tiistai 31. tammikuuta 2012

Helpotus

Crazy Lixx - Death Row

Ah nyt on selvitty koeviikosta kunniallisesti (...tai vähemmän kunniallisesti), noh sen näkee sitten palautepäivänä. Rakastan tätä koeviikon jälkeistä tunnetta, stressi tippuu pilvistä maan tasalle ja tuntuu siltä että kaikki nollaantuisi koulun osalta. Tosin tämä loistokas fiilis karisee kun aletaan saamaan kokeita takaisin.
Tänään oli liian kylmä mennä kuvaileen yhtikäs mitään ulos. Onneksi valo riittää kuvaamaan myös sisällä pienillä kikkailuilla tosin. Oon näin teknillisesti tosi tyytyväinen noihin naamakuviin! En varsinaisesti tiedä miksi olen niihin näinkin tyytyväinen, mutta rajaus onnistui ja ovatpa nuo melko teräviäkin. Lupaan, ettette näe näitä housuja hetkeen blogissa, on tullut ylikäytettyä näin koeviikolla niitä, mutta ne on niin hyvän "kokeentekohousut", saan väännellä jalkojani ninja-asentoihin eikä ala ahdistamaan.

Oon ihan fiiliksissä siitä että pääsen tänään pitkästä aikaa ryhmäliikuntatunneille, laitoin hiuksetkin ponnarille (on suhteellisen säälittävä näky) Huomenna saan sitten tuskastella kun joka lihas on kipeä ja jalat huutaa armoa rappusissa, mutta ainakin näin etukäteen ajateltuna, oon kaivannu sitä. Vähän kirpaisee maksaa se 30 euroo, kun mun rahatilanne on hivenen heikohko just nyt, mutta onneksi on palkkapäivä ensikuun loppupuolella.

Huomisen pyhitän siivoamiselle ja työnteolle kun mulla on vapaa päivä koulusta, koitan myös kuvailla kuvapostauksen kuvia huomenna, palaillaan!

maanantai 30. tammikuuta 2012

Pyykkiä ja lukkareita

Koeviikko vetelee viimeisiään ja mä panttaan viimeiseen kokeeseen lukua...
Olin tänään toimelias ja pesin pyykkiä ja tajusin kuinka aavemmaista on, kun naru on täynnä pelkkiä valkoisia vaatteita:
Rakeisuus tuo aavemmaista potkua tähän kuvaan, eiks je?

Tänään katselin ainevalintalappusta ja tarkastelin tulevaa lukkariani.. Toivon todella, että kolmosella kiitän kun oon jaksanut istua perse puuduksissa tunneilla puoli yhdeksästä neljäänkin asti:
Pakko intoilla tämänkin blogin puolella siitä, että huomenna aloittelen varovaisesti kevään jumppakautta! Jäin kilon alle mun tavoitteesta, mutta ajattelin silti mennä ryhmäliikuntatunneille 1 tai 2 kertaa viikossa, sillä ajattelen että siitä tuskin on suurempaa harmia mun painon osalta. Jos joku haluaa seurailla mun kuntoilua, niin klikkailee itsensä Everydayhin, johon löytyy linkki tuosta sivusta!

Nyt meen katsomaan L-koodin jakson loppuun jonka jälkeen pitänee syventyä bilsaan...
Ps. Uusia lukijoita, kiitos!

perjantai 27. tammikuuta 2012

Mitä onni on?

Moikka taas! Koeviikko kyllä tappaa aika hyvin bloggausinnon ja kiinnostuksen kaikkeen muuhunkin suht tehokkaasti. Nyt ajattelin kirjoitella siitä, mitä onni on ja mistä mä tuun
onnelliseksi. Tää aihe tuli mieleen eilisestä, kun menin täysin lukkoon psykologilla kun se kysyi mikä tekee mut onnelliseksi ja sain soperrettua vastaukses sen perinteisen rimpsun: kaverit, perhe jne. Aloin kuitenkin pohtia asiaa myös kotosalla ja löysin pitkän listan asioita jotka tekevät mut onnelliseksi.
Onni on musta aika lavea käsite ja en oikein erota onnellisuuden tunnetta ilahtumisesta, onnistumisen tunteesta enkä aina silkasta ylpeydestäkään. Toisaalta, on ihan hyvä, että onni on mulle lavea käsite, sillä kun onni tarkoittaa montaa asiaa, niin voin olla onnellinen edes hetken lähes joka päivä.

Muistan kun yläasteella onni vaikutti olevan ainakin mulle todella suppea käsite ja kuvittelin, etten voisi olla oikeasti todella onnellinen ilman että seurustelisin ja muutenkin asiat sujuisivat siten kuin itse olisin suunnitellut. Nykyisin onni tarkoittaa mulle sitä, että saan olla sellainen kun haluan olla ja mut hyväksytään ainakin suurin piirtein. Tietty on niitä pieniä asioita, jotka tekevät erityisen onnellisiksi, mutta koen olevani perus onnellinen ilman mitään erityisiä asioitakin.

Mitä sitten ovat ne pienet asiat, jotka tekevät minut onnellisiksi?
Kliseet ensin: perhe ja kaverit - ei siitä mihinkään pääse, että muut ihmiset tekevät mut onnelliseksi. Tällä hetkellä oon todella tyytyväinen mun kaverisuhteisiin, sillä minulla on juuri nyt sellaisia kavereita joita tarvitsen, sellaisia joiden kanssa voin puhua mitä tahansa. Kaveripiirini on melko laaja, ja muutamat todella hyvät kaverit (vihaan sanaa ystävä) asuvat muilla paikkakunnilla kuin itse. Laajuudella tarkoitin kuitenkin lähinnä sitä, että kaverini ovat melko erilaisia kuin minä, mutta olen miettinyt että luultavasti inhoisin sellaista ihmistä jolla on samanlainen luonne kuin mulla.
Kaikki asiat eivät tuo aina onnellisuutta vaikka joskus olisivatkin sen tuoneet. Tällaisia asioita mulle on raha, valokuvaus, musiikki, ruoka, koulu, kevät, kirjoittaminen, piirtäminen jne. Kaikki edellä mainituista voi kuitenkin aiheuttaa myös tietynlaista toivottomuutta: rahan kanssa se, jos sitä ei ole, luovissa jutuissa kohtaan usein luomisen tuskan ja turhautumisen. Oikeastaan kaikki joka tuo minulle onnellisuuden tunteen aiheuttaa minulle myös harmaita hiuksia ainakin silloin tällöin.

Tässäpä pieni katsaus siihen, mitä onni on mulle. Mitkä asiat tekevät teidät onnellisiksi?

tiistai 24. tammikuuta 2012

Kohti koeviikkoa


Voi että olen niin iloinen, että koeviikko alkaa! - Joo en. Motivaatio uiskentelee pohjamudissa vaihteen vuoksi, eivätkä tämän koeviikon aineet ole lähellä mun sydäntä. En juuri välitä uskonnostakaan, vaikka sen aion kirjoittaa syksyllä ja tämä kurssi oli ihan mielenkiintoinenkin. Lisäksi koeviikon lopussa siintää vuoden neljäs jakso, joka näin omasta mielestäni on yhtä aikaa vuoden kivoin ja rankin jakso: 36 viikkotuntia, mutta siinä on opoo, pari kivaa äikän kurssia, kuvista ja historiaa, mutta myös englantia ja ruotsia.

Tuntuu myös siltä että pukeutumisen osalta inspiraatio on täysin kateissa, mutta osa syyllinen voi olla talvi. Ihan lämpimyys-syistä olen jättänyt hameet pois pukeutumisestani, mutta toisaalta nyt mulla on menossa jokin yksinkertainen pukeutuminen kausi ja tykkäänkin hillua housut + huppari/kauluspaita -kombossa, mutta eiköhän kevään saapuessa tule pakonomainen halu laittaa hame jälleen päälle.

Halusin kuvata mun koeviikkoon valmistautumiseväät! En tiedä mikä ihme siinäkin on, että kun lukee on syötävä koko ajan! Koitin vaihtaa mun perinteiset eväät (sipsit, karkit, limppa) vähän terveellisempään. En kyllä lähte sanomaan että keksit ja suklaa olisivat terveellisiä, mutta näistä ei tule niin nopsaan huonoa oloa.

Nyt mulla on kuitenkin edessäni 200 sivua uskontoa, joten miepä menen tästä lukemaan, että saisin sen alueen jota kuinkin luettua!
Hauskaa viikonalkua kaikille ja palaillaan taas!


sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Uudet tuulet

Alun perin ajattelin tekeväni tämän vasta kun täytän 18. Sitten ajattelin tekeväni tämän kun kuu vaihtuu. Nyt kuitenkin tein sen jo nyt.

Eli vaihdoin blogin nimen ja sen myötä ulkoasunkin, osoitetta en jaksanut vaihtaa - turhaa säätämistä ja onpahan jotain muistuttamassa entisestä. Mua kalvo koko viime vuoden se, että blogin nimi kuulostaa 13 -vuotiaan angstiblogilta. Toisaalta Closed Mind kuvasti mua, mutta aikansa kutakin! Ajattelin tehdä tämän ennen kuin muutan mieleni. Blogin sisältö ei tule kuitenkaan muuttumaan, mutta koitan saada postausten laadun paremmaksi.

Mielipiteitään tästä muutoksesta saa esittää, palaillaan taas!