tiistai 9. elokuuta 2011

Arki alkakoon

Tänään oli siis ensimmäinen koulupäivä. Omaksi ihmetyksekseni pääsin aamulla ylös sängystä kohtalaisen kivuttomasti. Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että ensimmäiset on niin turhuutta, sillä ei silloin tehdä yhtään mitään, tuntuu typerältä istua tyhjänpanttina koulussa.
Kävi vähän hullusti kun otin kuvat asusta ja sitten tajusin, että eihän siitä ole kuin pari päivää kun oli samat vaatteet.. No tässä kuitenkin kuvaa:Viimeisen kuvan sisältö saa mut ihan innostumaan ja samaan aikaan kummallisen pelokkaaksi. Eipä siitä nyt enempää, sillä juttu ei ole aivan varma vielä.
Huomenna onneksi saa nukkua vähän pitempään, koska koulu alkaa vasta puoli kymmenen. Palaillaan taas!

maanantai 8. elokuuta 2011

Viimeistä viedään

Huomenna olisi edessä paluu koulun penkkiä kuluttamaan. Ei oikeastaan harmita että jouten olo jää nyt tältä erää tähän, oon ollut jouten aivan tarpeeksi! Ainut vaan mikä voi kirpaista, on herätys seittemältä, en tiedä miten tuun selviämään.
Jengi tapaa tehdä jotain hauskaa viimisenä lomapäivänä: mitä minä tein? No siivosin ja kävin Huittisissa ostamassa vihot ja vähän muutakin. Nyt on paikat ainakin puhtaat.
Paidat - Seppälä, Legginssit - Gina Tricot


Huittisista lähti mukaan uusi puuteri ja meikkivoide. Piti ostaa myös ripsari, mutta mun vakkaria ei löytynyt, olin aivan tyrmistynyt. Löysin myös Nivean sos rasvaa jos kädet pelastuisi tällä, sitten naamanpesugeeli jotta naama kestäisi lähes päivittäisen meikin käytön, lisäksi ostin muotoiluvaahdon jospa hiukset pysyisivät ojennuksessa. Rakastan tota Coca-Cola pelti rasiaa, Vapaa valinnassa oli myös muita kutkuttavia Cola juttuja, mutta päädyin ostamaan tämän.

Nyt illalla olin reilun kaksi tuntia sydän ihan syrjällään kun porukat lähti meiän koiran kanssa lääkäriin, kun tuon silmä vuosi kovasti ja aristi. Silmätulehdushan sillä oli, mutta raasu oltii jouduttu nukuttaa kun ei ollut antanu kattoo luomen alle ja nyt sen jalat ei oikein kanna.

Meen tästä ottaan pyykkejä pois narulta ja sitten suihkuun ja saahan sitä muutaman tunnin sisällä suunnata nukkuunkin, sikäli mielin herätä seiskalta.
Onko muita, joita koulu kutsuu huomenna?


torstai 4. elokuuta 2011

Ajelemassa

Tänään sain itseni repäistyä kahdeksalta ylös sängystä, mikä oli varmaan maailman kahdeksas ihme, sillä musta on tulllut tavattoman laiska heräämään. Eli tänään tuli harrastettua maaseutu matkailua sellaiset 8 tuntia ja mä nautin siitä! Välillä ei tiedetty missä ollaan, mutta aina jotenkin päädyttiin tutumpiin paikkoihin (kuten Karkkilaan.. Tarkoitus ei ollut mennä sinne) En nyt ala kummempia selitteleen joten laitan muutamia kuvia, mitä otin reissusta:Ajelureittimme kulki Forssan läpi, joten mä halusin Prismaan ostamaan ne farkut. Iskällä oli pienehköjä ongelmia Prisman löytämisessä, mutta loppuen lopuksi löydettiin sinne.

Jim & Jill 50 €
Jim & Jill 34,95 €
Jack & Jones 14,95€

Oi tätä onnellisuuden tunnetta, nyt on kahdet, hyvin istuvat, hyvännäköset ja täydellisyyttä hipovat farkut! Jim & Jillissä iski aluksi pieni tympäännys, koska siellä ei ollut Cheap Mondayn vaaleampia farkkuja mun koossa. Pienen kiertelyn jälkeen löysin myös vaaleammat farkut. Ihmettelen suuresti miksi vaaleammat farkut kulkivat nimellä legginssit.. Lisäksi mun oli pakko hakee Jack & Jonesilta huivi, jota kuolasin jo tiistaina. Nyt kyllä olen suhteellisen persaukinen opiskelija, mutta onneksi palkka tulee kuun lopussa.. Jaksais vaan tehdä töitä..

Nyt meen katteleen Housen lopun ja syömään kääretorttua, hauskaa illan jatkoa kaikille!

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Vähän ketjua ja röyhelöä

Haloo Helsinki - Sairastuin sinuun

Tänään (tai eilen, miten vain) kävin lääkärillä Vammalassa, joten ettin jotain fiksumpaa päälle. Nyt otankin hyödyn irti siitä, että päällä oli jotain mielenkiintoisempaakin kuin t-paita ja legginssit ja näpsäisin asukuvat:Vähän tympeää, kun kaikki, kaulakorua lukuun ottamatta on Gina Tricotista, mutta minkäs teet. Tänään ei ollut mitään muuta mainitsemisen arvoista muuta kuin tuo tunnin mittainen visiitti Vammalassa.
Vaikka mulla ei olekkaan kuvia mökkeilystä, voisin silti vähän kertoilla siitä mitä tuli tehtyä: syötiin, uitiin, saunottiin ja syötiin vähän lisää. Tiistaina käytiikin Forssassa, mutta siitä jo kirjottelinkin. Lisäksi "pelattiin" Sonjan kanssa spiritismiä tuloksetta, tosin meidän välineissä olisi voinu olla parantamisen varaa.

Huomenna lähden porukoitten kanssa päivän mittaselle "kesälomareissulle", eli lähdetään vaan autoilemaan ja kenties pääsen ostamaan farkut ittelleni! Palaillaan varmaankin perjantai-lauantai tuntumassa.

tiistai 2. elokuuta 2011

Pikkujuttuja

Kappas vierähti tässä päivä jos toinenkin, mutta mitä pienistä. Mulla on kerta kaikkisen hyvä fiilis ja vähän jäi kaihertaan etten oikein voinut jäädä mökille toiseksi yöksi, pahuksen lääkäri huomenna.
Sunnuntaina nähtiin pitkästä aikaa lähes koko kaveriporukan voimin ja siinä samalla sain tuliaisia niin Etelä-Afrikasta kuin Englannistakin.
Kaisan tuliaspaketti oli myös synttärilahja (synttärit olivat vähän vajaa 3 kuukautta sitten)

Emmiltä sain sitten hilpeät alkkarit, aurinkolasit, jonkinlaisia keksejä ja naruhiuspannan:
Tänään käytiin Forssassa, itse en ollut valmistautunut tähän reissuun ja mulla oli vaan 25 euroa ylimäärästä rahaa mukana, mutta sainpa silläkin jotain ostettua:

Vero Modasta ostin tuubihuivin, jota olin kattellut jo Helsingissä, mutta jätin silloin ostamatta. Ostamattomuus kaihersi kovasti, joten tämä turkoosiriepu lähti mukaani Forssasta (9.95€) Huivin lisäksi ostin kovakantisen vihreän vihon, sekä tilavamman penaalin.
Mahdollisesti tulen palaamaan melko piankin Forssan Prismaan Jim & Jilliin sillä tuli todettua ja testattua että Cheap Mondayn farkut on mulle täydelliset.
Mökkeilystä kuvia mahdollisesti myöhemmin tällä viikolla, mutta nyt meen suihkuun, jospa tämä ylienergiataso hivenen laskisi, palaillaan!