -kengät
Käytiin tänään Porissa kun iskä kävi kattoon akvaariojuttuja. Itsekkin pääsin sitten tuhlailemaan:

Seppälästä tarttui mukaan vaihteeksi parit kynsilakat. Oon ylpee itestäni että sain viimein ostettua myös läpinäkyvänlakan, jota voin käyttää aluslakkana.
Citymarketista tarttui mukaan Rimmelin luomiväri, jonka "palettikin" on niin sulonen että se oikein huokui että "osta minut". Lisäksi ostin tuota Nivean wash offia koska edellinen alkaa veteleen viimeisiään, ja olen ihan koukussa tähän.

Isokarhussa kipaisin nopsaan Ginatricotista ja sieltä löytyikin aivan hetki sitten blogissakin näkynyt luurankopaita. Olisi siellä ollut se viiksipaitakin, mutta livenä se ei sykähdyttänyt niin paljon kuin netissä.
T-paidan lisäksi löysin alerekista tuon ruudullisen kauluspaita. En ole varma että olisinko ostanut tämän täysihintaisena mutta -50% alennuslappunen muutti asiat nopsaan.
(Hmm tiedättekö kuinka hankalaa on saada paidasta fiksu kuva?)

Mun uudet parhaat kaverit! Oon niin ilonen että löysin lähes ne the -kengät. Kriteerit näille oli että pitää olla lämpimämmät kuin tennarit ja kevyemmät kuin maiharit. Näissä on aavistuksen kokoset korot. Suomeksi tarkoitan sitä että kantapään "koroke" kaventuu korkomaisesti. Ihanuudet löytyivät Citymarketista.
Ainiin, ostin talvitakinkin, mutta laitan kuvaa sitten kun jossain välissä vaan muistan.
Aamulla otin parit nassukuvat:

Asukuvaa en vaivautunut ottamaan sillä vaatekombo oli vaan farkut ja t-paita. Naamasta mieleen juolahtikin, poden tällä hetkellä pienehkö kulmakarva -kriisiä. Vanhimmat lukijat saattavtkin muistaa että elin pidemmänkin aikaa kulmakarvattomana. Nyt kuitenkin kasvatin takaisin ja välillä tuntuu ettei ne kuuluis mun peilikuvaan. Ehkäpä totun?
Tein tänään myös ruokaa ittelleni:

Kanaa & nuudelia! Vähän jännitti ku aloin tekeen tota kanaa, sillä tein sen erilailla mitä yleensä: Laitoin lihaliemikuution, kun yleensä oon laittanut kanaliemikuution. Jätin "kastikkeen" vesipohjaiseksi, kun yleensä oon tehnyt kastikkeen ruokakermaan. En maustanut tätä currylla vaan teriyakilla. Mutta tästä tuli hyvää, ja sitä jäikin vielä niin voin syödä myöhemmin sitten loput.
Eli, huomenna mulla olis suunnitelmissa toteuttaa se videopostaus jossa kertoisin jotain juttuja ittestäni. Mulle voi laittaa tähän postaukseen ehdotuksia mitä kaikkea kertoisin. Olisi mahtavaa jos tulisi edes joitain juttuja joita te olisitte ehdotelleet. Joten ehdotuksia, mitä kertoisin itsestäni, kiitus.
Palaillaan!

maanantai 26. huhtikuuta 2010
Kosmetiikkaa ja jäätelöä
Eipä tullut viikonloppuna kirjoiteltua, mutta voisin kertoa itse viikonlopusta hiukan. Siivoilin melkopaljon ja otin rennosti, eilen olin taas kuvaamassa ja sen reissun jälkeen nautin ison annoksen mangojäätelöä.
Tänään tuli Oriflamen jutut:

(olisin tietty voinut laittaa kaikki samaan kuvaan mutta kun ei tajunnu.)
1. Kuvassa on virkistävä kasvosuihke, varsin hyödyllinen olettaisin.
2. Kuvasta löytyy taas vartalonkuorinta mömmö.
Viimeisessä kuvassa on taas finnipuikko, josta saattaa tulla mun hyväkin kaveri.
En kuollasenikaan kuinka paljon erilliset tuotteet maksoi, mutta jos nyt oikein muistan niin 15 eurolla kaikki sain. (Olisin toki voinut katsoa lapulta mutta oon laiska.)
Lähdin tänään iha fiilingeis ostaan kaupasta pirkan mansikkajuustokakku, mutta sitä ei ollut joten:

Oli pakko. Oon ikuisesti katkera etten saanut pirkan mansikkajuustokakkua koska se on paljon parempaa kuin Ben & Jerry's ja hintakin on pirkassa kohdallaan toisin kuin tässä.
Kyllä tän voimin sain luettua fysiikan kokeisiin, joitten takia oon suoraan sanottuna psykoosissa. Tämäkin sen takia että fysiikka on mun vahvin aine ja pakko saada hyvä numero. Voivoi kauhee stressikin tästäkin..
Loppuviikon puolella pitäisi se ginasta tilattu bleiserikin tulla, odottelen jo kovasti että saan koittaa sitä, ja katsoa istuuko se ollenkaan..

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
A hero's gonna save me just in time
Heipä hei (pitääkö bloggaus aina aloittaa jollain teennäisellä tervehdyksellä ?)
Mutta siis, ajattelin että kerron huomenna tai sitten perjantaina TET-viikosta paremmin. Nyt aattelin että voisin kirjoittaa vielä mun mielipidettä siitä Herbinan kasvovedestä.
(Aloin miettiin, et vähän turhahkoa laittaa kuva uudestaan ku samasta tuotteesta on kuva pari postausta alempana, nojaa muistin virkistykseksi.)
Täytyy kyl sanoa et hintalaatusuhde on tämän kanssa aivan kohdillaan.Oon huomannu, että multa on lähtenyt ihmeelliset pikkunäpyt naamasta. Nenän punaisuutta se ei poistanut, mutta en sitä niinkään odottanut. BTW jos joku tietää millä/miten/mikä vois auttaa punaiseen nenään 8'D? Okei takaisin aiheeseen. Kasvovesi tuoksuu melko neutraalilta, ehkä hieman imelältä mutta itse oon ainakin siihen tottunut. Kuten kuvasta huomata saattaa tämä on tarkoitettu rasvoittuvalle ja sekaiholle joten tää kuivaa ihoa hieman. Suurta kuivumista ainakaan itse en ole huomannut.Ömmm nyt en keksi tästä mitään muuta mainittavaa.
Kuulin tässä illalla mulle osoitettuna "täytyy mennä tossukauppaan" - äiti
noi sanat kuulosti mun korvissa lähinnäkin taikasanoilta, sillä toi tarkoittaa et porukat kustantaa ainakin puolet kenkien hinnasta.
Ps. Huomenna tulossa mahdollisesti ihkutuspostaus heh.
Mutta siis, ajattelin että kerron huomenna tai sitten perjantaina TET-viikosta paremmin. Nyt aattelin että voisin kirjoittaa vielä mun mielipidettä siitä Herbinan kasvovedestä.
Täytyy kyl sanoa et hintalaatusuhde on tämän kanssa aivan kohdillaan.Oon huomannu, että multa on lähtenyt ihmeelliset pikkunäpyt naamasta. Nenän punaisuutta se ei poistanut, mutta en sitä niinkään odottanut. BTW jos joku tietää millä/miten/mikä vois auttaa punaiseen nenään 8'D? Okei takaisin aiheeseen. Kasvovesi tuoksuu melko neutraalilta, ehkä hieman imelältä mutta itse oon ainakin siihen tottunut. Kuten kuvasta huomata saattaa tämä on tarkoitettu rasvoittuvalle ja sekaiholle joten tää kuivaa ihoa hieman. Suurta kuivumista ainakaan itse en ole huomannut.Ömmm nyt en keksi tästä mitään muuta mainittavaa.
Kuulin tässä illalla mulle osoitettuna "täytyy mennä tossukauppaan" - äiti
noi sanat kuulosti mun korvissa lähinnäkin taikasanoilta, sillä toi tarkoittaa et porukat kustantaa ainakin puolet kenkien hinnasta.
Ps. Huomenna tulossa mahdollisesti ihkutuspostaus heh.
perjantai 9. huhtikuuta 2010
Kiinalaista ja kasvovettä
Reckless love - back to paradise
(en suinkaan ole koukuttanu tätä biisiä)
Käytiin Kaisan kanssa Vammalassa kun Sami kuskasi, koska tihkutteli eikä skootterilla meno oikein kiehtonut.

Tämä modelsownin hopeaglittereyeliner on meinannut lähteä mukaan jo monta kertaa, mutta nyt vasta kiikutin sen kassalle asti. Maksoi 4,95 €
Näin myös seppälässä hopeet kiiltoleggarit (avaruusolioo hehee) oon ennen ajatellu niitä ihan kamalaksi, mutta nyt en tiedä minkä takia ne jotenkin viehätti. Koska oli hieman kiire, niin en niitä kokeillut. Haluaisin ainakin kokeilla niitä 8D aloin miettiin, jos ostaisin ne oliskohan mulla enää kavereita..

Oon jo jonkin aikaa haikaillut kasvoveden perään, sillä aina kun käyn Vammalassa tai muussa vastaavassa unohdan sen. Joskus vuonna käpy mulla on ollut herbinan kasvovettä, ja samaan merkkiin luotan nytkin, maksoi 3,90 €
Sitten käytiin kiinalaisessa syömässä. Itse söin kanaa curry kastikkeessa (ja riisiä, tietty) Voi että se oli niin älyttömän hyvää vaikkakin loppu vaiheessa olin muuttu tultasyökseväksi lohikäärmeeksi koska jonkin verran tulista se oli.
Kaivelin mun pokkarikamerasta jotain aamuisin ottettuja naamakuvia, ja haluan jakaa muutaman teidän kanssa:

Jees, huomenna sitten videoo taikka semmonen 100 faktaa hommeli joita on nyt blogeissa pilvin pimein.

torstai 25. maaliskuuta 2010
Jännittelyä
Tänään oli koulussa taloustietokilpailu, missä koin pärjääväni ihan sillee hyvin. Noh, katsellaanpa sitä sitten joskus. Huomenna saadaan matikan kokeet, pitää myös palauttaa ainevalintakortti ja silleen..
Tänään koulun jälkeen menin äitin kans Vammalaan kyselemään TET-paikkaa. Noh, eihän sitä sieltä irronnut, joten meen äitin työpaikalle eli Marconille, (kumitehdas) viimeistelemään tavaraa.
Vammalassa käytiin vielä ruokaostoksil ja mukaan sieltä tarttui seuraavaa:

UUS PUHDISTUS MÖMMÖ, koska edellinen on aika finito, joten tarpeeseen tuli. Ja sitten vielä enemmän kuin heräteostoksena nappasin Kauneus & terveys lehden kun se oli 3,95 €
Tänään päällä oli seuraavaa:

Paitamekko (?) - Only
Liivi - H&M
Housut - H&M
Panta - Citymarket
Kaulakoru - Glitter
JA SITTEN ASIAAN MIKSI JÄNNITTÄÄ:
Mä saan huomenna ne mun lasit (!!!)
Olin ihan whoot, ku äiti sano että sieltä oli tullu viesti että ne on siellä. Ihan tajuttoman nopeeta toimintaa, tiistaina käytiin ja torstaina ne oli siellä.. Joten huomenna on sitten tulossa kuvia aiheesta..
Samalla kun käydään hakemassa lasit, piipahdan Seppälässä katsastamassa löytyiskö mitään mukaisaa. Lähinnä tarkoitan jotain kivaa pientä asustetta tai kynsilakkaa, sillä en aio ottaa rahaa mukaan kuin 10 euroa.
Illalla on vielä kanttiini vastuu nuokkarilla, ja sieltä pääsen sitten puol ysin jälkeen.
Huomiseen !

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010
Melkein täydellinen sunnuntai
Tänään heräsin yhdeksältä ja olin jo ennen kymmentä tekemässä läksyjä. Puol ykstoista aloin jo leipoa..

Suklaamuffinsseja !
Ohjeen otin vaihteen vuoksi kotsankirjasta ja vähän ohi ohjeen rouhin joukkoon myös suklaata. Omnom tuli hyviä! (Ja näyttikin hyviltä)
Tänään muuten kokeilin sitä Oriflamen hiusnaamioo (tuotteen tarkempaa nimeä en muista, mutta katsokaa paripostausta alempaa), koska hiukset "vähän" kuivahti kun koitin vähän millain laittaisin hiukset Tampere kupliiseen. Mutta asiaan:
Olen todella tyytyväinen, ja rakastuin täysin tähän tuotteeseen. Jättää hiukset ihanan pehmeiksi ja tuoksuvatkit hyvälle. Ei ole tietoakaan ylikuivista hiuksista. Tuote toimii siis näin: Eli tuote toimii eräänlaisena hoitoaineena joka levitetään shamppoolla pestyihin, pyyhekuiviin hiuksiin, ja annetaan vaikuttaa 3 minuuttia ja huuhdellaan pois.
Oletko itse testannut kyseistä tuotetta?
Postausehdotuksia ?
Olen luvannut tehdä jonkin kynsiin liittyvän postauksen, mutta nyt on sattunu kynsille pari äksidenttiä ja ne ovat hieman epäedustavan pituiset.
Eli: postausideoita tulemaan !

lauantai 13. maaliskuuta 2010
Siivoilua ja kosmetiikkapohdintoja
Tänään oon saanu paljon aikaan ! Siivosin mun huoneen ja jaksoin pestä lattiankin koska yleensä vaan imuroin. Sitten laitten pari juttua kivasti:

Eli laitoin mun rusettipannat tohon mun hawaikukkakaula hommeliin, että muistaisin käyttää niitä. Sitten, en tiedä mistä tuli idea laittaa pari kaulakorua roikkumaan tosta sonjan antamasta öttiäisestä, mutta se näyttää vaan kivalta. Kaikki loppuen lopuksi roikkuvat mun peilissä olevista kiinniketapeilla.

(anteeksi "tämä ei ole maha -->) Eli siis ""maha"" on oikeesti vaan housujen vyötärö osuus, koska nostan ni housut aina korkeelle et puntit ei laahais kymmentä metriä perässä. Eli tässä nyt on vaan tämmöne päivä kotona, siivous look.
tnää kattelin nauhalta suomidubbi digimonia ja ah, nauroin kyllä sydämeni pohjasta äänille. Samalla pussitin ja laskin et pussitin 10,50 euron edestä juhuu.
Aloin myös tänään miettimään, että mulle on kehittymässä joku kosmetiikka-addiktio hyvää vauhtia. Ei niinkään meikkien saralla vaan kaikki rasvat, puhdistusjutut ja sen sellaiset. Sitten mietin, mihin tällaisiin kosmetiikka juttuihin olen jo ehtinyt addiktoitua: ensin mun nivean puhdistusgeeli homma, jota ilman en voisi elää koska oon huomannut että se "imaisee" kaiken epämääräisen rasvan pois naamalta. Toisena on varmaan lumenen kuorintavoide, en voisi kuvitella enään saunapäivää jolloin en kuorisi nassua. Sitten lumenen naamarasva, mitä on kulunu talvella ihan kivasti, monet kerrat se on pelastanut kuivat poskipäät. Tänä talvena arvoon arvaamattomaan on noussut oriflamen vartalovoide, joka on pelastanut mun kädet ja kyynerpäät totaalliselta kuivumiselta.
Sitten aloin miettiä, että mitä kosmetiikka tuotteita olen vailla. Tulin siihen tulokseen, että ainakin kasvovesi sekä muutamat kasvonaamiot ei olisi pahitteeksi.
Ensiviikon loppuna meen tampereelle tampere kuplii tapahtumaan, ja päätin että en ostaisi mangaa sieltä (koitan pikku hiljaa vieroittautua, ja ostan vasta traconista sitten) joten voisin käydä ostaan lisää jotain puhdistusgeeliä, ja kasvovettä ja jos löytyy jotain kivoja kasvonaamioita ni niitäkin sitten.
Kirjoittelemisiin !

torstai 11. maaliskuuta 2010
Oriflamen tilaus tuli
Eli mun luokka myy siis oriflamee ja tuli itsekkin tilattua vähän tavaraa:

Eli uus deodorantti, ja hiusnaamio. Hiusnaamion ostin (tai siis äiti osti mulle) ihan vaan kokeillakseni auttaisiko se mun hiusten hieman heikkoon kuntoon laisinkaan. Mun piti kokeilla tota jo tänään, mutta se sitten vähän jäi.. Ehkä huomenna ? Joka tapauksessa aion kertoa miten kävi ja miten vaikutti ja jne, sitten kun muistan kokeilla.

(sori kynnen epäesteettinen olemus)
Sitten vartalovoidetta, mitä tosin käytän pääasiassa käsi rasvana. Tää tuoksuu kyllä ihanalta, makealta omnom. Pakko oli testata kuivumis nopeus, joka oli yhtä nopeaa kuin nykyisessäkin, josta puheen ollen:

.. On melkein tyhjä. Joten oriflamen tilaus tuli hyvään saumaan.
Koulupäivään palaten, mulla oli tänään se esitelmä joka meni melko kohtalaisesti, en sönkänny pahemmin. Vähän turhan monta kertaa tuli sanottua ja silleen, ja noh, noniin ja sitä rataa 8'D Nojaa, sitten näkee mitä siit tuli.
Menempäs tästä rustaileen matikan tehtäviä !

perjantai 5. maaliskuuta 2010
Tampereelta ostettua
En blogannut eilen koska, mun kovalevy lasahti, ja koko kova levy piti tyhjentää. Onneks kuvat oli kovalevyn toisella puolella joten ne säästyivät. Tämä päivä onkin mennyt kaikenlaisia ohjelmia ja musiikkia lataillessa. Voitte vaan kuvitella kuinka paljon ottaa päähän.

Tämän ihana löllö raitapaitulin löysin H&M:ästä ja tarttui mukaan 14,95 € hinnalla. Tää on siittä myös kiva, jos vilu yllättää saa hiat laskettua myös alas.
Arvatkaa kuinka vaikeeta oli saada fiksu kuva mustasta kauluspaidasta ? Mutta jokatapauksessa tämäkin tarttui mukaan H&M:ältä 19,95 €:n hintaan.

Citymarketista ostin uuden kamman maksoi alta kolmen euron ja uuden eyelinerin alle 8 euroa.

Äiti osti mulle uuden kaktuksen puutarhamaailmasta ! *__*

Elon seppälästä pongasin mustan rusettipannan. Aluksi olin ihan rarrarar ku olin ostanu jo turkoosin, mutta kun aloin miettiin hintaa, mikä on vain 3,95 € päätin, että voin ostaa mustankin. Tämä sopii ainakin kaikkien kanssa ! Tampere kupliita varten ostelin sitten tekoripset maksoivat 4,95 € tai euron enemmän en nyt juuri muista.
Että tällaista tällä kertaa.
Anteeksi jos kuvat olivat huonolaatuisia koska olin näemmä tallentanu ne vahingossa gif. muotoon -.- kun se oli photarissa automaatti asetuksena.
Nyt seuraa päivän vittusaatana-osuus jonka saa skipata jollei kiinnosta:
Mua ärsyttää ihan ylipaljon kun mun kovalevy jouduttiin taas tyhjentään. Mulla oli juts ihan sairaan hieno visio uudesta ulkoasusta tänne. Kuitenkaan en pääse nyt sitä tekemään koska:
1. photoshopissa ei oo niit siveltimiä, ja en oo ehtiny latailla niitä.
2. koneella on paljo muutakin tekemistä.
Uudesta ulkoasusta voin kuitenkin kertoa että ainakin valoisampi siitä on tulossa ja siinä tulee olemaan leveämpi tekstikenttä että saa isompia kuvia.
Toiseks asiaks mua ärsyttää ku mun pitää ladata mun musiikki uudestaan. Eli latausohjelma on kokoajan päällä, joka taas lagauttaa konetta. Lisäks mun media player on ihan ruma, koska siinä tulee se albumin kuva, ja en osaa laittaa sitä takas semmoseks mikä se oli ennen koneen lagausta. Sitten pitää ladata fontteja ja kaikkee että vökidgfshgnlksrdz
Konekriisin lisäks mua ei yhtään kiinnostais lähtee huomenna isovanhempien 80-vuotis juhlille. Tiedän, ei isovanhempia enään kauaa ole ja niistä pitäisi nauttia, mutta voin sanoa ettei melkein 16 vuotiasta oikeen kiinnostais istua n. 3½ tuntia jossain juhlapaikassa, missä on ihmisiä paljon eikä ketää juttuseuraan.
Angsti osuus päättyi.
Edellä mainituista syistä saattaa mennä ensiviikonkin puolelle seuraava postaus, mutta katsotaan.
Menempä tästä lakkaileen kynsiä !

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)