maanantai 16. tammikuuta 2012

Tekniikka vs. minä

Hyvää iltaa kaikille!
Piti kirjoitella jo iltapäivällä, mutta kuinkas vaan, oma koneeni päätti lyödä ihan jumiin ja nyt kun sitä ollaan tutkittu iskän kanssa, niin huomattiin että koneeni on monen troijalaisen koti. Nyt koneeni on virustutkan alla ja kirjoittelen äiteen läppärillä tätä.. Toivon syvästi, että oma kone tulee kuntoon huomenna sillä oon lievästi sanottuna kusessa koulujuttujenkin kanssa jos kone ei toimi.
T-paita - H&M, Kauluspaita - H&M, Huivi - Jack & Jones, Housut - New look

Koneen mahdollinen simahtaminen ei kyllä edesauta mun stressin vähenemistä. Tätä jaksoo on jäljellä reilu viikko, ja mulla on vaikka mitä juttuja tekemättä.. Jos huomenna saisi aloitettua. Vähän piti kyllä tänään alotella tekeen kaiken näköstä, mutta sitten järkytyin mun koneen kohtalosta liiaksi ja sitten vain luin Potteria ja nukuin.

Koeviikon jälkeen koitan ryhdistäytyä myös tän blogin kanssa, on jäänyt vähän sivuun tämäkin. En tosiaan ole lopettamassa vaikka postaustahti on mitä on mutta koulu on painanut päälle ja on ollut muutenkin vähän kaiken laista. Ajattelin, että voisin koittaa jossain vaiheessa tehdä uuden ulkoasunkin tänne, mutta saa nähdä.

Loppuun vielä pari kuvaa Satun toisesta koirasta, Sumusta joka oli meillä hoidossa viikonloppuna ja Sumu on collie (kuitenkin sitä joku olisi kysynyt)

tiistai 10. tammikuuta 2012

Pikapika

Hyvää viikon alkua kaikille!
Tää postaus tulee olemaan luultavasti pikainen ja säälittävä rääpäisy, sillä pitää rientää lukemaan historian korotuskokeeseen, joka on torstaina. Tänään sain kuitenkin aikaiseksi ottaa tohon sivu palkkiin vihdoin uuden kuvan ja tulipa otettua hivenen kämäset asukuvatkin.. Noh, pikkuvikoja.
Toppi - Gina tricot, Kauluspaita - H&M, Housut - Lindex, Huivi - Jack & Jones
Mulle on muuten tullut pakko mielle punaiseen väriin! Olisin valmis ostamaan punaisen kauluspaidan, bleiserin, topin... En tiedä mistä moinen ilmiö, mutta mun oli pakko kaivaa vaatekaapin perukoilta vanhat punaiset housut jotka sain aikoinaan Kaisalta.

Musta on varmaan tulossa sellainen perus psykologilla ramppaaja, joka ei ole tyytyväinen niiden päätöksiin. Tuli soitto eilen ja mulle ilmotettiin et psykiatri tahtois nähdä mut ja vaihtaa kuulumisia ja puhua mun painosta. En halua puhua siitä niitten kanssa, sillä tiedän että ne koittaa diagnosoida multa syömishäiriön.. Mielestäni oon koittanu painottaa hyvinkin paljon että koitan parhaani mukaan nostaa painoa ja pysy salilta pois, vaikka polte onkin jo kova. Noh, sen näkee sitten mitä ne tahtoo.

Nyt takaisin historian pariin, palaillaan!

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

lauantai 7. tammikuuta 2012

Paljon tehtävää, mutta vähän aikaa

Kuten arvata saattaa, enpä saanut eilen otettua kuvia asusta, mutta "onneksi" koulu alkaa ja sitten tulee katottua vähän enemmän missä räteissä lähtee liikkeelle. Mun teki itseasiassa mieli aloittaa tää postaus näin: varoitus, postaus sisältää pornografiaa, mutta se olisi ollut turhan dramaattista ja liioiteltua. Tällä olisin viitannut piirustukseen, joka löytyy myöhemmin.

Tänään sain itseni ylös jo yhdeksältä, sillä lähdin porukoitten kanssa Huittisiin. Tarkoitus ei ollut mitään, mutta XZ:tan tehohoidon lisäksi mukaan tarttui levyaleista 3 levyä:
Haloo Helsinki: Enemmän kuin elää, Haloo Helsinki: III & Happoradio: Pienet ja keskisuuret elämät

Voisin puolustautua sillä, että nämä eivät maksaneet paljoa. Yhteensä 20 euroa, enkä sitä paitsi oo ostanut levyjä hetkeen.
Kuka pitää huvikseen ruokapäiväkirjaa? On niin rassaavaa kirjata kaikki ylös mitä suuhunsa laittaa. Kyllä - 3. päivä vasta menossa ja 14. päivää tätä teen ja hermot menee jo.. Sopii olla parempi, että tästä touhusta on jotain hyötyä (ja olisi kiva jos vaikka oppisin jotain tässä kahden viikon aikana)

Noniin, ja nyt se piirrustus josta mainitsinkin aiemmin:
Eilen iski inspis piirtää ihminen. En ollut piirtäny ihmistä aikoihin joten kun aloittelin, en ollut ollenkaan varma siitä, mitä tästä tulee. Loppuen lopuksi tästä tuli ihan hyvä, vaikka naama, kädet ja vasemman puolen kainalo on vähän mitä on. Nii juu, mallista piirsin.. Ilman mallia ei mun piirtämisestä tuu yhtikäs mitään.

Nyt syömään ja sitten päivä jatkuu koulujuttujen ja Housen merkeissä, palaillaan!

torstai 5. tammikuuta 2012

Mitä kuuluu vuoden 2012 alkuun?

Vuosi vaihtui kotona, suunnitelmat muuttuvat, vietin loman hauskimman illan kaverilla, Kaisa värjäsi mun hiukset, valvoin koko yön ja tein suunnitelmia tämän vuoden varalle.

Uutena vuotena kävin mummulla ja muuten olinkin kotosalla. Nostalgion katselemalla Bleachiä, johon saatoin koukuttua uudelleen ja kävin välillä kuvaileen raketteja. Tuo kuva taitaakin olla ainut suht onnistunut, muissa rajaukset olivat aavistuksen päin mettää. Lisäksi koitin olla taiteellinen ja yritin piirtää kaikkea hienoa sädetikuilla, mutten pystynyt kuin tähän:

Se koittaa esittää peace-merkkiä.

Uuden vuoden jälkeen suunnitelmat muuttuivat. Iidan piti tulla meille yöksi, mutta sitten ilmeni esteitä ja päädyinkin Emmille yöksi muun porukan kanssa. Ilta oli hupaisa ja tulihan aiheutettua lähes huutonauruakin. Yö kuluikin nopsaan maailmaa parantaessa.
Kaisa värjäsi mun hiukset ja:
..ei niistä ihan vaaleet tulleet. Oikeasti ne eivät ole noin kirkkaan oranssit. Toisaalta tykkään näistä, mutta taidan siltikin kuun lopussa lykästää näihin vaalennuksen ja kattoo mitä tulee. Ihanaa, kun olen päässyt siihen, ettei hiukset ole niin vakava juttu, mitä ne oli ennen.

Lupauksia en tälle vuodelle tehnyt, paitsi nyt kehittelin itselleni tavoitteen tai oikeestaan projektin, jonka nimi on I do it! Kyseisestä projektista en kirjoittele tämän blogin puolelle, mutta voin seurata I do it! -projektin etenemistä täältä.

Huomenna meen mummulle syömään ja koitan saada otettua asukuvan tännekkin näin pitkästä aikaa. Tämä ilta jatkuu Pikku prinssin, Housen ja Idolsin merkeissä, palaillaan!