tiistai 19. heinäkuuta 2011

Pieniä juttuja

Verbaalinen osaamiseni tökkii joten ei videota tällä(kään) kertaa, kyllä mä sen joskus teen!
Tänään näin pitkästä aikaa kavereita, mentiinkin Vammalaan hengaileen (Pyymäkeen rosinamunkille omm) Sain samalla Miialta tuliaisia Belgiasta, kun Miia oli ollut siellä vaihdossa.
Aluksi pieni asun esittely ja sitten pikkujuttuja:
Tuliaisina sain Belgiakynän, missä oli tuollainen kumi ja sitten korun, josta roikkuu ötököitä.
Vammalasta mukaan tarttui pari juttua:
Kalenteri ja siihen ostin roikkumaan suloisen sinisen koiran ja seppälästä mukaan lähti tosi symppis peurakaulakorun.

Oli kokonaisuudessa mukava päivä ja nyt ilta jatkuukin uuden Trendin parissa, palaillaan!

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Kuvailua kerrakseen

Mötley Crüe - Hooligan's Holiday

Moikka taas!
Eilinen ilta vähän venähti monestakin eri syystä, joten en jaksanut sitten enää kirjoitella tänne, mutta eipä sillä varmaan ole niinkään väliä. Eilen äiti repi mut sängystä puoli yhdeksän ja puoli kymmenen lähdettii Vammalaan: mummulle ja mä kävin kuvailemassa, mutta siitä myöhemmin. Lisäksi jaksoin kaivaa kaapin perukoilta pitkästä aikaa Cybershopin mekkon käyttöön:
Lisäksi kävin ostaan kangastusseja ja illemmalla sitten innostuinkin tuunailemaan. Pientä viimeistelyä vaille, tussi vähän kuivahti kesken joten siitä tuo yläosan haaleus, mutta jospa tänään vielä vähän värittäis sitä.
Tänään olisi suunnitelmissa pieni muotoista siivoamista, piirtämistä, maalaamista ja ehkä koitan väkertää tänne videoo. Se on kyllä eri asia saanko aikaseks tehdä mitään noista.

Eilen lähdin vielä kuvaileen jokirantaan puoli yhdeltätoista. Nyt kuvia Vammalasta ja joen rannasta:
Lisää kuvia löytyy Without Words:istä.

Palaillaan toivon mukaan videon merkeissä!

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Sinppa kukkona tunkiolla

Heippa taas kaikille!
Tänään oli viimeinen shortsipäivä tältä erää, sillä huomenna mittari jää sääennusteiden mukaan alle kahdenkymmenen. Tänään otin vielä ilon irti lämpimästä ilmasta ja seikkailin shortseilla:Otsikko viittaa tuon sudenkorentoon, sillä jouduin seisoskelemaan lehtitunkiolla nokkosten keskellä kun kuvailin sitä. Pelkäsin koko ajan että se hyökkää mun päälle, sillä sudenkorennon purema sattuu aivan hiton paljon.

Eilen en viitsinyt avautua kahdesta asiasta, jotka ärsyttävät mua todella paljon tällä hetkellä: nelly.comin mekkokilpailu & postikullan mainos. Nellyn kilpailu hyppii silmille joka paikassa ja kaikki tuputtaa omia mekkojaan. Postikullan mainos ylittää jopa Pullava mainoksen ärsyttävyyden. Mistä näitä ärsyttäviä mainoksia oikein tulee?

Tänään ei ole ollut tylsää, sillä olen puuhastellut toisen blogin parissa! Without Words on siis valokuvaus -blogi ja jos oikein sherlock päätelmän tekee niin kyseinen blogi ei sisällä tekstiä. Tein tän blogin lähinnä siksi, koska en halua tunkea tänne kaikkia kuvia mitä tulee otettua. Eli sitä vaa sitten kans seuraileen jos valokuvaus -blogit kiinnostaa :)

Palaillaan taas!

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Fiilistelypäivä

Moikka vaan kaikille!
Viikonloppu kului lauantaina ukkosta kuunnellessa ja sunnuntaina serkkupojan rippijuhlia viettäessä. En ottanut eilisestä asustakaa kuvaa, koska sama vaatekombo oli päällä kevätjuhlissa enkä viitti täysin samaa asukokonaisuutta postata kuukauden välein.

Lauantaina en pitänyt fiilistely päivää ja eipä se olisi onnistunutkaan sillä pelkäsin ukkosta. En muuten pelkää moista, mutta ääni oli helvetinmoinen ja pistorasiat kipinöi..
Tänään oli kuitenkin oiva päivä fiilistelylle:
Hyvän fiilistely päivän ainekset: rennot vaatteet, sadekuuro, jonka aikana voi mennä ulos ilakoimaan. Ukkonen, joka pakottaa sammuttamaan koneen ja antaa inspiraatio piikin piirtämiselle ja pilvinen, mutta lämmin ilta jolloin voi mennä ulos kuvaileen. Oli mukava piirtää ihmisiä pitkästä aikaa, viime kerrasta taisikin vierähtää pari kolme kuukautta ja sen kyllä huomaa piirtojäljessä mutta mitä pienistä. Pahoittelen tuota maata järisyttävää juurikasvua, mutta onneksi SATU (tämähän ei ole muistutus) tulee toivottavasti keskiviikkona värjäämään mun hiukset ja sitten elämä voi jatkua mielekkäänä.

Palailen luultavasti jo huomenissa, sillä mulla on asiaa mitä en viitsinyt tähän postaukseen lykkiä. Ilta jatkuu telkkarin ja sipsipussin merkeissä, hyvää viikon alkua kaikille!

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Sini & värikäs päivä

Suunnattiinkin Sonjan kanssa jo tänään Tampereelle kauppoja kierteleen. Täytyy sanoa, etten ollut aivan tulessa tänään neljän tunnin yöunien jälkeen ja nyt väsyttää aivan ällistyttävän paljon! Väsymys ei kuitenkaan (valitettavasti) estänyt rahan kulumista, joten pitemmittä puheitta ostoksiin:
Gina tricot 4,95 €
Gina tricot 7,95€Gina tricot 29,95 €
Suomalainen kirjakauppa 19,95 €

Näiden lisäksi ostin myos, perus valkoisen topin, keltavalkoraitasen "topin", joka kuitenkin on oikeasti mekkopituutta. Raitatoppimekkon tulette näkemään myöhemmin päällä, sillä se oli mahdoton kuvata henkarissa, molemmat topit siis ginasta.
Hyi mua, en ostanut mistään muualta vaatteita kuin ginasta, ehkäpä seuraavalla kerralla löydän vaatteita myös muualta.

Ja kerrankin mulla on viikonloppusuunnitelmia! Huomisen saan kaitsea koira äidin kanssa ja ajattelin pitää huomenna fiilistelypäivän! Sunnuntaipäivä meneekin serkun rippijuhlissa. Koitan silti kirjoiteltua jotain, hyvää viikonlopun alkua!

Ps. Oli mukava yllätys kun formspringiin oli tullut kysymyksiä pitkästä aikaa!