sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Hiihtoloma

Hupsista, en oo kirjotellu hehee. Viime viikon odotti vaan että loma alkais eikä oikeen osannu tehdä mitään. Tosin yks ilta tuli "nerokas" idea leikata etuhiuksia:

Että ne on lyhyet oikeelta puolelta... Noh lähtivät ainakin kuivat latvat pois. Oon nyt tosin jo tottunut näihin, ja on nää ihan jees.

Perjantaina mentiin sitten Emmille yöks ja meillä oli vallan rattoisaan. Oltiin aika semi fashion. Kuvat puhukoot puolestaan :








Lauantai - ilatana lakkailin myös kynnet:

Peukaloitten kynsi on vähän nytsä mutta muuten nää on mukavan pitkät vaikkeivat taivasta hipovat olekkaan.

Tänään Kaisa ja Sonja tulee meille yöks. Aluksi piti mennä Kaisalle, mutta sitten Kaisan pikkuveli oli tullut mahatautiin, joten porukka tulee tänne.

Ps. Uusi lukija ♥

maanantai 22. helmikuuta 2010

Liikuntapäivä

Ehdin sittenkin kirjotteleen tänään vielä tänne tästä päivästä:


Tänään oli siis liikuntapäivä ja itte menin vinkkiin. Vinkissä on kuntosali, ja pari kenttää, joissa yhel pelattiin sulkapallo, toisella sählyä ja kolmannella öö tennistä ja lentopalloakin. Ite kulutin päiväni suurimmaksi osaksi sulkkiksen parissa, ja kyllä salillakin kävin polkemassa pyörää. Paljon istuskelin Kaisan kanssa kentän laidalla.
Päivä oli varsin mukava, ja nyt on ittellä oikea käsi ihan jumissa thanks sulkapallo.

Illalla oli superkivaa ku Kaisa tuli meille ja mentiin ulkona hetki lumisotaa, joka tosin muuttu kinoksissa juoksenteluks. Oli ihan super siistiä ku paikoittain tuuli oli tuivertanu syviä lumivalleja joissa upposin vyötäröä myöten. Nyt muistan taas miksi se oli lapsena kivaa - ja on edelleen !

Nyt oon koittanut vielä vähän lukea yhteiskuntaopin kokeeseen mutta.. En tajua paljoa mitään. Ei mua kiinnosta vielä mikään euriborkorko, kuluttajasuojalaki ja yms. Pitäis kiinnostaa, ja onhan ne hyvä tietää mutta.. Ehkä selviydyn tästäkin.

Kirjoittelemisiin !

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Kätke raivosi nauruun

Anteeksi tämmöinen pieni muotoinen hiljaiselo, mutta ei ole ollut mitää yli tärkeitä juttuja. Eilen illalla mun piti kirjoitella mutta sitten en vain jaksanut.

Mulla oli eilen huonopäivä. Aamulla otti päähän kun en jaksanut lähteä isoskoulutukseen. Koko päivän mua vaivasi ikävä mahakipu, mikä jatkuu yhä. Yksi mukava yllätys mahtui päivään mukaan:

Kun söin ja angstailin ni iskä tuli kaupasta ja anto sen mulle. Mulle tuli vaan semmonen "mistä hyvästä *___*" Mutta sitten selvisi että iskällä oli taka-ajatuksia, koska se polttaa nää levyt ittelleenkin autoon 8'D
Eli nyt on koko viikonloppu kuunneltu Lady Gagaa


Edellisessä kuvassa jo vilahtikin nykyset kynnet. Nää oli päivän tai pari vain keltaiset mutta eilen sitten halusin tehdä näihin pilkkuja. En muista sanoinko jo viimeksi että alan kohta olla tyytyväinen kynsien pituuteen (nyt kun sanon näin, ni ne taatusti lohkeilee)

Viimeyönä tuli pelästyttyä oikein kunnolla, kun palohälytin alko piippaileen. Iskä tuli vaa äkkiä yläkertaan sanoon että meillä palaa ja et haisee sauhu. Hetken päästä siittä sitten vasta todettiin ettei sauhu oikeasti haise ja meillä ei pala. Syy palohälyttimen piippailuun oli onneksi vain tyhjenevä patteri.
Aamulla oli ikävä huomata että ei tullut lämmintä vettä, koska putket olivat jäässä. Toinen melko kettumainen asia oli se, että lunta oli niin paljon alatiellä että autolla ei päässyt kulkemaan. Eli se oli sitten alatielle lumitöihin että pääsin isoskoulutukseen. Putkimies kävi illemmalla ja nyt tulee lämmintä vettä, MUTTA AURA EI OO VIELÄKÄÄN TULLUT. Kylän melkein kaikki muut paikat on aurattu mutta miksei meiän tietä ?



Tänään naama lagas auttamattomasti ja hiukset myöskin, perus sunnuntailagaus.

Huomenna on liikuntapäivä koulusta, ja ite oon menossa vinkkiin (siellä voi pelata sulkapalloa, sählyä yms. ja siellä on kuntosali)Parasta on se, että bussi sinne lähtee vasta puoli kymmenen, ja äiti on kotona eli: saa nukkua tunnin pitempään. Huominen ilta kuluukin sitten yhteiskuntaopin kokeisiin lukiessa, koska oon aivan pihalla koko aineesta.

Nää postaukset on ollu ihan kopioita edellisistä, mutta tässä helmikuussa ei oo tapahtunut oikeasti mitään. Palaillaan huomen -tai tiistai-iltana !

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Sanakokeita & stressiä

Niin, on ollut jo 3 enkun sanakoetta tällä viikolla (oke yks niistä oli jälkikäteen tehty ku oolin viimeviikolla pois) mutta silti ! Huomenna on vielä ruotsin sanakoe ja vaadin jotain tunnustusta jos pääsen siitä läpi. Hirveen pitkiä vaikeita sanoja paljon ärrää ja silleen. Enkun sanoista selviän helposti mutta ruotsi no sitte toinen asia.

Ainut asia, joka vähensi tänään stressiä varmaan 50 prosenttia oli tieto, että esitelmät siirtyy ensviikon alkuun, koska opettaja on pois ! Oikeesti meinasin alkaa itkeen ja huutaan helpotuksesta koska en ollut tehnyt sitä vielä yhtään heeh 8D


Lakkasin tässä öö maanantaina tais olla niin kynnet ! Ens kerralla ku käytän tota neonlakkaa niin muistan laittaa valkosen lakan alle koska a) väri on kirkkaampi b) ei tarvitse laittaa sataa kerrosta jotta peittäis kunnolla. Ite tykkään näistä, ja oon hehkuttanu sitä varmasti ärsyyntymiseen asti.

Tänään oli sitten nuortenilta, johon raahauduin isoskoulutuksesta. Oli ehk maailmanärsyttävintä kun mentiin silmämurhaajaa, ja lopuks olin murhaaja enkä osaa nikata silmää. Mutta onneks siinä erässä oli myös toinen murhaaja joka sitten tappo muut hehee 8'D

Ennen nuorteniltaan menoa innostuin ottaa kuvia ja haluan jakaa osan niistä teidän kanssa:




Jees, mutta meenpä lukeen niitä ruotsin sanoja, koska läksyparkki ei houkuttele. Palaillaa viimeistään viikonloppuna !

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Melkein kadotin kokonaan itseni

Alkuvaroitus: kerronta saattaa olla hieman takeltevaa (syy selviänee myöhemmin)

Hupsista ei oo tullu pariin päivään kirjoiteltua heeh.


Torstaina oli halipäivä ! En halannut varmastikaan niin montaa kuin viime vuonna mutta laatu kai korvaa määrän. Toi nimi määräkin keskittyy suurimmaksi osaksi vasemman puolelle niin näyttää tyhjältä.

Illalla mentiin Kaisan kanssa Huittisiin kattomaan Jos rakastat leffa. Itse tykkäsin kovasti ja leffa aiheutti ittelleni monenlaisia tunteita. Tuli itkettyä ja naurettua. Pilasin myös tunnelman kun ojensin kaisalle nenäliinan.

Lauantaina olin miialla yötä feat Kaisa, Lara ja Emmi. Meillä oli aika saatanan paljon kaikkee syömistä joten sitä sitten syötiin, Juttu luisti melko sutjakkaan ja webin kanssa oli hauskaa. Valvottiinki varmaan yli viiteen. Aamulla olo aika hirveä koska oli mättäny sipsiä tolkuttomat määrät ja energiajuomaa + nukkunut vähän yli 3 tuntia, ja sitten ollu kuollu kokopäivän.. Joku energiajuomakrapula tai jotain ?


Tänään piirsin taas pitkästä aikaa. Tuudittaudun siihen että oon joskus piirtänyt paskemmankin kuvan ja sillain ja tässä ei oikeastaan lagaa kauhean näyttävästi muutakuin kädet. Koska piirtäminen on nyt jääny harmillisen vähälle ni päätin koittaa jos pystyisin kuukauden ajan piirtämään aina viikon aikana jonkun esineen, realistisemman ihmisen eriasennoissa sekä joku kiva animanga kuvanen.. Tällain pystyis kai monipuolistamaan piirtotaitoaan...

Ainiin, Hyvää ystävänpäivää ! Sen kunniaksi sain äiteeltä suklaata:


Nyt pitää kiiruhtaa tekeen läksyt ja lukea sanakokeeseen ja mennä aikasin nukkumaan että pääsee aamulla ylös. Ensi kerralla pirteämpi bloggaus !