Lupailinkin joskus, että laitan blogiin äikän luovan kirjottamisen kokeen. Aivan mun teksti ei täyttänyt tehtävän antoa, mutta sainpahan pisteitä omakohtaisuudesta ja mielenkiintoisesta aiheesta. Tehtävän antoa ei siis pahemmin ollut, piti vain kirjottaa teksti jonkun määrätyn otsikon alle ja itse valitsin "maailma ilman rajoja" ja täytyy myöntää, että hetken vei, ennen kuin keksin mitään.
_____________________
Varmaan jokainen muistaa omasta lapsuudestaan oman mielikuvitusmaailmansa, jonne tuli paettua kun oli tylsää tai ei saanut illalla unta. Kun asiasta puhutaan, saattaa mieleen tulvahtaa muistikuvia tuosta maailmasta: mahdollisesti leikit siellä kavereidesi kanssa ja ratsastit lastenohjelmasta tutulla yksisarvisella tai ehkä jotain aivan muuta. Jos kuitenkin kysyttäisiin, muistatko milloin ”kadotit” mielikuvitusmaailmasi, niin muistaisitko? Itse en muistaisi, sillä sitä ei ole vielä tapahtunut.
Yleinen käsitys on kuitenkin, että vain lapsilla on mielikuvitusmaailma, joka yleensä tosin katoaa iän myötä. Tuntuu, että nyky-yhteiskunta vaatii niin varhaista aikuistumista, että lapsuus jää todella lyhyeksi, eikä siitä saada samalla tavalla irti kuin ennen. Nykyisen nopean aikuistumisen merkkejä huomaa jo, kun miettii pukeutumista ala-asteella ja ei tarvitse katsoa kuin kymmenisen vuotta taaksepäin niin huomaa eron. Olisi tosin huolestuttavaa, jos maailma ei olisi muuttunut kymmenessä vuodessa miksikään, mutta on kerrassaan kummallista että nykyisin kolmos-nelosluokkalaiset pukeutuvat samalla tapaa kuin itse pukeudun seiskaluokalla 4 vuotta sitten. Vaikka lapsilla olisikin mielikuvitusmaailma, niin he luultavasti ensin salailevat sitä ja lopulta unohtavat, sillä he kuvittelevat, että sellainen on pelkästään lasten juttu ja hehän ovat jo melkein aikuisia ollessaan 11-vuotiaita. Naurettavaahan se olisi, jos vielä täysi-ikäisyyttä hipoessa ilmoittaisit, että sinulla on mielikuvitusmaailma, vai olisiko?
”Onpa huvittava, miten tuon keksit?” tokaisi 10-vuotias siskon tyttö taannoin, kun sattui näkemään piirustuksen, joka esitti mielikuvitusmaailmaani, Prockea. Siinä sitten riitti selittämistä, kun aloin kertoa kuinka Procke on jo seitsemän vuotta vanha ja miten olin sitä ajan myötä kehittänyt. Oli hämmentävää huomata konkreettisesti se, miten oma mielikuvitus on tässä suhteessa parempi kuin kymmenvuotiaalla ja miltei tuli sellainen olo, että olisin jotenkin outo tai lapsellinen, kun minulla on mielikuvitusmaailma.
Aikuiset saattavat pitää herkästi sellaista ihmistä kummallisena tai jotenkin vajaajärkisempänä, joka kertoo, että hänellä on mielikuvitusmaailma. Helposti päähän tulvii sellaisia ajatuksia kuin: ”ahaa tuolla henkilöllä on vaikeuksia erottaa toden ja tarun ero” tai ”sillä täytyy olla jotain mielenterveydellisiä ongelmia, koska sille ei kelpaa tämä ulottuvuus vaan sen täytyy paeta toiseen maailmaan”. Käsittääkseni Maameren luoja, Le Guin ja Tylypahkan kehittänyt Rowling ovat kuitenkin menestyneitä kirjailijoita, eivätkä lapsentasolle vajonneita kasviksia, vaikka heillä onkin oma mielikuvituksen avustuksella tehty maailma.
On perin kummallista, että lapsia ja nuoria kannustetaan nykypäivänä luoviin ratkaisuihin, mutta he kuitenkin joutuvat helposti leimatuksi, jos heidän pään sisäänsä mahtuu muutakin kuin se, mitä tänään syötäisiin. Käsketään ajatella kehän ulkopuolelta ja miettiä yllättäviä ratkaisuja. Miten prosessi toimii jos maailmaa ja ajattelutapaa rajataan ja nuori pelkää saavansa naiivi-leiman otsaansa jos kertoisi, että hänellä on mielikuvitusmaailma vielä 18-vuotiaanakin. Tuntuu, että yleinen käsitys nykyisin on se, että mielikuvitusmaailma olisi pelkästään lasten juttu ja sen kuuluisi iän myötä hävitä. Miksi se pitäisi unohtaa sillä silmän räpäyksellä, kun haavan päälle laitetaan valkoisen ruskea laastari?
Onko nyky-yhteiskunta tappanut ihmisiltä mielikuvituksen vai onko se vain pyrkinyt tukahduttamaan sitä vai eikö mielikuvituksen käyttöä enää uskalleta näyttää? Olisi perin sääli, jos ihmiset unohtaisivat sen, miten paljon oma mielikuvitusmaailma tai ylipäätään mielikuvitus voi antaa elämälle, vaikka kulkisikin jalat maassa ja ajatukset tässä maailmassa. Tuntuu, että ihmiset miettivät nukkumaan mennessä päivän tapahtumia ja huomisen murheita ja niin nukahtaminen voi olla vaikeampaa. Lisäksi kiire ja stressi voi purkautua painajaisina, joka taas aiheuttaa sitä että unenlaatu heikkenee ja aamulla herää väsyneenä ja väsyneenähän kaikki murheet tuntuvat pahemmilta ja niin ihminen joutuukin onnellisesti oravanpyörään, josta on vaikea hypätä pois. Asiat saattaisivat olla toisin jos ihminen pystyisi illalla nukkumaan mennessään irtautumaan tästä maailmasta ja loikata omaan mielikuvitusmaailmaansa, jossa ei olisi samanlaista stressiä ja kiirettä kuin todellisuudessa.
Mielikuvitusmaailma – lasten oikeus, mitenkä on aikuisten laita? Kyllä, jos asiaa minulta kysytään. On yhtälailla aikuisten kuin lastenkin oikeus saada käyttää mielikuvitustaan ilman mitään rajoituksia tai esteitä, kunhan todellisuuden ja tarun raja pysyy selkeänä eikä pääse sumenemaan. Tuskin yhteiskunta murenisi käsiin jos mielikuvituksen käyttöä korostettaisiin varsinkin aikuisilla, esimerkiksi rentoutumismielessä. Voisikohan mielikuvituksen avulla arjen stressistä irtautuminen edistää terveyttä ja vähentää esimerkiksi burn out –tapauksia? Voisi olla ihan kokeilemisen arvoinen idea, eikä tuo valtion varoja kamalasti nielisi.
