Päivä 1 - Esittele itsesi part. 2

Oon alottanut tämän haasteen ennenkin, viime vuoden joulukuussa tein juuri tämän ”esittele itsesi” -jutun, mutta nyt kun luin sen totesin, että se on huonosti kirjoitettu ja muutenkin suht surkee. Eli uutta yritystä nyt peliin.

Asun Pirkanmaalla, tarkemmin Sastamalassa, joka on mun mielestäni huono kuntayhdistyksen tulos, josta ei ole seurannut mitään hyvää. Olen aina opiskellut pienessä koulussa ja lukio, jota käyn, on myös hyvin pieni, mutta musta se on vaan hyvä: olen saanut aina apua kun sitä olen pyytänyt. En ole mitenkään erityisen katkera, että olen koko ikäni asunut pienellä paikkakunnalla, vaikka polte muuttaa kaupunkiin on hyvin suuri.

Oon tyytyväinen omaan lapsuuteeni, sillä koen, että kuuluin vielä siihen ikä ryhmään, joka on viettänyt pitkän lapsuuden. Muistan, ettei leikkiminen tuottanut ongelmia siinä 12-vuotiaanakaan. Vaikka lapsuuden ajatellaan olevan huoletonta aikaa niin muistan kyllä niitä kuoppiakin: syöminen on ollut mulle aina ongelma ja mulla on vissiin joku ednos -tyyppinen syömishäiriö, joka on riivannut mua koko ikäni, krooninen vatsakipu, jonka aiheuttajaa ei olla ikinä saatu selville ja muuta vastaavaa. Niiden kanssa oon oppinut elämään, joten eipä siinä sitten ihmeempiä, kun muita vaihtoehtoja ei ollut.

Yläasteaika oli aika sekavaa, ehkä senkin puolesta että haeskelin itseäni - teen sitä tosin vieläkin, tosin en läheskään samassa mittakaavassa. Koulu oli ihan jees, luokkamme oli äärimmäisen kiltti, vaikka olimmekin pahin luokka lunttaamisessa (mutta sitä ei kukaan tiennyt, koska olimme ovelia hoho) En kuulunut luokan kermaan enkä siihen joukkoon jolle ei sanota edes moi, olin vähän keskinkertainen väliinputoaja.

Yläasteella kävin läpi muutamat rajutkin tyylin muutokset, tajusin tykkääväni tytöistä ja sain kavereita, joista osa on hyvin tärkeitä ja osa sellaisia joille ehkä sanon moi, jos näen.

Elän laajalla tunneskaalalla ja nautin siitä, vaikka välillä olisinkin valmis hyppäämään yläkerran ikkunasta ulos. Se, näytänkö muille, mikä fiilis mulla on, riippuu täysin seurasta. Impulsiivinen, spontaanius ja pessimistisyys on mulle hyvin tuttuja juttuja. Pidän suunnittelusta, mutta mieluiten teen kaiken hetken mielijohteesta, enkä tykkää sopia juuri mitään pitkällä tähtäimellä, sillä en voi tietää huvittaako mua just silloin tehdä jotain. Oon kroonisesti laiska ihminen, oikea taivaanrannan maalari ja motivaation löytäminen on välillä vaikeaa. Paras motivaatio mulle on ehdottomasti se, että joku sanoo, ettei musta ole johonkin asiaan: laiskuudesta huolimatta olen sinnikäs ja mulla on kova näyttämisen tahto. Lisäksi tykkään väitellä asioista, sillä en tiedä mitään parempaa kuin se, että toisen saa hiljaiseksi.

Nykyhetkeen olen suhteellisen tyytyväinen. Tai siis näin PMMP:tä lainaten ”en ole erityisen onneton”, sillä valehtelisin jos sanoisin olevani täysin tyytyväinen elämääni. En tiedä mistä tällaiset tuntemukset johtuvat, mutta epäilen tätä ikää syypääksi tähänkin. En ole kovin hyvä ottamaan vastuuta ja välillä tulee hetkiä, etten tiedä mitä elämältäni haluan. Lisäksi hirvittää sekin, että suurin osa ikäisistäni on niin paljon aikuisempia kuin mä, mutta en tosiaan patista itseäni aikuistumaan väkisin. Vaikka vääjämätön aikuistuminen välillä ahdistaakin, en voi sanoa, ettenkö nauttisi siitä, että olen täysi-ikäinen; voin valehtelematta sanoa, että rakastan sitä, kun lähdetään baariin porukan kanssa ja pääsee tanssimaan typerästi luullen, että se näyttää hyvältä.

Päivä 2 – Eka rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki

Tampere Pride 2012

Nyt on sitten ensimmäinen pride tullut koettua ja täytyy todeta, että oli perin mukavaa, vaikken oikeastaan osallistunut muuta kuin kulkueeseen.

Sain yllättävää pride-seuraa jo junasta, kun viereeni istunut tyttö kysyi multa että oonko menossa prideen tai finnconiin. Noh, eipä tarvinnut yksin mennä haahuileen tullintorille. Siinä sitten vaan juteltiin niitä näitä ja sitten selvisi että ollaan oltu periaatteessa samoilla uskonnon tunneilla ja ollaan nähty ennenkin. Oli kyllä hupaisaa kun huomattiin, että periaatteessa tunnetaan toisemme. Istuskeltiin vissiin sitten sen verran joutilaan näkösenä, että meille lykättiin lakana, jossa luki "rakkaus on rakkautta."

Itse kulkue oli tosi mukava. Musta oli suht koomista, kun kulkue sai liikenteen ihan jumiin, josta johtuen osa ihmisistä katsoi tosi tuimasti. Kyllä tuimia katseita sai muiltakin ihmisiltä vastaan, mutta oli myös ilahduttavan paljon niitä, jotka hymyilivät ja näyttivät peace-merkkiä. Oli myös huvittavaa huomata kuinka ihmisiä kerääntyi kadunvarsille vain katselemaan, mutta kun miettii, mitä ideaa kulkueessa olisi jos kadut olisivat tyhjät?

Kulkueen jälkeen suuntasin mäkkiin ja lyöttäydyin kaveriporukkaan, jota olin ehtinyt vain moikata ennen kulkuetta. Oli kyllä todella kiva nähdä ihmisiä, joita ei ollut nähnyt ennen livenä ja päivä vierähti yllättävän nopeasti. Kotiin lähtöön liittyikin pientä säätämistä kun en nähnytkään yhtä kaveria, joka mun piti nähdä ja kotiin piti mennä bussilla, kun yleensä oon tottunut kulkemaan tuon matkan junalla. Toisaalta, eihän tällaiset jutut jää mieleen, jos niihin ei liity pientä sähläystä.

Liiasta paparazzauksesta mua ei voi syyttää, koko reissulla otin kokonaista kaksi kuvaa ja tässä on nyt se toinen:

Tänään ohjelmassa on yskästä selviämistä ja historian läpikahlaamista, palaillaan!

Elossa

Hyvää perjantai-iltaa kaikille!
Tämä viikko on ollu vähän hiljainen - kirjaimellinen. Onnistuin hankkimaan jonkin kesäflunssan tuossa alkuviikosta. Oli maailmanlopun aineista ilmassa keskiviikkona, kun syöminenkin teki kipeää, mutta nyt kurkku on enää vähän karhea ja saan välillä pieniä yskän puuskia.

Tänään sain aikaiseksi lähteä lautailemaankin, kun kykenin lopettamaan teen litkimisen ja kurkkupastillien jatkuvan syömisen. Olin melkeinkin järkyttynyt, kun mun vakkaripaikalla joen rannalla oli porukkaa. En sitten vissiin oo ainut joka käkkii pusikoissa.

Huomenna on Tampere Pride! Tai siis mä meen sinne huomenna, hui! Jännittää, vaikka se onkin vain Tampere, mutta meen sinne yksin vaikka sitten näänkin kavereita ja tuttuja siellä. Ja jos joku teitä lukijoista on kans tulossa, tulkaa ihmeessä moikkaamaan! Eli jos bongaatte lyhyen ihmisen jolla on mustat vaatteet ja NOH8 -kangaskassi niin luultavasti ootte nähneet mut.

Palaillaan sunnuntaina Pride-postauksen merkeissä!

Kesätukka

Tänään pääsin vihdosta viimein serkulleni, joka leikkasi mun hiukset taas kuosiin:

Tykkään näistä tosi paljon! Vielä kun saa nämä värjättyä tasaiseksi niin sitten on bueno! Alkoi ne pidemmät hiukset oleen sellaset ettei niitä oikein saanut laitettua ja alkohanne toispuoleiset hiukset tympimäänkin.

Nyt meen kököttään sohvan nurkkaan ja koitan hankkiutua eroon yllättäen tulleesta päänsärystä, palaillaan!

Forssan yössä

Eilen olin Kaisan ja Sonjan kanssa Forssassa baareilemassa. Oli mahtavaa, ei voi muuta sanoa. Tuli reivattua lasin siruilla koristetulla tanssilattialla enemmän kuin koskaan. Nyt sitten väsyttääkin vaikka tuli nukuttua melkein puoli kolmeen päivällä.

Nyt kuitenkin asua kun sitä pyydeltiin:

Paita on tuunattu, eli alunperinhän siinä oli hihat, mutta koska en ole hiha-tyyppiä niin leikkelin ne pois. Ihmettelen, miksen leikellyt niitä aikaisemmin, koska mun mielestä toi toimii paljon paremmin noin!
On muuten ensimmäinen kerta ku laitan baariasun blogiin! On kyllä pitänyt laittaa näitä aikaisemmin, mutta aina on ennen lähtöä säätänyt kaikkea niin paljon etten ole saanut aikaseksi ottaa kuvia.

Onko kukaan muu koskaan miettinyt, että mikä siinä on, että Kaija Koo saa aina tunnelman kattoon soidessaan?