perjantai 18. toukokuuta 2012

Töyhtöhyyppä Tampereella

Lähdin sitten aamulla kohti Tamperetta, vaikka käväisikin mielessä, että olisin jättänyt menemättä. Onneksi en jättänyt menemättä, vaikka jossain asioissa epätodennäköisyys olikin kanssani. Joka tapauksessa oon tyytyväinen ostoksiini:
Lähdin hakemaan punaisia Converseja, mutta tulikin ostettua monen mutkan jälkeen valkoiset. Ensinnäkin en löytänyt punaisia consseja. Noh ajattelin sitten, että ihan hyvin pärjään näillä vanhoilla vuoden ja astelin sitten skopunkteniin ja kelasit et ostan parit basic tennarit. Kauhistuin että ne tuntuivat älyttömän tönköiltä jalassa ja kelasin et "ei hitto, tarviin Converset" Sitten käppäilin toiseen kauppaan ja kun mikään räikee väri ei sytyttänyt niin päädyin valkoisiin. Jos totta puhun, en muista koska viimeksi kenkien ostaminen olisi ollut näin hiton vaikeaa!

H&M:stä mukaan tarttui huppu t-paitajuttu. Voitte vaan kuvitella mikä oli mun reaktio, kun kävelin Tampereen uusiutuneeseen H&M:n! Kesti varmaan 10 minuuttia löytää sovituskopit, hyvä minä!

Puolivahingossa ostin housutkin Gina Tricotista. Sattumalta löysin 24-kokoiset housut, jotka on yleensä loppu tai sitten en vaan jaksa tonkia. Aattelin sitten mennä ajankulun vuoksi kokeilemaan ja taisin vähän rakastuakin näihin! On niin harvinaista, että löydän näin sopivan kokoiset housut.
Reissulta tarttui mukaan myös alusvaatteita & saippuaa. Nyt on vähän rahaton olo, mutta lyhenipä hankintalista edes vähän.

Ps. Virittelin tuohon sivuun kyselyn, arvostaisin jos vastaisitte :)

torstai 17. toukokuuta 2012

Haastetta kehiin

"Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their "tagger" and post it on their blog. Then, choose 11 new people to tag and link them in your post. Create 11 new questions for the people you tag to answer. Do not tag back to the person who has already tagged you."
Sain haasteen Yellowisyellow:lta, kiitos!

1. Jos sinun pitäisi päättää miksi eläimeksi syntyisit seuraavassa elämässä, mikä se olisi?
- Ehdottomasti kettu! Kettu on mun ehdottomasti yksi lemppari eläin ja mulla on nyt vähän suunnitteilla kettutatuointi, mutta saa nähdä toteutanko sitä ikinä.

2. Mainitse muutamia nimiä, jotka voisit kuvitella vaikka lapsellesi?
- En kyllä halua lapsia, mutta tykkään tosi paljon tyttöjen nimistä Heini ja Paula. Pojan nimistä Vili on mun suosikki.

3. Harrastuksia, joita olisit halunnut aloittaa?
- Olisin halunnut alottaa joskus taekwondon tai koripallon.. Jälkimmäiseen mulla ei oo pituutta ja oon vähän katkera.

4. Paras elämäsi vuosi ja miksi?
- Kaikissa karuudessaan ja noloudessaan 2008. Silloin sain jonkin verran uusia kavereita ja kyseisenä uotena tapahtui todella paljon kaikkea kivaa. Muutenkin vuosi muutti mun elämän monella tapaa.

5. Entä pahin?
- Viime vuosi oli henkisesti todella raskas, vaikka viime vuoteen mahtui myös paljon mahtavia ihmisiä ja asioita. Raskaan viime vuodesta teki alkukeväästä puhjennut pakko-oirehäiriö, jonka saan toivon mukaan selätettyä tänä vuonna. Osittain pakko-oirehäiriön seurauksena tuli käytyä todella syvällä, mutta sieltä on nyt noustu.

6. Paras popitusbiisi tällä hetkellä?
- Anssi Kelan 1972 on ollut kovassa kuuntelussa nyt viikon ajan!

7. Asioita joita häpeät?
- Viime lauantaisen baarireissun lisäksi en taida hävetä juuri mitään yleisellä tasolla.

8. Mieleenpainuvin muisto yläasteesta?
- En ikinä unohda sitä kun saatiin meidän luokanvalvoja itkemään, kun ei oltu tyytyväisiä siihen miten se kohteli meitä ja ihan aiheesta tämä tuokio tuli. Siitä lähtien fiilis oli parempi eli oli ihan aiheellinen juttutuokio

9. Jokin asia, josta et koskaan voisi kuvitella pitäväsi?
- Hernekeitto.. hrr

10. Jos saisit nyt valita yhden asian minkä saisit ilmaiseksi, mikä se olisi?
- Uusi kamera! Tosi hyvä sellainen

11. Mitä ajattelet juuri nyt?
- Pitäis mennä suihkuun ja laittaa pyykit kuivuun.

Huomenna meikä ottaa suunnaksi Tampereen, kun lähden muutamaksi tunniksi kierteleen kaupungille.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Se on täällä taas!

Tiistai-iltaa kaikille!
Täytyy myöntää, että kevätväsymys painaa pahasti päälle. Oon koittanut tässä koko illan väsätä englannin tiivistelmää, mutta enpä ole saanut juuri mitään aikaiseksi. Noh, onneksi on enää huomenna koulua ja sitten on 4 päivää vapaata (...jotka tosin kuluu melko koululäheisissä merkeissä)
Eilen multa toivottiin asupostausta ja tässäpä se tulee:




Täytyy myöntää, että mulla on ollut ikävä rikottuja sukkahousuja! Rikoin nämä tosin vasta koulussa, kun turhauduin matikan tunnilla, mutta joka tapauksessa.

Kevätväsymyksen lisäksi jokakeväinen vaatekriisikin on saapunut! Olisin vaihteeksi valmis uusimaan vaatekaappini sisällön lähes kokonaan. Oon selaillu nyt jonkin aikaa lookbookkia ja etsinyt grunge, rock ja hippi -henkisiä juttuja. Lisäksi oon kyyläilly nettikaupoista tosi himmeitä vaatteita.. En oikeesti uskalla lähtee kaupoillekka enää, tiedä mitä sieltä raahaan kotiin!

Tuleeko muillekkin keväisin vaatekaapin ja tyylin uudistusvimma?

maanantai 14. toukokuuta 2012

Repsahdus ja leffaan retkahdus

Nyt on sitten synttärit juhlittu! Tuli sitä vietettyä lauantai-sunnuntai välisen yön kavereitten kanssa baarissa valomerkkiin asti. Hauskaa oli ja taatusti ilta oli sellainen jota en vähällä unohda. Saatoin järkätä niin kaverille kuin itsellenikin "pienen" yllätyksen, mutta eipä siitä sen enempää.


Repsahdukseni koski mun vaalea leipä -ja limsalakkoa. Ihan vaan oman hyvän olon takia lakkoilin näiden suhteen, sillä ruisleipä ja ihan pelkkä mehu sopii mun vatsalle paremmin. Koitan nyt tuhota sämpylät nopsaan ja olla ilman limsaa tai ainakin vaihtaa sen vissyyn.. Saattaa takana olla piskuinen kroppa kesäkuntoon loppukirikin.
Ostin itsellini jo torstaina synttärilahjaks Burleski-leffan vihdosta viimein, eikä hetkeäkään liian aikaisin! Leffa oli ihan loistava, visuaalisesti etenkin ja lähes kaksi tuntia kauniita naisia ja upeaa puvustusta. Suosittelen leffaa kaikille, jotka sitä eivät ole vielä nähnyt!

Kieltämättä mun olis ollu parempi olla katsomatta leffaa tänään ja tehdä koulujuttuja. Nyt on vähän sellainen fiilis, että hukun koulujuttuihin ja lisäksi oon unohtanut varmasti osan mitä pitäis tehdä. No koitan tässä jääkiekon ohella tehdä koulujuttuja! Toivotaan nyt että pojat tuovat voiton kotiin tästä pelistä!

perjantai 11. toukokuuta 2012

18

Skid row - 18 And Life






Tuli tänään sitten mittariin tuo 18 vuotta! Ei todellakaan tunnu siltä että olisin täysi-ikäinen, mutta ehkäpä totun ajatukseen. Pakollinen papereitten vilautus kaupassa ja niin ikään pakollinen kuva kämäsestä siideri pullosta (ei tule todellakaan tavaksi) tuli suoritettua. Lisäksi tulipa sitä myös kuitattua wilmasta poissaolot ja erosin kirkostakin.

Huomenna tuleekin muutama sukulainen kahville, lähinnä porukkoitten pyynnöstä ja mahdollisesti lähden katsastamaan kaverin kanssa naapurikaupungin baarin. Tämä ilta sen sijaam kuluukin jääkiekon, suklaan ja jääkiekon parissa.

Ps. Leikkasin eilen etuhiukset takaisin, kun ärsytti kun etuhiukset roikkuivat silmien edessä. Typerää kysyä, mutta kysympäs silti: miltäs näyttää?