torstai 9. kesäkuuta 2011

Sponttaanisti Tampereella

Bon Jovi - It's My Life


Eli tossa toissa illalla kymmenen jälkeen sovittiin Iidan kanssa että huomenna mennää Tampereelle seuraavana päivänä. Kaisa oli mukava ja heitti mut junalle yhdeksitoista.Vaikka tarkoitus oli tulla lähinnä hengaileen, niin melko shoppailupainotteista meno oli. Lämpöä riitti ja näytin tosi nuutuneelta vaikka oltiin oltu Tampereella vasta pari tuntia. Kun olin lähdössä kotia kohti kuulutettiin että junan lähtemisaika on muuttunut 7 minuutilla. Mut valtasi tuskan hiki, sillä junassa oli tuskaisen kuuma, viihdytin itteeni kuvaamalla asemaa junan todella likaisen ikkunan läpi. Loppuen lopuksi juna lähti varttin myöhässä.

Vaikka aika kuluikin melko lailla shoppaillen, en ostanut kuin pari juttua:
Molemmat rätit ovat Gina tricotista.

Olin tosi ylpee ittestäni kun lähdin Tampereelle, vaikkakaan porukat eivät olleet tästä kovin mielestään. Olisin voinut oikeasti perustella mun lähdön porukoille jotakuinkin Bon Jovin It's my life -biisillä.

Julkaisen myöhemmin tänään kuvapostauksen, sillä oltii Kaisan kans photoshoottailees tänään.

Ps. Heitin tänään arvonnan palkinnot postiin, mun alkuviikko on vähän liukuva käsite.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti