"Varusmiespalvelus on kuin avioliitto, sitä pitää tahtoa"

Oikeasti, mulla olisi miljoona juttua mistä kirjoittaa, muttä yksi menee ylitse muiden tällä hetkellä: ensi kesänä meitsi astuu armeijan harmaisiin (tai vihreisiin, miten vain) 

 Päivä lähti liikkeelle, kun lähdin bussilla kohti Tamperetta 06:15. Tampereella otin taksin, jotta varmasti olisin perillä ajoissa. Ajoissa sitä oltiinkin, ehdin hyvin käydä kaakaolla ABC:llä. Siinä kahdeksan jälkeen meninkin jo odottamaan että ilmottautuminen alkaisi. Pian sitä oltiinkin jo ilmottauduttu ja pian istuttiinkin jo "luokassa" odottamassa tilaisuuden alkua. Odottaa saatiinkin 45 minuuttia, mutta odottamiseen saa tottua armeijassa. 

Tilaisuudessa käytiin läpi perusasiat, kuten velvollisuudet ja painotettiin sitä, kuinka tämä päätös ei koske vain yhtä vuotta vaan myös 30-40 seuraavaa vuotta. Perusinfon jälkeen saatiinkin munkkikahvit jonka jälkeen varusmiespalveluksessa oleva nainen tuli kertomaan omista kokemuksistaan. Pikkuhiljaa porukkaa alettiin ottamaan lääkärille, jonka jälkeen mentiinkin kuulemaan paikka ja aika. 

 Onneksi itse pääsin melko kärkipäässä tuonne pääkallopaikalle kuulemaan tuomion. Olin oikeasti melkein varma, että en pääse lähtemään mun kokoni takia, mutta toisin kävi! Lääkäri ei epäröinyt laittaa mulle A-papereita, käski vain jatkaa systemaattista painon nostamista ja treenata etenkin jalkalihaksia, ettei meno tyssäisi marssimurtumaan. Lääkäriltä päästyä pääsikin jälleen odottamaan. Oli melko tuskaisaa odottaa, kun olisi jo kovasti halunnut kuulla tulevan palveluspaikan ja ajankohdan. Lopulta tuli oma vuoro mennä kuulemaan lähtökäsky. Kysyivät muutaman yksinkertaisen kysymyksen jonka jälkeen kysyivät vielä toiveet paikasta ja aloitus ajankohdasta ja pian olikin PAMi tulostettuna käteen. 

 Palveluspaikkani on Tykistöprikaati Niinisalossa ja saapumiserä II/14. Palvelukseen astun siis 7.7.2014, eli 452 päivän päästä (sikäli en laskenut väärin.)

Älkää huoliko, ei tätästä blogista tule inttiblogia vaikka aihetta sivuankin toisinaan.