keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Väsynyttä menoa




Kauluspaita - Ginatricot, T-paita - H&M, Legginssit - Ginatricot, Huivi - Kappahl, Kaulakoru - Lindex


Mua on väsyttänyt tänään aivan kamalasti, enkä tiedä miksi, koska nukuin pitkästä aikaa oikeesti hyvin. Tänään oli muuten varsin mukava päivä, sillä koulua oli vaan 3 tuntia ja kotiin tultua ei tarvinnut heti rynniä ulos ottaan kuvia.

Ilta kuluukin "mukavasti" terveystiedon lukuläksyjen ja siivouksen parissa.

Ps. Mulla on ollu pari päivää armoton Crashdïet putki. Tätä biisiä oon varsinkin jumitellu:

Crasdïet - Chemical

tiistai 7. joulukuuta 2010

Koulukuvat tuli

Maanantaita Tiistaita kaikille! Tiedättekös kuinka hirveältä tuntuu kun käteisvarat näyttää lähes nollaa? Vaikka en ole menossa ennen joulua minnekään, ja lahjatkin on enää paria juttua vaille juttua hankkimatta ja tilipäivä siintää jo, mutta silti.

Asiaan, jaksoin tänään heti koulun jälkee rahtautua ulos ottamaan kuvia kun oli vielä hieman valoisaa:



Ulkona kuvaamisen miinus talvisin: naama vetää punaiseksi

Tunika - Mic Mac, Paita - H&M, Huivi - H&M, Legginssit - Ginatricot, Pöllökaulakoru - Seppälä

Lisäksi leikkasin vähän etuhiuksia eilen, joten tästä eteenpäin saattaa silmätkin näkyä kuvissa.

Saatiin muuten koulukuvat:


Onnellisia ne, jotka onnistuvat yksityiskuvissaan, mulla ne menee jotenkin aina yhtä huonosti. Tänä vuonna mun hymy on muuttunut irvistykseksi ja etuhiuksia vaivaa joku. Kaverikuva taas näyttää jotenkin keskeneräiseltä. Ens vuonna sitten paremmin!

Ps. iskällä on joku pakkomielle tehdä musta matemaatikko, se sai kauheen kohtauksen kun sanoin että vaihdan ehkä pitkältä matikalta lyhyeen.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Jouluostoksilla

Heippa kaikille! Tänään olin porukoitten kanssa Tampereella ja sain ostettua lähes kaikki joululahjat. Ostamatta jäi enää porukoitten lahja ja pari muuta juttua. Kohta kuitenkin on lähes kaikki kun lähtee tilaus cdonille.

Itselleni ostin vain hiuslakan, hiusvärin, meikkivoiteen ja tuli mukaan napattua tämä hiusnaamiokin. Vanha oriflamen hiusnaamio alkaa olla finaalissa joten halusin uuden ja tämä oli melko halpa ja tuoksu oli hyvä! Lupaan raportoida miten tämä tehoaa tai on tehoamatta kunhan oon parit kerrat testaillut.

Tänään ku tultiin kotiin koitin ottaa jotain fiksuja kuvia mutta tulos oli vain tämä:

On surkeeta ottaa sisällä salamalla kuvia, koitan kyllä huomenna raahata laiskan perseeni ulos ja ottaa jotain fiksuja kuvia sikäli lunta ei tule aivan kamalasti.

Tänään ilta jatkuu vielä polttomerkityn läpiluvussa, jotta saisin pongattua tyhmät virheet sieltä. Iltaan kuluu vielä kuorosota ja yks sotaleffa.
Palaillaan toivon mukaan huomenna kuvien kanssa.

Ps. Pakko hehkuttaa sitä että osaan piirtää mallista aarnikotkan!

perjantai 3. joulukuuta 2010

Mukava päivä

Perjantaita kaikille ! Mulla on yllättävän paljon juttuja kerrottavana ottaen huomioon että edellisestä merkinnästä on vain pari päivää. Tästä syystä on pitkästä aikaa varmaankin tulossa enemmän tekstiä kuin kuvia.

Niin ne kokeitten palautukset, joista panikoin tännekin liian monta kertaa.. Kävi tosiaan niin että matikka meni uusiin kun siitä tuli 4+, noh ensi kerraksi vois vaikka harjotella. Fysiikan kakkoskurssi kokeesta tuli 6- joka on mielestä ni melkein ok numero. Loppuihin olinkin ihan tyytyväinen: englannista 6, josta saan kuitenkin 7 jaksotodistukseen, äikän aineesta tuli 8- ja bilsan kokeesta 8+. Matikan uusinta ei ota edes päähän, sillä vaikka olisin päässytkin läpi jollain vitosella, luultavasti olisin pyytänyt siitä nelosen ja joka tapauksessa uusinut. Onneksi uusinnat ovat vasta ensivuoden puolella joten koko asian voi hetkeksi siirtää sivuun.

Toinen asia joka osoittautui onneksi kivaksi jutuksi, oli yhden tutun YO -juhlat. Oli mukavaa huomata että poikien kanssa oli yhtä helppoa puhua leffoista, koulusta ja kaikesta muusta shaissesta kuin tyttöjen kanssa vaatteista ja telkkarisarjoista. Lisäksi siellä oli hyviä keksejä!

Tähän väliin laitan asu kuvat parilta päivältä. Ylemmässä kuvassa mulla on tänään olleet vaatteet, tai paremminkin Yo –juhlissa olleet vaatteet ja alemmassa, torstai tai keskiviikon vaatteet en muista :'D

Housut - H&M, Bleiseri - Seppälä, Huivi - Kappahl, Kaulakoru - Glitter

Legginssit - Ginatricot, Mekko - Veromoda, Huivi - Veromoda, T-paita - Seppälä

Jos vielä vähän tämän pidennetyn viikonlopun suunnitelmia raottaisi niin huomenna pysyttelen kotona, nukun hyvät yöunet ja sitten siivoilen. Sunnuntaina me lähdetään jouluostoksille Tampereelle, ja noh, itsenäisyyspäivä kuluu varmaankin vaan kotona löhöilleessä Tuntematonta sotilasta ja linnanjuhlia katsellen.

Hauskaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Nostalgiahetki

Heippa kaikille! Pakko sanoa että nyt jännittää huominen palautepäivä! Vaikka oon hokenut ittelleni ja oon jo henkisesti valmistautunut että joudun uusiin matikankokeen, mutta tiedän, että mulla on aivan minimaalinen mahdollisuus päästä kaikista läpi.. Noh huomenna se sitten selviää.

Tänään pääsin jo puol yks, kotiin tosin tulin kahden jälkeen kun äiti tuli hakemaan. Kotiin tultua lähdin kuvaileen ulos heti, kun oli vielä vähän valoisaa:



Jees, koitan tässä lähipäivinä pukeutua jotenkin fiksusti että saisin asu kuvaa tännekkin, mutta saa sitten nähdä.

Äiti oli jokin aika ostanut mulle aika söpön joulukalenterin:

Saavutin aamulla lähes nirvanan kun avasin ekan luukun, se suklaa oli saman makuista kuin lapsena, eli aivan tajuttoman hyvää! On sattunut parina vuonna niin, että mulle on sattunut huono joulukalenteri, jonka suklaa on ei-niin-hyvää. Oli kyllä niin nostalginen hetki kun tajusin että suklaa on saman makuista kuin 8 vuotta sitten. Tässä alkaa tuntea itsensä jo melkein vanhaksi :'D

Mutta hauskaa joulukuun alkua kaikille!