Näytetään tekstit, joissa on tunniste isoskoulutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste isoskoulutus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. toukokuuta 2010

+ 28

Hanoi Rocks - Fashion


Helou, kotiuduin tänään IK leiriltä. Leiritunnelmista ihan vaan sen verran että hauskaa oli. Mitään tarkempia juttuja en nyt jaksa (heeh) kertoa nyt jos joku teistä ei välttämättä halua ?
Tai voisin sittenkin kertoa yhden asian: pidin raamiksen ! Mikä kesti melkein sen 45 minuuttia, oon oikeesti ylpee ittestäni. Aihe vaan ei oikein vaan palvellut mun ideamaailmaa, sillä aihe oli usko.. No jaa nyt on se raamis kuitenkin pidetty.



Tänään oli oikeasti lämmin (suorastaan kuuma) päivä ! Kotiin päästyä melkeinpä järkytyin kun oli niin kuuma, koska leirikselle kävi tuuli ja sielä oli viileämpi.

Fiksuna tyttönä roudasin etupihalle löhöilykamoja eli pyyhkeen, limppaa, mp3, jäätelöö sekä kameran, ja päätin ottaa loppupäivän rennosti !



Huomiseksikin on luvattu tappokuumaa joten huomenna aion mennä kärtsäämään itteeni aurinkoon. Pitää koittaa saada nyt edes jotain pohjaväriä ennen kuin rantakausi oikeasti starttaa.
Nauttikaa tekin lämmöstä !
Ps. uusi lukija

tiistai 11. toukokuuta 2010

Sweet sixteen

Mötley Crue - Saints of Los Angeles



Heipsan ! Tänään on mun synttärit, jota olen nyt vietellyt melko koruttomasti englanninkirjan kanssa.
Koulussa sain Kaisalta synttärilahjan:


Niittipantoja ! Oon Kaisalle valitellutkin että yhyy tää on venähtäny jne. Joten toive on kuultu.


Rasvaa, ja paljon ! Tuoksuu hyvältä *__* eli ei enää ylikuivia jalkoja !
Lisäksi sain maailman ihanimman kortin.



Kotona Sami (oonkohan koskaa sanonut että Sami on mun isoveli?) odottelikin jo ruusun kanssa. Reaktio tähänkin oli vaan aww kun nää oli jotenkin niin sulosia.


Leikkasin tänään mun emolirpakkeen pois ! Nyt on vaan yli pität etuhiukset, mitä mahdollisesti joskus vielä lyhennän, jos jaksaisin. En tiedä enään lyhentämisestä kun näytän näilläki pallokalalta. Anteeksi lagi naama, hieman nopeesti otettu kuva vain.

Huomenna suunta on taas leirikselle IK leirille, jossa tällä kertaan saadaan varmaankin tietää kesän leirit millä oon isosena. Joudun myös varmaankin pitämään raamiksen voih. Mutta kotiudun perjantai iltapäivällä. Eli silloin sitten leiritunnelmia.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Tuli keskisormea näyttäen ruma ankanpoikanen

Chisu - Sama nainen



Ookei nyt oon vähän laiskotellut ja ollut leirillä ja senkin jälkeen laiskooti. Mutta siis:

Tetistä sen verran että nypin 3 päivää erillaisia kumimönttejä ja 4. päivänä kasasin "kouria" mihin napsautettiin metalli nipsu kiinni ja ruuvvattiin 3 ruuvilla semmone muoviklisu siihen kiinni.

Perjantaina lähdettiin sitten IK-leirille. Aluks vähän kauhistutti että kenen kanssa me mennään Kaisan kans samaan huoneeseen, mutta onneks sitten saatiin ihan mukava seura. Leirillä harjoteltiin mm. hartauksien sekä iltaohjelmien pitämistä, ja nyt osataan nostaa/laskea lippu kovassa tuulessa ja räntäsateessa. Tällä kertaa saatiin jo porukkaan jonkinlainen yhteis henkikin jes.
Hauskaa oli ja kaiken näköistä insideläppää tuli. Paras oli ehkä se ku viimisenä ehtoona puhuttii huoneessa kaikkia kummitusjuttuja ja muita kauhujuttuja ja sitten yks yövahdeista tuli avaa oven "SHH" ite hyppäsin varmaan kaksmetrii ilmaa ja kiljasin, ja loppuen lopuks koko huone alko nauramaan.
Nyt pari kolme kuvaa mitkä tuli räpsästyä leirillä.




Tänään saatiin koulussa kahdet kokeet, äikän koko kieliopin koe josta sain 8+ ja olin ihan sairaan yllättynyt kun odotin 6-7. Sitten saatiin maantiedon kokeet mistä sain 9, olin kyl niin huojentunut, onpahan sitte varma ysi päättärissä.


Panta - Seppälä
Toppi - JC
Neuleliivi - H&M
Legginssit- Seppälä

Tänään mulla on kokoajan ollut semmone fiilis et tästä viikosta tulee pitkä, vaikka on uus jakso mikä on vielä helppokin. Tosin se tunne voi johtua siittä että mulla on sekä univelkaa että flunssa (thänks lipunnosto/lasku harkat räntäsateesa) Mutta toivottavasti en pahemmin tuu kipeäksi.
Ps. Seuraavasta tunnetila kuvasarjasta puuttuu enään yksi kuva niin että ehkä saan senkin sitten joskus tulemaan.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Hopeaa ja paljetteja, kiitos

Tänään mulla tuli tetissä tunnit täyteen jo 12:00. Lähdettiin käymään sit äitin kanssa Huittisissa, mutta en löytänyt sitä mistä puhuin eilen (ihkutusjuttu siis) Joten soitto Samille et tarviin kuskin Vammalaan. No sieltä sitten löytyi sitten sen mitä olin etsinyt:


Eli noi superihanat vähän överit hopeat kiiltolegginsit ! Oon ite ihan rakastunu näihin, mutta kaikki muut ei tykkää näistä, esim porukat jotka ottivat leggarit vastaan näin "ihan hirveet" "et taatusti mee ulos noissa" Nojaa mitä niiden kommenteista. Maksoivat 17,95 €
(sori shortsit)



No tulipas loistava esittely kuva, anygays: paljettiliivi ! Tästä nyt ei nä mutta se roikkuu kivan paljon koska on L kokoinen. Täydellinen heräteostos vailla vertaa, ja vieläpä alerekistä hintaan 10 euroa.

Piti myös katsoo jotkut halppis kengät mutta en löytäny mitään kivoja mis olis ollu 39 kokoa.. Pitää joskus kinuta kyyti tai raha junaan että vois käydä Tampereella ostaa jotkut kengät.

Kaisan kanssa käytiin äsken kuvailemassa hieman ulkosalla:





Tosiaan, huomenna ei tarvitse herätä aamulla aikasin tai lähteä minnekkään aamusella, joten voisin kirjoittaa aamupäivällä tetistä.
Illalla alkaakin sitten viikonlopun pituinen IK leiri, joten siittä sitten juttua sunnuntaina.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

When you're my favorite kiss?

Hupsista, on jääny kirjottelu.. Loistava huono selitys tähän on se että tet-viikko oli melko raskas ja iltaisin oli menoa ja kun pääsi koneelle oli jo ihan semmonen bleeh - olo. Te toki sitten uskotte tämän 8)

Jos vielä jotain tet-viikosta pitäisi sanoa, niin kyllä se melkein parani loppua kohden, ja sitten perjantai oli ihan siedettävä, kun olin tiimarissa huikeat 3½ tuntia.
Samaisena päivänä kävin vähän joulu ostoksillakin, mutta siitäpä ei enempää.

Eilenkään en saanut mitään aikaseksi kun oli isoskoulutusta. Nyt oli kyllä huomattavasti hauskempaa kuin edellisellä kerralla, pelattiin semmosta mukavaa kortti juttua ja jutut pysyivät aika asiallisina.

Viikkoon vielä palaten:

Itken näitä. Ihan lyhyet, koska halkeilivat tetissä vaikka kuinka paljon, ja kotona piti leikata siedettävän muotosiksi, ni yyh. Mutta eiköhän tää tästä. tällaiset kynnet olivat loppuviikon, mitään hienompaa en jaksanut tehdä koska lakka kuluisi pois kuitenkin.


Anteeksi huono havainnollistava kuva mutta kuitenkin. Lakkasin tossa aamusella jotku itsenäisyyspäivä kynnet puolivahingossa heh. Sitten koitan havainnollistaa glitter eyelineria ja mustaa kajalia mitkä ostin viime viikolla seppälästä.

Oh shit tulipa sekava merkintä ku piti kertoo niin monesta asiasta. No mutta, ensi kerralla sitten selkeämpää postausta.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Child prey

Tähän alkuun muutamia tosiasioita: mä en jaksais millään kirjottaa tätä merkintää nyt, koska oon väsyny ku koko päivän mennyt sinne tänne, eli syyttäkää väsymystä jos tän merkinnän teksti on epäjohdonmukaista.
Mutta asiaan:

Tänään oli kirjavinkkauksen SM kisat, ja osallistuttii ilmasutaidosta siihe, ja väännettii sinne esitys parissa viikossa. Esitys meni ihan jees, ja en feilannu muuta kuin kerran, kun sanoin 2 sanaa toisin päin ku ne olisi ollut.

Sitten vinkkauksen jälkeen käveltiin nuokkarille isoskoulutukseen, ja täytyy sanoa että oli vähän kuolettavan tylsää, paitsi undulaatti leikki pelasti päivän jei.

Eilen kaisa oli meillä yötä ja me vähän innostuttii meikkaa ja laittaa hiuksia ja tässä nytten todella edustavia kuvia:



Viime viikon torstaita kommentoiden: Skavabölen pojat leffa oli hyvä, mutta olisi mennyt oikeasti kauhuleffasta, jotenkin ahdistava ja psykedeelinen. Ja nyt pitää hehkuttaa että sielä leffateatteris oli mun ja kaisan lisäks vaan2 muuta ihmistä.

Jeii aamulla oli lunta, se kyläkin suli suurimmaks osaks päivällä. Aamulla kuitenkin olin ulkona kameran kanssa ja kun kotipihasta ei löytyny mitää kuvattaa päätin kuvailla Rucaa





Huomenna yritän saada aikaan johdonmukaisemman postauksen.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

punainen kuu

Eli, olin tän viikonlopun Leiriksellä ekalla isoskoulutusleirillä. Täytyy sanoa että hauskaa oli.

Perjantaina leiri alko puol kuudelta. Aluksi kun istuttiin odottelemassa muita oli vähän semmonen olo, että tuleekohan tästä mitään tällä porukalla. Mutta sitten siinä illan aikana tutustu pariin jotka vaikuttivat ihan OK tyypeiltä.

Lauantai oli aika mielenkiintonen 8'D Meinasin torkahtaa oppitunnille, mutta ei se kai olis paljoa haitannutkaan. Lauantaina tuntu siltä että oltii joka välissä syömässä ja siitä tulikin sitten yleinen vitsi. Illalla oli varsin hupaisaa ku mietittiin minkä värinen kuu oli, keltanen vai oranssi, sitten Tero(?) totes pokkana että punanen, ja siit sitten tuli aika inside juttu.

Sunnuntai aamupäivä menikin aika lailla siivotessa ja syödessä. JA sitten lähdettiin kotiin.


Otin kuvan meiän huoneesta aamulla ku lagailin lattialla, jännää eikö?

Kauheasti en kertoillut koska monet asiat olivat aika inside juttua, esimerkkinä punainen kuu, mikä nauratti aika paljon.


Ajettiin sitten Vammalan keskustan kautta ja poikkesin Ärrälle ostaa mangaa ja limsaa. Naruto 20, ja the Gentlemen's alliance cross 2

Oon unohtanut esitellä tän paidan. Tein tän kässässä ja tykkäilen. Pitäis ostaa jokin leveäsankainen (onks ees sana) toppi alle. Koska kaikki alkaa pohtimaan mitä distorted daytime tarkoittaa niin kerron: vääristynyt päiväsaikaan, tai jotain riippuu miten kääntää. Periaatteessa idea on se, että se on gazeton biisin nimi, minkä nimi on hienon näköinen kirjoitettuna, ja merkityskin ihan jees.

Huomenna postausta mikäli jaksan.