maanantai 21. maaliskuuta 2011

Vihainen maanantaimaahinen

Tänään oli äärimmäisen huono päivä erinäisistä syistä johtuen, mutta suurin syy taisi olla huikeat 2-3 tunnin yöunet, joiden johdosta nyt hieman väsyttää. Päivää ei koulussa parantunut äikässä ollut novellianalyysi josta tuli ehkä huonoin ikinä mun kirjoitus äikässä.
Aamukiukkusena vedin vaatekaapista vaan jotkut vaatteet pääle ja koulussa huomasin näyttäväni maahiselta
Päivää kuitenkin piristi Sonjalta tullut kortti, uusi lukija (kiitos!) sekä tieto siitä, että huomenna on lämpimin päivä tiedossa!
Toivon syvästi, että saan unta ja huomenna on parempi päivä.

Toivottavasti teidän viikko alkoi paremmin kuin mun.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Sunnuntaipohdiskelu

Voin heti sanoa että tässä postauksessa ei ole mitään järkevää, lähinnä kevät fiilistelyä.

Eilisen lumisade päivän jälkeen tän päivän aurinkoinen sää piristi mua niinkin paljon että lähdin ulos kameran kanssa:
Ei ollut kovin lohdullista että vastassa oli puolen metrin nietokset kun astuu ovesta pihalle. Vaikka heti ei nähnytkään erityisempiä kevään merkkejä niin niitä kyllä oli - minimalistissa muodossa - mutta kuitenkin:Miten osaakin olla iloinen siitä että seinän vierestä pilkistääkin maata ja näkyy jotain sammalta ja sepeliä?

Toinen aivan mahtava juttu on se, että isot tiet on sulat!
Rakastan kevättä ja se onkin miun lempivuodenaika. Tässä illalla keksin verrata vuodenaikoja viikonpäiviin: torstai kuvaa lopputalvea ja alkukevättä, perjantai keskikevättä ja loppukevättä, lauantai kuvaa kesää. Sunnuntai kuvaa loppukesää ja alkusyksyä, maanantai loppusyksyä ja alkutalvea ja tiistai ja keskiviikko keskitalvea.

Tein toki muutakin kuin pohdin tätä vuodenaika - viikonpäivä vertaustani:
Pesin mm. meikkisudit ja luin maantietoa jota olisin voinut lukee kauemmankin mutta muut läksyt huusi mun nimee.

Huomenissa toivon mukaan palaillaan asukuvan kanssa.

Loppukevennys mikä jostain syystä huvitti mua:

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Perjantai vänkyilyt

Perjantai iltaa teillekin! Vähän oli heikkoo toi viikolla postailu - ainakin kuvien osalta. Oli tossa viikolla vähän nukahtamis ongelmia ja olin aina neljän jälkeen kun pääsin koulusta veto pois.
Tänään jaksoin raahautua ulos asti kuvaileen asun. Taisi olla jota kuinkin kuukausi sitten sama asukokonaisuus, mutta mitä pienistä:


Mekko - H&M, T-paita - Seppälä, Legginssit - Ginatricot
Hoho päätin yrmyillä ja vääntelehtiä kummallisesti parissa kuvassa


Tuli avattua tällä viikolla tämän vuoden sukkiskausi! Mulla on tästä ihan todistusaineistoakin, mutta naama ei ollut niissä kovin yhteistyökelpoinen.
Postauksen tai kaksi takaperin taisin puhua jotain mun vaatekriisistä, mutta se ei ole mitään verrattuna mun tämän hetkiseen hiuskriisiin. En ymmärrä miksi, mutta tuntuu että hiukset on kääntyneet mua vastaan eivätkä tunnu asettuvan. Toisaalta olis mukavaa leikata, mutta toisaalta (jo vanhojen tanssejakin ajatellen) haluisin kasvattaa tätä pehkoa. Että elämästä saa vaikeaa jo pienillä asioilla!

Tämän viikonlopun suunnitelmat: siivoa, lue kokeisiin, tee muita koulujuttuja & pussita
Onkos teillä jotain mielenkiintoisempia suunnitelmia?

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Kaikki tai ei mitään

Innoistuin kirjotteleen :'D

Epäilen, että tämä aihe ei välttämättä kiinnosta kaikkia, sillä tuossa syksyllä tästä aiheesta jauhettiin vaikka kuinka paljon. Ajattelin että kerron oman mielipiteeni homojen avioliitoista, tai paremminkin siitä kysymyksestä hyväksytäänkö moinen Suomessa vai ei. Voisi luulla, että mun mielipide on melko yksiselitteinen tämän asian suhteen (sillä tykkään myös tytöistä) mutta asia ei olekaan niin yksiselitteinen kuin voisi olla.

Toinen omakohtainen fakta on se, että mun mielestä kirkko on jo valmiiksi naiivi kaikkine sääntöineen ja ajatukseen että kukaan ei ole paha ja aina kaikki voi kääntyä parhain päin. En halua loukata kenenkään vakaumusta, mutta mun mielipiteeni kirkosta voisi kiteyttää siihen, että kirkko on naiivi, ristiriitainen ja nykyisin myös hyvin rakoileva instituutio. Ristiriitaisuus tulee siitä, miksi ihmeessä homoliittojen vihkimisestä keskustellaan jos ja kun Raamattu moiset kieltää harvinaisen selkeästi. Lisäksi tuossa taannoin telkkarista tuli melkoisen kuuluisaksi noussut homoilta, jota en itse katsellut koska koin sen turhaksi, sen sijaan seurasin sitä, mitä sen jälkeen tapahtui. Ohjelmasta lähtikin liikkeelle melko massiivinen kirkosta eroamisen aalto, mutta mikäs olikaan kirkon ensimmäinen ongelma? Raha. Kirkkohan - ainakin mun käsityksen mukaan - ei pitäisi välittää juurikaan mistään maalisesta? Vai onko kirkon arvot muuttunut ja en ole kuullut asiasta. Rakoilevalla tarkoitan sitä, että osa kirkon väestä olisi valmiit vihkimään homoja ja osa ei, missä se yhteinen instituutio mihin ihmiset turvaavat?

Nyt varsinaisesti siihen mun mielipiteeseen. Eli mun mielestä pitäisi olla niin tämänkin asian kanssa, että kaikki tai ei mitään, eli joko koko Suomen kirkko hyväksyy homojen avioliitot tai on kokonaan hyväksymättä. Jos tehtäisiin niin että vain osa hyväksyisi ja osa ei niin sitten kirkon toiminta olisi ainakin mun mielestä melko kaoottista eikä homma toimisi. Vaikka oonkin sitä mieltä, että kirkko on perseestä niin jotain rotia sentään.

Itse en kannata homoliittoja itse sen avioliitto asian takia vaan paremminkin sen takia, että mun mielestä yhteiskunnan pitäisi olla täysin tasa-arvoinen, sukupuoleen, seksuaalisuuteen tai ikään katsomatta. Eikö kirkon ”loistokkaasta” ohjenuorassakin sanota, että kaikkien tulisi olla tasa-arvoisia keskenään?

Itse en jää katkeraksi, vaikka Suomessa ei hyväksyttäisi homoliittoja, sillä itse pidän avioliittoa jotenkin turhana arvona, mutta onhan siinä toki jotain hienoakin. Ainut syy, miksi minun mielestä homoliitot pitäisi hyväksyä, on se että kaikkien pitäisi olla oikeuksiltaan tasa-arvoisia. Musta on vaan väärin, että jotkut oikeudet evätään jos satutkin pitämään samasta sukupuolesta.

Toivepostaus: top 5 - vaatteet

Ok, jos tarkkoja ollaan, niin pyydettiin lempivaatteista ja niitä on kyllä enemmänkin kuin nämä, mutta kuitenkin.
Kuvasin vaatteet melko nopeesti, joten pahoittelen että osa on vinossa ja joissain näkyy jotain ylimääräistä sälää:

Bleiseri - Seppälä, Legginssit - Ginatricot

Kauluspaita - Gina tricot, Farkkuliivi - Only

ja kestosuosikki:

Tuninka - Only

Siinäpä niitä suosikkeja oli, sääliksi kaikki suurimmaksi osaksi kesävaatteita, varsinkin seppälän bleiseri on täysin kesää varten. Noh, kunnon kevättä odotellessa.
Vaatteista vielä, että mulle on iskenyt aivan järjetön vaatekriisi - niin kuin joka kevät. Tuntuu ettei vaatekaapissa olisi kuin pari vaatetta jotka tuntuu mukavalta, mutta ei aina viitti kiskoo samoilla vaatteilla.

Koitan saada viimeistää perjantaina taas asukuvaa tänne. On vähän ollut tässä alku viikosti koulun puolesta "pientä" tekemistä ja yhä vain lisääntyy kun koeviikkokin alkaa reilun viikon päästä. Nyt meen lukemaan Stephen Kingin Se tunne jolla on nimi vain ranskaksi novellia.

Ps. Sain idean mielipidekirjoitukseen, kirjoittelen sen kun ehdin