torstai 16. joulukuuta 2010

Sini, 7 vuotta


Näitä oli vielä lisääki toisella paperilla mutten jaksanut skannata kun niitä oli vain pari.

Ei mulla muuta

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Joulufiilis tekee tuloaan

Tänään oli tai siis on mukava päivä! Sain nukkua kahdeksaan asti, sillä äiti pystyy heittämää mut kouluun puol kymmeneneks, ihmeellistä kuinka paljon tuntikin vaikuttaa. Tänään olikin vain 3 tunnin päivä, ja olinkin kotona hieman ennen yhtä, joten pääsin kuvailemaan valosalla:




Kauluspaita - H&M, T-paita - Seppälä, Toppi - Ginatricot, Legginssit - Ginatricot, Kaulakoru - Kappahl
Näyttääpä hupaisalta viimeisessä kuvassa kun näyttää että hiukset sojottaisi tosta sivusta fiyy, mutta se on ponnari.

Mulle tuli tänään ensimmäisen kerran kunnon joulufiilis! Ihanaa miettiä, että viikonpäästä tähän aikaan oon joululomalla. Lisäksi nyt mulla kaikki joululahjat, paitsi porukoitten mutta ostan ne varmaan sitte viikonloppuna kun saan palkan.

Postilaatikosta löytyi myös mulle jotain:

Eli tuli tilattua itse itselleni aikaisen joululahjan. Sääli että tän tuottarin jälkeen pitää alkaa odotteleen sitä, että 6. tuottari rantautuu Suomeen. Voisi katsoa yhden jakson kunhan oon ensin hakenut talous -ja vessapaperit koululta.
Taidan mennä siivoileen vielä vähän ennen kuin pitää käydä koululla.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Sairaala läpi viidessä minuutissa



Note to myself: älä ikinä enää lupaa blogissa mitään. Eli suomeks en saanu aikaseks otettua asu kuvaa, tai siis sain mutta näytin harvinaisen mölliltä siinä, univelka näkyy jes.
Oon koittanut vähän siivoilla mun kämppää siten että joulusiivous olis helpompi sittn tehdä. Hämmästelen itsekkin että mitä kaikkea roinaa oon kaappeihin ja laatikoihin sullonut vuoden aikana, löysin lähes kymmenkunta junalippua.. Kaikkea sitä immeisen täytyy säilyttää.
Mulla oli tänään muuten "Tet" tai siis me käytiin kakkosten kanssa Vammalan ammattikoululla, työkkärissä ja Saspessa. Ammattikoululla tuli sellainen fiilis että lukiossa on ihan hiton tylsää, mutta sitten kun alko kattelee minkälaista jengiä siä on.. Tuli hyvä fiilis ku alko ajatteleen, että on fiksumpi kuin jotkut niistä. Kaikista mielenkiintoisimmaksi jutuks nousi ihmeellistä kyllä Saspe, joka on joku terveys ja sosiaalisysteemi. Saatiin oikeen sairaalakierroskin.
Taidanpa mennä jatkamaan siivoamista.

Ps. Katsoiko kukaan muu eilen maikkarilta Tummien perhosten koti -leffan? Täytyy kyllä sanoa että kirja oli huonompi kuin leffa.. Aika creepy kuva jäi kyllä leffastakin.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Kuvailuja





Palaillaan ensi viikolla sitten pärstä kertoimen ja asu kuvien kanssa. Nyt yritän koota itteni ja valmistautua henkisesti kouluviikkoon.

Jedisoturit

Sonja oli meillä nyt viikonlopun, joten siitä johtuen pieni hiljaiselo täällä. Kuitenkin, Sonja tosiaan tuli perjantaina ja Kaisakin tuli meille viime yöksi. Eipä tehty mitään erikosta, oltiin suurinpiirtein linnoituttu yläkertaan, datailtiin, laulettiin singstaria ja katteltiin L-koodia. En ala enempää selittelemään, kuvien vuoro:





Koitan jaksaa raahata itteni ulos kuvaileen, joten illemmalla on sitten mahdollista tulla kuva postausta.