torstai 16. elokuuta 2012

Onneksi huomenna on perjantai

Yleensä oon miettinyt tyyliin kahta viikkoa ennen koulukuvausta sen, mitä laitan päälle. Tänä vuonna tein vaatepäätöksen vasta aamulla. Nyt sitten odotellaan kuvien saapumista ja toivotaan parasta että kuvat olisivat edes siedettäviä - vaikka jouduinkin vääntymään tosi abstraktiin asentoon, tai ainakin siltä tuntui.
Tänään on ollut sangen stressaava päivä. Aamukin kului kiroten kiirettä, historian uusintaa ja vaikka mitä. Nyt illalla olisi pitänyt lukee uskontoa, mutta kerta kaikkiaan aivot eivät kykene ottamaan nyt yhtään informaatiota vastaan. Tänään on tuntunut muutenkin siltä, että ajatukset ovat heittelehtineet sinne tänne, keskittymiskyky hipoo nollaa. Tarvitsisin jonkun hikitreenin, että saisin ajatukset järjestykseen. Sellaista en tänään jaksanutNyt vetää, mutta lauantaina on edessä ryhmäliikuntatuntien korkkaus tältä syksyltä - spinning here I come!

Loppuun vielä tekotaiteelta haistahtava kuva, johon sain inspiksen kun piirsin käteen englannin tunnilla:
Nyt suihkuun ja ehkäpä voisin piirtää pitkästä aikaa.

3 kommenttia:

  1. Spinning on hullun hommaa. Mä kävin tiistaina ja meinas henki paeta.
    Sunnuntaina uusiks.. :D

    VastaaPoista
  2. mistä oot ostanut nuo mustat farkut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jim & Jillistä oon ostanut ja merkki on Cheap Monday :)

      Poista